CWD - hirvieläinten näivetystauti ja muut TSE-taudit hirvieläimillä

Hirvieläinten näivetystauti (chronic wasting disease, CWD) ja muut TSE-taudit hirvieläimillä kuuluvat samaan aivotautien ryhmään kuin esimerkiksi hullun lehmän tauti. Näiden TSE-tautien (transmissible spongiform encephalopathy, tarttuva huokoinen aivosairaus) aiheuttajia ovat prioniproteiinit. 

CWD-tauti havaittiin USA:ssa 1960-luvulla mustahäntäkauriissa ja sen esiintymisalue on sittemmin laajentunut USA:ssa ulottuen nykyään myös Kanadan puolelle. Tautia esiintyy Pohjois-Amerikassa sekä hirvieläintarhoilla että luonnonvaraisissa hirvieläimissä. Lisäksi sitä on todettu Etelä-Koreassa, silloinkin Pohjois-Amerikasta eläintarhaan tuoduissa hirvieläimissä.

Vuonna 2016 todettiin Euroopan ensimmäiset CWD-tapaukset Norjassa. Ensimmäinen löydös tehtiin villistä, sairaana lopetetusta tunturipeurasta (Rangifer tarandus tarandus) Nordfjellan alueella, Bergenistä itään.  Löydöksen johdosta Norjassa aloitettiin tehostettu TSE-seuranta hirvieläimissä. Nordfjellan alueella elävästä tunturipeurapopulaatiosta löytyi useita CWD-positiivisia yksilöitä, ja koko lauma päätettiin hävittää. Vuonna 2020 tartunta todettiin kuitenkin uudella alueella (Hardangervidda) Euroopan suurimmasta villien tunturipeurojen populaatiosta, noin 70 km päässä lopetetusta populaatiosta. 

Villeistä tunturipeuroista löydettyjen tartuntojen lisäksi Norjassa on seurantaohjelman myötä löydetty hirvieläinten TSE-tautia myös hirvistä (Alces alces) ja isokauriista (saksanhirvi, Cervus elaphus).

Norjassa todettujen tartuntojen vuoksi aloitettiin hirvieläinten TSE-seuranta myös Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Baltian maissa ja sen myötä myös Suomesta ja Ruotsista on löydetty TSE:tä vanhoista hirvistä. Tunturipeuroissa Norjassa esiintynyt CWD-prioni on eläimestä toiseen tarttuvaa muotoa, kuten pohjoisamerikkalainen tautimuoto, mutta Norjan, Ruotsin ja Suomen hirvistä ja Norjan isokauriista löytyneet prionikannat eroavat edellisistä. Pohjoismaisissa hirvissä todettua TSE-tautia kutsutaan sen epidemiologisten piirteiden takia sporadiseksi CWD:ksi.

Tauti ei tiettävästi ole ihmisiin tarttuva eikä sitä siten ole pidetty varsinaisena riskinä ihmisille.

Oireet

Tauti etenee hitaasti, eikä sitä ole todettu alle vuoden ikäisillä eläimillä. Eläin laihtuu ja kuihtuu, vaikka se söisi. Taudin loppuvaiheessa alkaa ilmetä aivoperäisiä oireita: eläin voi vetäytyy muista, olla haluton, painaa päätä alas, toistaa tiettyjä liikkeitä ja/tai vaikuttaa hermostuneelta. Eläin voi juoda ja kuolata epänormaalin paljon.

Taudin määritys ja näytteenotto

Tauti määritetään tavallisesti kuolleesta eläimestä. Näytteeksi otetaan tietty kohta aivorungosta ja pään imusolmukkeita. Näistä tehdään laboratoriotestit taudinaiheuttajan toteamiseksi. Aivoihin myös muodostuu tyypillisiä mikroskooppisia muutoksia, jotka voidaan todeta histologisessa tutkimuksessa.

Leviäminen

Hirvieläinten TSE-tautien leviämistä ei täysin tunneta. Prionit ovat erittäin kestäviä ja säilyvät tartuntakykyisinä esimerkiksi maaperässä vuosia.

CWD leviää erityisesti eläinten siirroissa, mutta se näyttää leviävän hirvieläinten välillä myös ruumiineritteiden, kuten virtsan, ulosteiden ja syljen välityksellä. Tehokkaimmin tauti leviää eläinten välillä ruokintapaikoilla ja tarhattujen eläinten keskuudessa.

Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa hirvistä ja isokauriista (saksanhirvi) löydettyjen hirvieläinten TSE-tapausten ei tiedetä tarttuneen eläimestä toiseen, vaan tätä tautimuotoa pidetään sisäsyntyisenä.  

Hirvieläinten TSE-tautien leviämisen ehkäisemiseksi hirvieläimistä johdettujen virtsahoukutinhajusteiden tuonti EU:n alueelle on kielletty. Kielto koskee myös Norjasta peräisin olevista hirvieläimistä johdettuja virtsahoukutinhajusteita. Suomesta tai Ruotsista peräisin olevista hirvieläimistä ei saa valmistaa virtsahoukutinhajusteita, eikä tällaisia valmisteita saa myöskään saattaa markkinoille tai käyttää. 

Seuranta ja vastustus

Hirvieläinten TSE-tautien esiintymistä villeissä hirvieläimissä ja poroissa on tutkittu Suomessa vuodesta 2003 alkaen. Norjassa tehtyjen CWD-löydösten seurauksena toteutettiin vuosina 2018-2020 Suomessa ja viidessä muussa EU-maassa erityinen seurantaohjelma. Suomesta tutkittiin tässä seurantaohjelmassa noin 3000 hirvieläintä. 

Sairaiden ja itsestään kuolleiden, yli vuoden vanhojen hirvieläinten seuranta jatkuu edelleen. Jos löydät maastosta itsestään kuolleen hirvieläimen, ota yhteyttä alueen virkaeläinlääkäriin (kunnaneläinlääkäri tai aluehallintoviraston läänineläinlääkäri). Virkaeläinlääkäri huolehtii tarvittavien näytteiden lähettämisestä Ruokavirastoon. Sairaista, vahingoittuneista ja poikkeavasti käyttäytyvistä hirvieläimistä ilmoitetaan poliisille tai alueelliselle riistakeskukselle. Suomen riistakeskuksen ja alueellisten riistakeskusten yhteystiedot löydät tästä. Poliisi ja metsästäjien organisoima suurriistavirka-apu (SRVA) järjestävät eläimen etsinnän ja huolehtivat siitä tilanteen vaatimalla tavalla. Ruokavirastossa tutkitaan, onko kyse hirvieläinten näivetystaudista tai muusta hirvieläinten TSE-taudista.

Kuolleen eläimen löytöpaikan koordinaatit tulee ottaa talteen esimerkiksi älypuhelimen karttasovelluksella. Jos koordinaatteja ei ole mahdollista saada, tulee tie löytöpaikalle merkitä sopivalla tavalla.

Hirvieläinten näivetystauti on luokiteltu kansallisessa lainsäädännössä muuksi torjuttavaksi eläintaudiksi (325/2021). Hirvieläinten näivetystaudin seurannasta ja vastustuksesta on säädetty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 999/2001.

Esiintyminen Suomessa 

Suomessa todettiin ensimmäinen hirvieläinten TSE-tautitapaus helmikuussa 2018. Tauti todettiin Kuhmosta löydetystä, itsestään kuolleesta hirvestä. EU-vertailulaboratorion suorittaman tyypityksen mukaan tauti muistuttaa Norjassa ja Ruotsissa hirvistä löydettyä TSE-tautia. Lisäksi on todettu kaksi TSE-tapausta sairaana lopetetuissa hirvissä Laukaassa 2020 ja Kyyjärvellä 2022. Kaikki Suomen hirvitapaukset ovat olleet iäkkäitä ja huonokuntoisia naarashirviä. Pohjoismaiden hirvistä löydetyn TSE:n oletetaan olevan sisäsyntyinen aivosairaus. Nykytiedon mukaan kyseessä ei siis ole eritteiden mukana ja ympäristön kautta eläimestä toiseen tarttuva, varsinaisen CWD:n kaltainen tauti. 

Hirvieläinten näivetystaudin varalta tutkitut näytteet näet eläinlajeittain ja alueittain Ruokaviraston avoimen tiedon palvelusta.

Hirvieläinten näivetystautitapaukset merkittynä Suomen karttakuvaan.

Sivu on viimeksi päivitetty 11.4.2024