Ilmoita havaintosi kuolleesta eläimestä

Ruokavirasto tutkii Oulun toimipaikassa luonnoneläinnäytteitä eläintautien varalta kaikkialta Suomesta. Kalanäytteitä tutkitaan myös Kuopiossa ja Helsingissä. Kokonaisen, vasta kuolleen eläimen tai sen elimiä voi kuka tahansa tuoda Ruokavirastoon maksuttomaan tutkimukseen. Näytteen tuomisesta tai lähettämisestä tulee aina sopia Ruokaviraston kanssa ensin puhelimitse, puhelin 029 520 4181. Näytteen lähettäjä saa kirjallisen tiedon tutkimustuloksista postissa kotiinsa, kunhan muistaa laittaa pakettiin mukaan lähetteen yhteystietoineen.

Näytteiden lähetysohjeet

Jos näytteiden lähettäminen ei jostain syystä ole mahdollista (eläin on liian iso, sijainti hankala, ruho pitkälle mädäntynyt tms.), voi sivun lopussa olevan linkin kautta ilmoittaa havainnon villieläimen kuolemasta sähköisellä lomakkeella.

Kuolleen villisian löytämisestä ilmoittamisesta maksetaan palkkio, kun ilmoittaa löydöstä kunnan- tai läänineläinlääkärille (Ruokaviraston sähköinen ilmoituslomake ei sovellu villisikojen ilmoittamiseen kunnaneläinlääkärille). Kuolleiden villisikojen osalta näytteenoton järjestämisestä vastaa aina kunnaneläinlääkäri. Lisätietoja palkkion laskuttamisesta ja villisikanäytteiden lähettämisestä, ks. Lisätietoa - Näytteet villisioista.

Erityisesti ilmoitukset eläinten joukkokuolemista (useita eläimiä kuollut lyhyen ajan sisällä samassa paikassa) tai oudosti käyttäytyneiden eläinten kuolemista ovat eläintautitutkimusten kannalta kiinnostavia. Yksittäisetkin kuolintapaukset voivat olla tärkeitä seurannalle, jos ne voidaan yhdistää muiden havaitsemiin samankaltaisiin tapahtumiin.

Kuolleena löydetyistä villisioista ja hirvieläimistä sekä luonnonvaraisten eläinten joukkokuolemista tulee ilmoittaa viipymättä alueen kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille

Sähköisen lomakkeen tiedot menevät Ruokaviraston tutkijoille, ja lähettäjään saatetaan ottaa yhteyttä, jos kaivataan lisätietoja ilmoitetusta tapauksesta. Ilmoita havaintosi -sähköinen lomake

Sivu on viimeksi päivitetty 22.8.2023