Zoonoosibakteerien resistenssi

Zoonoosibakteerit tarttuvat ihmisten ja eläinten välillä ja voivat aiheuttaa molemmille taudin oireita. Tunnetuimpia zoonoottisia bakteereita ovat salmonellat ja kampylobakteerit. Zoonoosibakteerit eivät kuitenkaan aina aiheuta eläimille oireita (esimerkiksi kampylobakteerit siipikarjassa tai sioissa). Myös zoonoottiset bakteerit voivat kehittää vastustuskyvyn antibiooteille esimerkiksi antibioottihoitojen seurauksena ja levittää resistenssitekijöitä bakteerilta toiselle. Ihmiset voivat saada tartunnan eläimistä, elintarvikkeista, ympäristöstä tai vedestä. Resistenttien zoonoosibakteerien siirtyminen eläimistä ihmisiin voi vaikeuttaa merkittävästi ihmisten infektioiden hoitoa antibiooteilla.

Ajankohtaista zoonoosibakteerien antibioottiresistenssin seurannassa:

  • Suomessa FINRES-Vet-ohjelmassa seurattiin vuonna 2021 resistenttien bakteerien esiintymistä sioissa sekä sian- ja naudanlihassa. Vuonna 2022 resistenttien bakteerien esiintymistä seurataan teurasbroilereissa sekä broilerin- ja kalkkunanlihassa. Vuonna 2021 resistenttien bakteerien seuranta laajeni uuden EU:n täytäntöönpanopäätöksen myötä myös kolmansista maista tuotavaan lihaan. Tämä seuranta on Suomessa kuitenkin vähäistä sillä kolmansista maista ei juuri tuoda lihaa suoraan Suomeen.
  • Vuonna 2022 seurataan edelleen kampylobakteerien resistenssiä teurasbroilereilla sekä jatketaan ESBL-bakteerien esiintymisen seurantaa maahantuotavissa siipikarjaparvissa.
  • Kuten aiempina vuosina suomalaisten tuotantoeläinten salmonellabakteerien resistenssiä seurataan myös vuonna 2022 kansallisen salmonellavalvontaohjelman löydösten pohjalta.
  •  

     

     

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 3.12.2021