Kameli- ja hirvieläinten tunnistamiseen käytettäviä mikrosiruja voi tilata Ruokavirastolta

14. syyskuuta 2022

EU:n yhteisen eläinterveyssäännöstön mukaan kameli- ja hirvieläimet, kuten alpakat, laamat, tarhattavat peurat ja porot, on merkittävä yksilöllisillä korvamerkeillä tai mikrosirulla. Tunnistimia on nyt tilattavissa Ruokaviraston nettisivuilta tai lammas- ja vuohirekisterin asiakaspalvelusta.

Merkitse 21.4.2021 lähtien syntyneet kameli- ja hirvieläimet tunnistimilla

21.4.2021 lähtien syntynyt kameli- ja hirvieläin on merkittävä Ruokaviraston hyväksymällä, kumpaankin korvalehteen kiinnitettävällä yksilöllisellä korvamerkillä tai vaihtoehtoisesti mikrosirulla. Tunnistimet sisältävät maakoodin sekä eläimen yksilöllisen tunnistenumeron. Merkintävelvollisuus koskee myös lemmikkeinä pidettäviä eläimiä. Eläin on merkittävä ennen eläinten siirtoa syntymäpitopaikasta, mutta kuitenkin viimeistään 9 kuukauden ikäisenä. Merkitsemätöntä tai puutteellisesti merkittyä eläintä ei saa luovuttaa tai siirtää pitopaikasta, vastaanottaa toiseen pitopaikkaan, tai ottaa kuljetettavaksi tai teurastettavaksi. Hirvieläimille, joita pidetään eristetyllä alueella luonnonmukaisissa olosuhteissa sekä poronhoitoalueella pidettävien porojen merkitsemiselle on säädetty poikkeuksia. Lisätietoa löytyy sivuiltamme Kameli- ja hirvieläimet

Muistathan myös että kameli- ja hirvieläinten pitopaikat tulee rekisteröidä ja että pitopaikkojen toimijoilla on pitopaikan kirjanpitovelvoite. Lisätietoa löytyy sivuiltamme Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteri.

Tunnistimien saatavuus

Ruokaviraston hyväksymiä korvamerkkejä ja mikrosiruja voi tilata Ruokaviraston sivuilta tai soittamalla lammas- ja vuohirekisterin asiakaspalveluun, jossa hoidetaan myös kameli- ja hirvieläinten asiakaspalvelua. Asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät tiedotteen lopusta. Tilauksen yhteydessä tulee muun muassa antaa asiointitunnus (asiakastunnus tai maatilatunnus) ja eläinlaji, jolle tunnistimia tilataan. Asiointitunnuksen voi tarkistaa eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteristä, kysyä eläinrekisterin asiakaspalvelusta tai asuinkunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Eläinrekisterin asiakaspalvelu vastaanottaa tunnistintilaukset ja toimittaa tilaukset eteenpäin tunnistimien toimittajille. Tunnistimia ja niiden laskutusta koskevat reklamaatiot tulee osoittaa suoraan niiden toimittajille. Korvamerkkipihdit ja muut oheistarvikkeet, kuten mikrosirujen lukijat eivät ole tilattavissa Ruokaviraston tunnistimien tilausjärjestelmän kautta vaan niiden saatavuus sekä yhteensopivuus tulee varmistaa niiden toimittajilta. Lisätietoa löytyy sivuiltamme Kameli- ja hirvieläinten tunnistimet.

Tunnistimien maksullisuus

Tunnistimiin lisätään eläimen maakoodillinen yksilötunnus (EU-tunnus). Jokaisesta uudesta tunnuksesta (vapaa korvamerkki tai mikrosiru) peritään Ruokaviraston maksullisista suoritteista annetun MMM:n asetuksen (1193/2021) mukainen maksu 1,50 euroa/tunnus. Laskutus tapahtuu kerran vuodessa.

Tämän lisäksi tunnistimien toimittaja perii maksua tunnistimista ja niiden toimittamisesta oman hinnastonsa mukaisesti.

Muistilista

Tarkista seuraavat asiat, mikäli pidät kameli- ja hirvieläimiä, kuten laamoja, alpakoita, kameleita, peuroja ja muita kuin poronhoitolain piiriin kuuluvia poroja:

  1. Eläimen pitopaikka on rekisteröity Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterissä
  2. Eläinten pidosta on tehty ilmoitus Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin
  3. Eläimistä ja niiden tapahtumista pidetään pitopaikkakohtaista kirjanpitoa
  4. 21.4.2021 lähtien syntyneet eläimet on merkitty tunnistimilla

Lammas- ja vuohirekisterin asiakaspalvelun yhteystiedot

Lammas- ja vuohirekisteri klo 8.15–16.00
lammasvuohirekisteri@ruokavirasto.fi
puh. 0295 205 302
Postiosoite: Lammas- ja vuohirekisteri, Ruokavirasto, Mustialankatu 3, 00790 HELSINKI

Lisätietoa:

Kameli- ja hirvieläimille hyväksytyt tilattavissa olevat tunnistimet
Lisätietoa kameli- ja hirvieläinten tunnistamisesta