Yersinia pseudotuberculosis porkkanoissa

Y. pseudotuberculosis on aiemmin aiheuttanut laajoja epidemioita kotimaisen, talven yli varastoidun porkkanan välityksellä. Bakteeri ei ole yleinen, mutta saattaa joutua porkkanoihin jo korjuuvaiheessa maaperästä. Y. pseudotuberculosis -bakteeri, pystyy monista muista bakteereista poiketen lisääntymään myös kylmävarastoinnin aikana (0–5 asteessa). Mikäli bakteerimäärä lisääntyy riittävästi, saattaa se aiheuttaa sairastumisia. Erityisen suuria bakteeripitoisuuksia on epidemioiden yhteydessä löydetty varastoinnin aikana pilaantuneista porkkanoista.

Kasvisten oikea käsittely on tärkeää ruokamyrkytysten ehkäisyssä

Kasvisten käsittelyn perusasioita: Pesu, kuoriminen ja tuotteille omat välineet

Oikein käsiteltynä tuoreet kasvikset ovat turvallisia käyttää. Kotikeittiössäkin kasviksia käsitellessä tulee muistaa hyvä hygienia. Mikrobit ovat kasvisten pinnassa, ja niitä voidaan poistaa kuorimalla tai pesemällä tuotteet huolellisesti. Lisäksi tulee muistaa pestä kädet huolellisesti ja riittävän usein.

  • Pese kädet ennen kuin alat laittaa ruokaa.
  • Pese kädet myös esimerkiksi multaisten juuresten käsittelyn jälkeen.
  • Käsittele raakoja kasviksia ja kypsiä ruokia eri välineillä tai puhdista välineet välissä huolellisesti.
  • Pese vihannekset ennen käyttöä.
  • Pese raakana syötävät juurekset sekä ennen että jälkeen kuorimisen.
Sivu on viimeksi päivitetty 12.9.2023