Rehujen, sivutuotteiden ja lannoitevalmisteiden vienti EU:n ulkopuolelle

Viennin lähtökohtana on, että noudatat toiminnassasi EU:n ja kansallista lainsäädäntöä. Jotta yrityksesi voi viedä rehuja, sivutuotteita tai lannoitevalmisteita EU:n ulkopuolelle, on sen oltava rekisteröitynyt ja tarvittaessa hyväksytty toimimaan Suomessa. Ilmoita rekisteröintilomakkeella myös vientiaikeista. Rekisteröidy Ruokaviraston hallinnoimaan viejärekisteriin, jos olet viemässä sivutuotteita tai eläinperäisiä rehuja tai lannoitteita.

Lisätietoa sivutuotteiden viennistä löydät myös täältä.

Vientiehdot ovat kohdemaa- ja tuotekohtaisia

Kohdemaan viranomaiset määrittävät ehdot, joilla rehujen, sivutuotteiden tai lannoitevalmisteiden vienti voi tapahtua. Kohdemaa voi esimerkiksi edellyttää, että vietävät tuotteet valmistetaan ja varastoidaan kohdemaan viranomaisen hyväksymissä laitoksissa. Selvitä omaa vientituotettasi koskevat ehdot hyvissä ajoin!

Sivutuotteiden vientiin vaikuttaa myös EU-lainsäädäntö: sivutuoteasetus määrittelee EU-alueelta vietäväksi sallitut sivutuotteet ja TSE-asetus tarkentaa eläinperäisen valkuaisen vientiehtoja.

Viennissä tarvittavat todistukset

Vietävästä rehu- tai lannoitevalmistetyypistä ja viennin kohdemaasta riippuen saatat tarvita vientierälle jonkin näistä todistuksista:

Sivutuotteiden vientiä varten tarvitset tyypillisesti virkaeläinlääkärin myöntämän eläinterveystodistuksen.

Olemme laatineet viejän avuksi myös yleisiä eläinterveystodistusmalleja. Voit ehdottaa niitä käytettäväksi viennissä niihin maihin, joihin Suomella tai EU:lla ei ole kyseiselle tuotteelle sovittua todistusmallia. Yleisiä eläinterveystodistusmalleja on tehty prosessoidulle eläinproteiinille (PAP), naudan vuodille ja sarvituotteille, hirvieläinten vuodille ja nahoille sekä sarville ja metsästystrofeille.

Vientitietomme on koottu Konttiin

Kontista löydät vientitietoa Suomen ja eri maiden välisistä vientisopimuksista, -vaatimuksista ja käytössä olevista todistuksista. Kontin maasivut yhdistävät maakohtaiset tietomme eri vientituotteista. Löydät Kontista myös yleistä tietoa kohdemaasta ja verkostosta, joka auttaa sinua vientiin liittyvissä kysymyksissä.

⇒ Maakohtaista vientitietoa Kontissa

Sivu on viimeksi päivitetty 15.9.2023