Blogi: 56 418 syytä maksaa tuet oikein ja ajallaan

15. maaliskuuta 2022

Tuet oikein ja ajallaan on ollut Maaseutuviraston ja sittemmin Ruokaviraston tunnuslauseena kohta jo 15 vuoden ajan. Tämän sloganin toteutuminen on ollut kaikki nämä vuodet varainhoidon ykköstavoitteena, prioriteettina, jonka toteutumisen olemme halunneet taata kaikissa olosuhteissa. Tukien oikeellisuus ja oikea-aikaisuus varmistetaan niin pandemia-aikojen etätyömoodissa, EU-ohjelmakausien vaihtumisen aiheuttamien järjestelmämuutosten tiimellyksessä kuin maailmanpoliittisen myllerryksen vallitessakin. Kyseessä on tavoite, josta ei koskaan tingitä senttiäkään – kunnia-asia siis.

Nyt jos koskaan tukien oikein ja ajallaan maksaminen on erittäin tärkeää, ehkä tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Pellervon taloustutkimuksen (PTT) mukaan maataloustuotannon kannattavuus on viimeisen vuoden aikana heikentynyt merkittävästi muun muassa energian, rehun ja lannoitteiden hintojen nousun sekä huonon satovuoden johdosta. Maatalouden yrittäjätulo on pienempi kuin vuosikausiin. Erityisesti kotieläintiloja joudutaan kiihtyvään tahtiin ajamaan alas kannattamattomina. Myös koronapandemian otsikoihin nostamasta kansallisesta huoltovarmuudesta ja omavaraisuudesta ollaan enenevässä määrin huolestuneita, jos tilojen lakkautustahti pysyy kiivaana ja jatkavatkin tuottajat joutuvat kustannussyistä sopeuttamaan tuotantoaan. Ukrainan sodasta arvioidaan aiheutuvan mahdollisesti merkittäviäkin haittavaikutuksia kotimaiselle maataloustuotannolle, kun kustannukset nousevat edelleen ja kausityövoiman saatavuus heikentyy.

Tuilla turvataan kotimaista ruoantuotantoa

Maataloustukien vuotuinen kokonaismäärä on viime vuosina pysynyt melko vakiona. Kokonaismäärä, hieman alle kaksi miljardia euroa, muodostaa noin kolmanneksen maataloustuottajien vuotuisista kokonaistuloista. Viime aikoina tukien osuus kokonaistuloista on muiden tulojen laskun ja erityisesti kustannusten nousun myötä valitettavasti myös kasvanut ja saman kehityksen pelätään nyt muun muassa Ukrainan tilanteen johdosta jatkuvan ja jopa kiihtyvän.

Lyhyessä ajassa merkittävästi heikentyneen maataloustuotannon kannattavuuden vuoksi hallinnon pitää tehdä nyt omalta osaltaan kaikki voitavansa sen eteen, että ahdingosta selvittäisiin ja tuotantoa olisi kannattavaa jatkaa. Tämä on edellytys sille, että saamme jatkossakin nauttia turvallista, kotimaista ruokaa ja varmistamme hyvän omavaraisuuden myötä elintärkeän huoltovarmuuden mahdollisia tulevia kriisitilanteita varten.

Kaikki tuki maataloustuottajille on nyt enemmän kuin tarpeen. Nykyiset tuet oikein ja ajallaan maksamalla varmistetaan juuri nyt erityisen tärkeän vuositulo-osuuden ennustettavuus ja varmuus tuottajille. 

Työtä tukimaksujen eteen tehdään ympäri vuoden

Varainhoidossa työ ei toki lopu siihen, kun tuet on saatu mallikkaasti, oikein ja ajallaan maksuun ja tuensaajien tileille. Monin paikoin työ oikeastaan vasta alkaa tästä asiakkaalle selvimmin näkyvästä työsuoritteesta. Jatkamme hiljaista, ”näkymätöntä” ahertamista tämän jälkeen esimerkiksi tukimaksujen kirjanpidon, Maatalouden interventiorahaston, Maatilatalouden kehittämisrahaston kirjanpitojen, EU-tukien komissioraportoinnin, maksatus-, maksuliikenne-, ja kirjanpitojärjestelmien ylläpidon ja kehittämisen, mahdollisten jatkotoimenpiteiden hoidon sekä monen muun varainhoidon tehtävän parissa. Näiden tehtävien moitteettomalla hoidolla varmistetaan tukien varainhoidon asianmukaisuus, kansallisen ja EU-lainsäädännön vaatimustenmukaisuus ja suomalaisen maksajavirastotoiminnan oikeellisuus.

Tukien maksua seuraavien ja osin valmistelevien tehtävien asianmukainen hoito on näin osaltaan edellytys sille, että kansallisia ja EU-tukia voidaan vuosittain maksaa tuensaajille, joita viime vuonna oli 56 418. Lisäksi toimilla varmistetaan EU-tukia vastaavien määrien tuloutuminen sentilleen oikean suuruisina valtion kassaan.

Ville Räty.Ville Räty
yksikönjohtaja
tukien kirjanpitoyksikkö