16 Jäljitettävyys ja takaisinvedot

Kaikki Oiva-ohjeet rekisteröidylle elintarviketoiminnalle.

16.1 Muiden kuin eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyys

Ohje/versio: 2185/04.02.00.01/2021/4, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämän kohdan tarkastamisen kohteena ovat kaikki elintarvikealan toimijat, joilla on ei-eläinperäisiin elintarvikkeisiin (vrt. Oiva-arviointiohje 16.9) liittyviä toimintoja.

Elintarvikkeista on ilmoitettava vastaanottajalle elintarvikesäännöksissä edellytetyt jäljitettävyystiedot. Jäljitettävyysmääräyksiä sovelletaan elintarvikkeiden kaikkiin tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheisiin.

Ei ole merkityksellistä, ovatko elintarvikkeet fyysisesti toimijan hallussa vai eivät. Merkityksellisintä on se, minkä toimijan omistuksessa ja vastuulla elintarvikkeet ovat.

Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.

Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.

Kaikkien elintarvikealan toimijoiden tulee pystyä tiedoin ja tallentein osoittamaan elintarvikkeiden jäljitettävyys periaatteella "yksi askel taaksepäin" ja "yksi askel eteenpäin". Kuluttajia ei lasketa kuuluviksi jäljitettäviin asiakkaisiin. Toimijan käytössä tulee olla sellaiset järjestelmät ja menettelyt, että toimija pystyy tiedoin ja tallentein tunnistamaan ja osoittamaan

  • luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka on toimittanut sille elintarvikkeen
  • muut yritykset, joille toimija on tuotteitaan (lähetyskohtainen tunnistaminen) toimittanut.
    Tätä varten toimijalla on oltava käytössään tähän tarkoitetut järjestelmät ja menettelyt, joiden avulla toimivaltaiset viranomaiset saavat nämä tiedot pyynnöstä käyttöönsä.

Markkinoille saatetuissa tai todennäköisesti markkinoille saatettavissa elintarvikkeissa on niiden jäljitettävyyden helpottamiseksi oltava riittävät ja asianmukaiset pakkausmerkinnät tai tunnistetiedot.

Erittäin suositeltavaa on, että toimijan hallussa ja tiedossa on myös

  • vastaanottamisten ja lähettämisten päivämäärät
  • elintarvikenimikekohtaiset määrät
  • vastaanotettujen ja lähetettyjen elintarvikkeiden nimikkeet siinä muodossa ja sillä tarkkuudella, että nimikkeet on luotettavasti ja riittävän selkeästi yhdistettävissä kyseisten elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä esitettyihin kauppanimiin.

Elintarvikealan toimijalla tulee olla käytössään (tarkoituksenmukaisen suunnitelmallinen) järjestelmä, jonka avulla se pystyy riittävällä tarkkuudella yhdistämään vastaanottamiensa ja lähettämiensä elintarvike-erien tiedot toisiinsa. Järjestelmää ja menettelytapaa ei ole lainsäädännössä määritelty. Keskeistä on tiedon saatavuus, ei saatavuuteen käytetty järjestelmä. Päätös järjestelmän yksityiskohtaisuuden tasosta tulisi jättää elintarvikealan toimijalle, huomioiden elintarvikeyrityksen toiminnan luonne, koko ja vaikuttavuus. Toimivaltaisen elintarvikevalvontaviranomaisen tehtävä on arvioida, onko elintarvikealan toimijan käyttämä jäljitettävyysjärjestelmä riittävä suhteutettuna toimijan toiminnan luonteeseen, kokoon ja vaikuttavuuteen.

Elintarvike-erällä tarkoitetaan joukkoa elintarvikkeen myyntiyksiköitä, jotka on tuotettu, valmistettu
(= "valmistuserä") tai pakattu käytännöllisesti katsoen samoissa olosuhteissa. Elintarvike-erän määrittää ja erän tunnuksen merkitsee elintarvikkeen tuottaja, valmistaja, pakkaaja tai Euroopan unionin alueelle sijoittunut ensimmäinen myyjä. Elintarvike-erä ei voi olla yhden päivän tuotantoa suurempi. Toimijan toimittama lähetys (toimituserä) voi sisältää useampia elintarvike-eriä samaakin tuotenimikettä.

Tämä arviointiohje ohjeistaa jäljempänä, omana kohtanaan, myös itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen erien ja itujen erien jäljitettävyyden valvonnan, joiden osalta jäljitettävyysvaatimukset ovat edellä listattua tiukemmat.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 13.1 Yleiset pakkausmerkinnät.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla seuraavia asioita, yhteensä 1 - 3 kpl elintarvikkeita, mieluiten eri elintarvikeryhmistä, kuitenkin toiminnan luonne ja laajuus huomioiden, ensisijaisesti:

  • minkä toimijan toimittamat elintarvikkeet (raaka-aineet) toimija on ottanut vastaan
  • mille toimijalle toimija on lähettänyt elintarvikkeet
  • onko elintarvikealan toimijan käyttämä jäljitettävyysjärjestelmä riittävä suhteutettuna toimijan toiminnan luonteeseen, kokoon ja vaikuttavuuteen.

Ja lisäksi, soveltaen

  • vastaanottamisten ja lähettämisten päivämäärät
  • vastaanotettujen ja lähetettyjen elintarvikkeiden nimikkeet siinä muodossa ja sillä tarkkuudella, että nimikkeet on riittävän selkeästi yhdistettävissä kyseisten elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä esitettyihin nimikkeisiin
  • elintarvikkeen määrä.

→ Keskeistä on tiedot ja niiden saatavuus – ei se, missä muodossa (paperi, pdf, it-järjestelmä…) tiedot ovat.

Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjetta 1.6 ja sen liitettä ”Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus”.

Itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen erien ja itujen erien jäljitettävyyden valvonta

’Iduilla’ tarkoitetaan tuotteita, jotka saadaan idättämällä siemeniä ja antamalla niiden kehittyä vedessä tai muussa liuoksessa ja joiden sato korjataan ennen varsinaisten lehtien kehittymistä ja jotka on tarkoitettu syötäviksi kokonaisina siemen mukaan luettuna.

Elintarvikealan toimijan näkökulmasta katsottuna ko. toimijan vastaanottama "erä" itujen tuotantoon tarkoitettuja siemeniä on se määrä, joka sinne on lähetty yhdestä ja samasta elintarvikehuoneistosta (tai alkutuotantopaikasta) samana päivänä ja joilla on sama taksonominen eli tieteellisen luokittelun mukainen nimi.

Elintarvikealan toimijan näkökulmasta katsottuna, kun ko. elintarvikealan toimija toimittaa (lähettää) ituja elintarvikehuoneistostaan, pidetään yhtenä eränä myös ituja, joilla on eri taksonominen nimi, jos ne kootaan sekoituksena samaan pakkaukseen.

1. Elintarvikealan toimijan on huolehdittava seuraavista tiedoista ja niiden eteenpäin toimittamisesta kaikissa vaiheissa (Asetus (EU) N:o 208/2013):

  1. tarkka kuvaus siemenistä tai iduista, mukaan luettuna kasvin taksonominen nimi;
  2. toimitettavien siementen tai itujen määrä;
  3. jos toinen elintarvikealan toimija oli lähettänyt siemenet tai idut, seuraavien tahojen nimi ja osoite:
    i) elintarvikealan toimija, joka on lähettänyt siemenet tai idut;
    ii) lähettäjä (omistaja), jos se on eri kuin siemenet tai idut lähettänyt elintarvikealan toimija;
  4. sen elintarvikealan toimijan nimi ja osoite, jolle siemenet tai idut lähetetään;
  5. vastaanottajan (omistajan), jos se on eri kuin se elintarvikealan toimija, jolle siemenet tai idut lähetetään, nimi ja osoite;
  6. erän yksilöivä viite tapauksen mukaan;
  7. lähetyspäivä.
  • Tiedot (a - g) voidaan säilyttää ja toimittaa missä tahansa asianmukaisessa muodossa edellyttäen, että ne ovat helposti sen elintarvikealan toimijan käytettävissä, jolle siemenet tai idut toimitetaan.
  • Tiedot on päivitettävä joka päivä, kun eriä vastaanotetaan tai lähetetään.
  • Alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittaminen on pakollista, jos sen ilmoittamatta jättäminen voisi johtaa kuluttajaa harhaan elintarvikkeen todellisesta alkuperämaasta tai lähtöpaikasta.

Mikäli itujen tuotantoon tarkoitetut siemenet myydään pakattuina vähittäismyynnissä, kaikkien elintarvikealan toimijoiden, jotka käsittelevät maahantuotuja siemeniä, on toimitettava 1 kohdassa tarkoitetun todistuksen jäljennös kaikille elintarvikealan toimijoille, joille siemeniä lähetetään, siihen vaiheeseen saakka, että siemenet on pakattu vähittäismyyntipakkauksiin.

Unioniin tuotavien siementen ja itujen jäljitettävyysvaatimukset

Kolmansista maista peräisin olevien tai lähetettyjen unioniin tuotavien itujen tai itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen lähetysten mukana on oltava Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukainen todistus jossa vahvistetaan, että

  • idut tai siemenet on tuotettu olosuhteissa, jotka täyttävät asetuksen (EY) N:o 852/2004 liitteessä I olevassa A osassa vahvistetut alkutuotannossa ja siihen liittyvissä toiminnoissa sovellettavat yleiset hygieniasäännökset
  • idut on tuotettu olosuhteissa, jotka täyttävät täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 208/2013 (4) vahvistetut jäljitettävyysvaatimukset (ks. aiempana esitetty listaus a - g)
  • idut on tuotettu laitoksissa, jotka on hyväksytty komission asetuksen (EU) N:o 210/2013 (5) 2 artiklassa vahvistettujen vaatimusten mukaisesti
  • idut täyttävät asetuksen (EY) N:o 2073/2005 liitteessä I vahvistetut mikrobiologiset vaatimukset.
  • Todistus ja tapauksen mukaan Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen enterobakteereita koskevien mikrobiologisten testien tulokset on laadittava lähettävän kolmannen maan ja sen jäsenvaltion, jossa tuonti EU:n alueelle tapahtuu, virallisella kielellä tai virallisilla kielillä, tai sen liitteenä on oltava virallinen käännös kyseiselle kielelle tai kyseisille kielille.
  • Määräjäsenvaltion niin vaatiessa todistuksiin on liitettävä myös virallinen käännös kyseisen jäsenvaltion viralliselle kielelle tai virallisille kielille.
    • Jäsenvaltio voi kuitenkin suostua siihen, että käytetään muuta unionin virallista kieltä kuin jäsenvaltion omaa kieltä.
  • Todistuksen alkuperäiskappaleen on seurattava lähetyksen mukana siihen saakka, kunnes se saapuu todistuksessa ilmoitettuun määränpäähän.
  • Jos lähetys jaetaan osiin, todistuksen jäljennöksen on seurattava kunkin lähetyksen osan mukana.
  • Tuotuja siemeniä käyttävien ituja tuottavien elintarvikealan toimijoiden on asetettava todistus ja tapauksen mukaan näiden testien tulokset saataville toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

  • Toimija pystyy tiedoin ja tallentein osoittamaan ei-eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyyden periaatteella "yksi askel taaksepäin" ja "yksi askel eteenpäin".
  • Toimijalla on käytössä toimintaansa suhteutettuna tarkoituksenmukainen jäljitettävyysjärjestelmä, josta saatavat ei-eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyystiedot ovat johdonmukaisesti saatavilla, helposti luettavia, selkeästi tulkittavia ja elintarvikenimikkeisin yhdistettäviä.
  • Itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen ja itujen erien jäljitettävyyden hallinta toteutuu listauksen a - g edellyttämällä tavalla.
  • Jos toimija on Unioniin tuotavien siementen ja itujen ensimmäinen vastaanottaja Unionin alueella, toimija on vastaanottanut, säilyttänyt ja toimittanut erien mukana Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukaisen oikeellisen todistuksen.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

Pieniä epäkohtia ovat esimerkiksi:

  • Jäljitettävyydessä on satunnaisia pieniä tulkinnanvaraisuuksia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta (keskeisimpänä mahdollisten takaisinvetojen toteuttaminen) eikä niiden perusteella synny epäilystä, että asiakasta (kuluttaja tai toinen toimija) voisi johtaa harhaan tulkinnanvaraisilla jäljitettävyystiedoilla.
  • Jäljitettävyystiedot ja pakkausmerkinnät (tuotenimikkeet) eivät vastaa toisiaan niin, etteikö tulkinnanvaraa jäisi. Tietojen paikkansapitävyys on todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla. Tiedot tulee kuitenkin saattaa pikaisesti riittävästi toisiaan vastaaviksi ja järjestelmää tulee parantaa siten, että nimikkeet vastaavat riittävästi toisiaan. Vaihtoehtoisesti järjestelmään tulee lisätä tarkan yhdistettävyyden mahdollistava tieto tai linkki.
  • Toimijan sähköisessä järjestelmässä olevien jäljitettävyystietojen yhdistettävyys tuotenimikkeisiin ei ole täysin johdonmukaista tai selkeää. Tietojen paikkansapitävyys (ajankohtien ja muiden tarvittavien tietojen yhdistettävyys) on todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla. Järjestelmää tulee parantaa.
  • Erätunniste on asianmukaisesti käytössä, mutta erätunnisteen käyttö tai yhdistettävyys tuotteisiin ei ole kaikissa tapauksissa täysin johdonmukaista tai selkeää. Toimijan tulee tällöin kehittää järjestelmää ja täydentää erätunnisteen käytön tapaa.
  • Toimijan lähettämien elintarvikkeiden jäljitettävyystiedoista (esim. lähetyslista) puuttuu toimijan yhteystiedot tai nimi ei ole toimijan virallinen nimi, mutta toimittaja on kuitenkin luotettavasti tunnistettavissa muulla tavoin (esim. nimi, logo ja y-tunnus).
  • Toimijan vastaanottamien elintarvikkeiden jäljitettävyystiedoista (esim. lähetyslista) puuttuu lähettäjän yhteystiedot, mutta lähettänyt toimittaja on kuitenkin luotettavasti tunnistettavissa muulla tavoin (esim. nimi, logo ja y-tunnus).

Yleisesti; hyväksyttäviä ovat pienet puutteet järjestelmässä, järjestelmällisyydessä tai yksittäinen epätäsmällisyys tiedoissa tai kirjauksissa, jos ne eivät kuitenkaan estä toimivaltaista viranomaista varmistumasta, mistä ja milloin nimenomainen elintarvike on lähetetty ja/tai kenelle tarkastuksen kohteena oleva toimija on nimenomaisen elintarvikkeen lähettänyt.

  • Itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen ja itujen erien jäljitettävyyden hallinta ei aina täysin ole toteutunut listauksen a - g edellyttämällä tavalla. Havaittu epäkohta voisi tässä tapauksessa lähinnä olla yksittäinen, ja listauksen a - g tietojen toteutuminen tulee pystyä toteamaan esim. lähetyksen vastaanottaneelta toimijalta tiedot tarkastamalla.
  • Jos toimija on Unioniin tuotavien siementen ja itujen ensimmäinen vastaanottaja Unionin alueella, toimija on vastaanottanut, säilyttänyt ja toimittanut erien mukana Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukaisen oikeellisen todistuksen - havaittu epäkohta voisi tässä tapauksessa lähinnä olla yksittäinen, yhteen oikeelliseen todistukseen kohdistuva hallinnallinen epäkohta kuten, että toimija ei ole toimittanut todistusta erien mukana jollekin vastaanottajalle.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Oleellisia epäkohtia ovat esimerkiksi:

  • Ei-eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyydessä on useita tulkinnanvaraisuuksia ja/tai epäkohtia.
  • Jäljitettävyystiedot ja pakkausmerkinnät (tuotenimikkeet) eivät vastaa riittävällä tavalla toisiaan vaan jää liikaa tulkinnanvaraa.
  • Toimijan sähköisessä järjestelmässä olevien jäljitettävyystietojen yhdistettävyys tuotenimikkeisiin ei ole johdonmukaista eikä selkeää. Tietojen paikkansapitävyys on työläästi todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla.
  • Erätunnisteen käyttö ja yhdistettävyys tuote-eriin ei ole johdonmukaista eikä selkeää. Toimijan tulee tällöin kehittää järjestelmää ja täydentää erätunnisteen käytön tapaa.
  • Toimijan lähettämien elintarvikkeiden jäljitettävyystiedoista (esim. lähetyslista) puuttuu useissa tapauksissa vastaanottajan nimi tai nimi ei ole useissa tapauksissa vastaanottajan virallinen nimi. Toimittaja on kuitenkin riittävän luotettavasti tunnistettavissa muulla tavoin (esim. nimi, logo ja y-tunnus), viimeistään ns. ristiintarkastamalla.
  • Toimijan vastaanottamien elintarvikkeiden jäljitettävyystiedoista (esim. lähetyslista) puuttuu useissa tapauksissa lähettäjän nimi tai nimi ei ole useissa tapauksissa lähettäjän virallinen nimi. Lähettänyt toimittaja on kuitenkin riittävän luotettavasti tunnistettavissa muulla tavoin (esim. nimi, logo ja y-tunnus), viimeistään ns. ristiintarkastamalla.
  • Toimijalla ei käytännössä ole jäljitettävyysjärjestelmäksi tulkittavaa suunnitelmallista tapaa huolehtia elintarvikkeiden jäljitettävyydestä - keskeisimpänä kysymyksenä, onnistuisiko toimija toteuttamaan tarvittaessa mahdollisen takaisinvedon edellytetyllä tehokkuudella.

Yleisesti; jäljitettävyystietoja puuttuu tai ne ovat liian tulkinnanvaraisia niin, että on selkeää, ettei jäljitettävyyden hallinnasta voi vakuuttua. Toimijan tulee toteuttaa toimintaansa suhteutettu tarkoituksenmukainen jäljitettävyysjärjestelmä pikaisesti.

  • Itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen ja itujen erien jäljitettävyyden hallinta ei toteudu listauksen a - g edellyttämällä tavalla. Havaittuja epäkohtia on useita.
  • Jos toimija on Unioniin tuotavien siementen ja itujen ensimmäinen vastaanottaja Unionin alueella, toimija on vastaanottanut, mutta ei ole säilyttänyt ja/tai toimittanut erien mukana Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukaista oikeellista todistusta. Havaittu epäkohta ei ole yksittäinen.
  • Toimijalla ei ole tarkoituksenmukaista suunnitelmallista järjestelmää vaatimuksenmukaiseen toimintaan vaikka 'paperit' ovatkin näytettävissä.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Välitöntä korjaamista vaativia epäkohtia ovat esimerkiksi:

  • Toimija ei pysty tunnistamaan elintarvike-eriä ja/tai elintarviketta eli toimija ei tiedä mikä elintarvike on kyseessä.
  • Toimija ei tiedä, kuka on lähettänyt elintarvike-erän, joka hänellä on hallussaan.
  • Toimija ei tiedä eikä pysty osoittamaan, kenelle hän on lähettänyt elintarvike-erän/-eriä.
  • Elintarvikkeista ei ole annettavissa jäljitettävyystietoja tai jäljitettävyystiedot ovat vääriä.
  • Jäljitettävyystiedot ja elintarvikkeista annetut tiedot eivät vastaa tiedoiltaan toisiaan.
  • Vastaanotettujen erien toimittajia ja/tai toimitettujen erien vastaanottajia ei voida tunnistaa.
  • Itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen ja itujen erien jäljitettävyyden hallintaa (listaus a - g) ei ole.
  • Jos toimija on Unioniin tuotavien siementen ja itujen ensimmäinen vastaanottaja Unionin alueella, ja toimija ei ole vastaanottanut, erien mukana Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukaista oikeellista todistusta.
  • Jos toimija on Unioniin tuotavien siementen ja itujen ensimmäinen vastaanottaja Unionin alueella, ja toimija ei ole edelleen toimittanut erien mukana Komission asetuksen (EU) N:o 704/2014 liitteessä vahvistetun mallin mukaista oikeellista todistusta. Havaittu epäkohta ei ole yksittäinen.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä, art. 8, 17, 18 ja 19
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille art. 8 5, 6 ja 8 mom.
  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 208/2013 ituihin ja itujen tuotantoon tarkoitettuihin siemeniin sovellettavista jäljitettävyysvaatimuksista
  • Komission asetus (EU) N:o 704/2014 todistuksia koskevista vaatimuksista itujen ja itujen tuotantoon tarkoitettujen siementen tuonnissa unioniin annetun asetuksen (EU) N:o 211/2013 muuttamisesta
  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 §
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajille 834/2014.

Muutokset versioon 4:

  • Ohje nro 2185/04.02.00.01 /2021 korvaa ohjeen nro 10250
  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 §
  • Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.
  • Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.

16.2 Pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän edellyttämä naudanlihan jäljitettävyys

Ohje/versio: 2186/04.02.00.01/2021/4, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämä kohta tarkastetaan, kun toimija

  • teurastaa nautoja tai leikkaa naudanlihaa
  • valmistaa, valmistuttaa ja/tai pakkaa elintarvikkeita
  • tuo tai välittää (sisämarkkinoilta tai kolmansista maista) elintarvikkeita
  • varastoi, myy tai vie maasta elintarvikkeita.

Naudanlihan tulee olla jäljitettävissä laitosten ja toimijoiden välillä sekä kaikissa lihan käsittelyn ja tuotannon vaiheissa hyväksytyissä ja rekisteröidyissä elintarvikehuoneistoissa siten kuin nimenomaisesti pakollinen naudanlihan merkintälainsäädäntö (ks. säädösluettelo) edellyttää.

Naudanlihan pakolliset merkintäsäädökset koskevat tuoretta, jäähdytettyä ja pakastettua naudanlihaa, johon luetaan kuuluvaksi:

  • ruhot ja ruhoneljännekset
  • leikattu naudanliha
  • jauhettu naudanliha
  • pallealiha
  • kaulaliha, jos siitä tehdään jauhelihaa.

Pakollista naudanlihan merkintäjärjestelmää koskeva kirjanpito eli myös naudanlihan jäljitettävyystiedot on säilytettävä vähintään kaksi vuotta lukuun ottamatta vähittäismyymälöitä, joiden osalta kirjanpidon säilytysaika on vähintään yksi vuosi.

Naudanlihan pakollisten merkintäsäädösten ulkopuolelle jäävät mm: ruhosta ennen punnitusta poistettu rasva, pään liha, elimet ja kieli.

Naudanlihan pakolliset merkintäsäädökset eivät koske raakalihavalmisteita ja lihavalmisteita. Niiden raaka-aineeksi tarkoitetun leikatun tai jauhetun naudanlihan tulee kuitenkin olla jäljitettävissä.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 13.4 Lihan erityislainsäädännön edellyttämät pakkausmerkinnät.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla seuraavia asioita, esimerkiksi 1 - 3 eri erää/raaka-ainetta/tuotetta, toiminnan luonne ja laajuus huomioiden:

  • Pakollinen naudanlihan merkintäjärjestelmä ja sitä koskeva kirjanpito. Seuraavien asioiden arvioiminen - käytännön toteutuminen ja kuvaus omavalvonnassa:
    • kuvaus naudanlihan kulusta ja siitä, miten eri naudanlihaerät pidetään erillään sekä tähän liittyvistä työvaiheista;
    • kuvaus naudanlihan jäljittämisestä ja merkitsemisestä;
    • selostus erätunnuksen määrittelystä ja naudanlihan merkitsemiseen käytetyistä merkinnöistä;
    • kirjanpito vastaanotetusta sekä lähetetystä ja/tai myydystä naudanlihasta sisältäen sen määrän ja merkinnät;
    • teurastamon ja pienteurastamon osalta kirjanpito teurastettavaksi tuoduista naudoista;
    • suunnitelma virheellisesti merkittyjen tuotteiden vetämisestä pois markkinoilta sekä siihen liittyvä tiedotussuunnitelma;
    • suunnitelma henkilökunnan perehdyttämisestä merkintäjärjestelmään; sekä
    • merkintäjärjestelmästä vastaavan henkilön nimi.
  • Jäljitettävyyden dokumentit (eli kaupalliset asiakirjat kuten lähetysluettelot ym. vastaavat sekä yrityksen tietojärjestelmät) sisältävät pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän edellyttämät naudanlihaeräkohtaiset tiedot.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

Naudanliha on käsittelyn, tuotannon tai valmistuksen kaikissa vaiheissa, eräkohtaisesti, jäljitettävissä niihin toimijoihin, jotka ovat sen toimittaneet ja niihin toimijoihin, joille se on toimitettu. Naudanliha on asianmukaisesti merkitty naudanlihan pakollisen merkintäjärjestelmän mukaisesti ja se on eräkohtaisesti jäljitettävissä niihin naudanlihaeriin, joista se on peräisin. Toimijalla on kirjanpito vastaanotetusta sekä lähetetystä ja/tai myydystä naudanlihasta sisältäen sen määrän ja merkinnät. Pakollinen naudanlihan erätunnus on asianmukaisesti käytössä. Omavalvonnassa on pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän kirjallinen kuvaus kaikkine edellytettyine kohtineen.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

Naudanliha on jäljitettävissä niihin toimijoihin, jotka ovat sen toimittaneet ja niihin toimijoihin, joille se on toimitettu. Naudanliha on pakollisen naudanlihan erätunnisteen perusteella jäljitettävissä niihin naudanlihaeriin, joista se on peräisin. Merkitsemisessä, dokumenteissa, kirjanpidossa, naudanlihan erätunnusteissa tai naudanlihaerien sisäisessä jäljitettävyydessä on pieniä naudanlihaerien jäljitettävyyttä haittaavia epäkohtia. Omavalvonnassa on pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän kirjallinen kuvaus, mutta se ei ole ajantasainen tai siitä puuttuu jokin oleellinen edellytetty kohta (joka kuitenkin toteutuu käytännön toiminnassa). Tällaisia ovat esimerkiksi:

  • Vaadittavat merkinnät useammassa ruhossa tai neljänneksessä tai pallealihassa ovat epäselviä, mutta kuitenkin kokonaisuutena tulkittavissa (hyväksytyt elintarvikehuoneistot).
  • Jäljitettävyyden dokumentit ovat osittain epäselviä tai puutteellisia, mutta tietojen paikkansapitävyys on todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla.
  • Naudanlihaerien erilläänpito (sisäinen naudanlihaeräjäljitettävyys) ei täysin vastaa merkintäjärjestelmän vaatimuksia.
  • Sähköisessä tietojärjestelmässä olevien naudanlihaerätietojen yhdistettävyys tuotteisiin on tulkinnanvaraista. Kirjanpidon ja tietojen paikkansapitävyys (määrien, ajankohtien ja muiden tarvittavien tietojen yhdistettävyys) on todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla.
  • Erätunnisteen käyttö tai naudanlihaerien yhdistettävyys tuotteisiin ei ole systemaattista tai se on osin liian tulkinnanvaraista.
  • Omavalvonnassa oleva pakollinen kuvaus naudanlihan eräkohtaisesta jäljittämisestä ja merkitsemisestä ei ole täysin ajantasainen tai jokin edellytetty kohta puuttuu.
  • Yleisesti; pienet puutteet toiminnan järjestelmällisyydessä tai yksittäinen epätäsmällisyys kaupallisissa asiakirjoissa tai kirjanpidossa, jotka eivät kuitenkaan estä varmistumasta naudanlihan pakollisen merkintäjärjestelmän toimivuudesta ja pakollisen naudanlihaerien jäljitettävyyden todennettavuudesta.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Naudanlihan jäljitettävyydessä niihin toimijoihin, jotka ovat sen toimittaneet ja niihin toimijoihin, joille se on toimitettu, on useampia puutteita. Naudanliha ei ole kaikilta osin riittävällä varmuudella jäljitettävissä niihin naudanlihaeriin, joista sen sanotaan olevan peräisin. Naudanlihan pakollinen eräkohtainen jäljitettävyys ei ole hallinnassa merkitsemisessä, eränumeroinnissa, kirjanpidossa tai kaupallisissa asiakirjoissa olevien merkittävien puutteiden vuoksi. Omavalvonnassa on pakollisen naudanlihan merkintäjärjestelmän kirjallinen kuvaus, mutta se ei ole keskeisiltä osin ajantasainen tai siitä puuttuu useita edellytettyjä kohtia tai kirjallinen kuvaus puuttuu kokonaan. Tällaisia virheitä/puutteita ovat esimerkiksi:

  • Useamman toimijan toimittaman naudanlihaerän lähetystiedot ovat puutteelliset.
  • Toimituserien laskut ja erätunnukset ovat olemassa ja yhdistettävissä naudanlihaeriin, mutta kaupalliset lähetysasiakirjat (mitä, milloin, minne) puuttuvat.
  • Vaadittavia merkintöjä puuttuu merkittävästä osasta ruhoja tai neljänneksiä tai pallealihoja tai merkinnät ovat kokonaisuutena niin epäselviä, että ne eivät ole tulkittavissa.
  • Sähköisessä tietojärjestelmässä olevien naudanlihaerätietojen yhdistettävyys tuotteisiin on hyvin epävarmaa. Tietojen paikkansapitävyys (ajankohtien ja muiden tarvittavien tietojen yhdistettävyys) ei ole todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla riittävällä varmuudella.
  • Pakolliseen naudanlihaerätunnisteen käyttöön ja yhdistettävyyteen tuotteisiin ei ole järjestelmää tai sitä ei käytetä.
  • Omavalvonnassa oleva kuvaus naudanlihan jäljittämisestä ja merkitsemisestä ei ole juuri miltään osin ajantasainen tai useita edellytettyjä kohtia puuttuu tai kirjallinen kuvaus puuttuu kokonaan.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Naudanliha ei ole jäljitettävissä ja/tai kaikki naudanlihan merkinnät puuttuvat. Tällaisia puutteita ovat esimerkiksi:

  • Naudanliha ei ole tunnistettavissa (onko se edes naudanlihaa) tai jäljitettävissä millään lailla.
  • Toimija ei pysty tunnistamaan tai osoittamaan, minkä toimijan toimittamana naudanliha on vastaanotettu tai minne se on toimitettu.
  • Naudanlihan erätunnisteen ja kyseisen eläimen tai kyseisten eläinten välinen yhteys puuttuu täysin. Mitään dokumentteja, merkintöjä ja kirjanpitoa ei ole.
  • Toimijan kirjanpito vastaanotetusta sekä lähetetystä ja/tai myydystä naudanlihasta sisältäen sen määrän, merkinnät ja erätunnisteet on täysin paikkansapitämätön ja antaa perustellun syyn epäillä tietoista vilppiä.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1760/2000 nautaeläinten tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän käyttöönottamisesta sekä naudanlihan ja naudanlihatuotteiden pakollisesta merkitsemisestä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 820/97 kumoamisesta, art. 3 ja art. 12-15
  • Komission asetus (EY) N:o 1825/2000 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1760/2000 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä naudanlihan ja naudanlihatuotteiden merkinnän osalta, art. 1-5
  • Komission asetus (EY) N:o 275/2007 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1760/2000 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä naudanlihan ja naudanlihatuotteiden merkinnän osalta annetun asetuksen (EY) N:o 1825/2000 muuttamisesta
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus N:o 1391/2006 nautaeläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus N:o 434/2008 naudanlihan merkitsemisestä, 1 - 3 §
  • Eviran ohje 16024/1 Naudanlihan merkitseminen ja jäljitettävyys.

Päivitykset versioon 4:

  • Ohje nro 2186/04.02.00.01/2021 korvaa ohjeen 10250
  • Ohjeen nimi on muutettu.
  • Säädösviiteluettelo on päivitetty.
  • Lisätty: Pakollista naudanlihan merkintäjärjestelmää koskeva kirjanpito eli myös naudanlihan jäljitettävyystiedot on säilytettävä vähintään kaksi vuotta lukuun ottamatta vähittäismyymälöitä, joiden osalta kirjanpidon säilytysaika on vähintään yksi vuosi.
  • Tekstisisältöön on entisestään lisätty termejä "pakollinen", "naudanliha" ja "naudanlihaerätunniste" ja siten painotettu, että kyseessä on erityislainsäädäntö, joka koskee ainoastaan naudanlihaa.

16.4 Dioksiinipoikkeuksen alaisen kalan ja kalastustuotteiden jäljitettävyys

Ohje/versio: 2188/04.02.00.01/2021/3, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämä kohta tarkastetaan, kun toimija

  • tuo, varastoi, välittää, pakkaa, myy tai vie Suomesta dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa tai kalastustuotteita
  • valmistaa tai valmistuttaa kalastustuotteita dioksiinipoikkeuksen alaisesta kalasta.

Poikkeus koskee Itämeren alueelta luonnosta pyydettyä lohta (Salmo salar), yli 17 cm:n mittaista tai lajittelematonta (eli kokoluokittelematonta) silakkaa (Clupea harengus), nieriää (Salvelinus spp.), jokinahkiaista (Lampetra fluviatilis) ja taimenta (Salmo trutta) sekä niistä saatavia tuotteita.

Dioksiinipoikkeuksen alaisia kaloja tai niistä saatuja tuotteita ei saa toimittaa ilman eräkohtaista analyysitodistusta muihin jäsenvaltioihin kuin Suomeen ja Ruotsiin. Lohta tai siitä saatuja tuotteita saa toimittaa myös Latviaan. Toimittamisen rajoitukset koskevat kaikkia toimijoita.

Jos toimija toimittaa dioksiinipoikkeuksen alaisia kaloja tai niistä saatuja tuotteita muihin maihin kuin Suomeen tai Ruotsiin (lohi Latvia), tulee toimijalla olla esittää toimituseristä eräkohtainen analyysitodistus, joka todistaa, että dioksiinin ja dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden raja-arvot eivät ylity (ks. "erän" määritelmä tässä tapauksessa Komission asetus (EU) N:o 589/2014). Jos toimija ei toimita dioksiinipoikkeuksen alaisia kaloja tai niistä saatuja tuotteita muihin maihin kuin Suomeen tai Ruotsiin (lohi Latvia), ei analyysitodistusta tarvita.

Dioksiinipoikkeusluvan alaisten kalastustuotteiden mukana toimitettaviin jäljitettävyystietoihin kuten asiakirjaan on alkutuotantopaikassa ja hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa liitettävä merkintä toimittamisen rajoituksesta.

Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.

Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 16.9 Eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyys.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla seuraavia asioita:

  • Toimija tunnistaa ja hallitsee dioksiinipoikkeuslupasäännösten vaatimukset.
  • Toimintaa arvioidaan tarkastamalla esimerkiksi 1 - 3 eri erää/raaka-ainetta/tuotetta, toiminnan luonne ja laajuus huomioiden. Esim. pienessä, ainoastaan perkaavassa ja fileoivassa laitoksessa on mahdollisuus ehtiä tarkastamaan useampia eriä kuin suuressa, myös jalosteita valmistavassa laitoksessa.

1. Hyväksytyt huoneistot, joissa käsitellään dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa ja/tai kalastustuotteita:

  • Kaupallisissa asiakirjoissa on vaadittava merkintä toimittamisen rajoituksista.
  • Toimittamisen rajoitusten noudattaminen.
  • Analyysitodistus, jos dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa ja/tai kalastustuotteita on toimitettu poikkeuksen saaneiden maiden ulkopuolelle.
  • Dioksiinipoikkeuksen alaisten kalojen erillään pito muista kaloista
    • esim. merilohierät ja kirjolohierät eivät saa sekoittua keskenään
    • selkeä, systemaattinen merkitsemisen ja jäljittämisen hallinta osoitettavissa varastoinnin ja tuotannon aikana.

2. Rekisteröidyt huoneistot, jotka ottavat vastaan dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa ja välittävät/myyvät sitä muille toimijoille ja/tai (mahdollisesti) valmistavat siitä tuotteita:

  • Toimittamisen rajoitusten noudattaminen.
  • Edelleen välittävät kaupallisissa asiakirjoissa vaadittavan merkinnän toimittamisen rajoituksista vastaanottavalle toimijalle.
  • Kaupallisten asiakirjojen hallinta
  • Erillistä dioksiinipoikkeuksen hallintaa osoittavaa asiakirjojen varastointia tai muuta kirjanpitoa ei edellytetä, mutta toimijan tulee pystyä osoittamaan kaupallisista asiakirjoista, jos dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa on vastaanotettu ja jos sitä on edelleen toimitettu.
  • Dioksiinipoikkeuksen alaisten kalojen erillään pito muista kaloista
    • esim. merilohierät ja kirjolohierät eivät saa sekoittua keskenään
    • selkeä, systemaattinen erillään pidon ja jäljittämisen hallinta osoitettavissa varastoinnin ja mahdollisen toimittamisen aikana.

Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjeen 1.6 liitettä ” Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus”.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

1. Hyväksytyt huoneistot:

  • Jäljitettävyystiedoissa (kaupallisissa asiakirjoissa) on vaadittava merkintä toimittamisen rajoituksista.
  • Toimittamisen rajoitusta noudatetaan.
  • Jos dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa tai kalastustuotteita on toimitettu poikkeuksen saaneiden maiden ulkopuolelle, toimituseräkohtaisesti on esittää analyysitodistus, joka osoittaa, että dioksiinipitoisuuden raja-arvo ei ylity.
  • Dioksiinipoikkeuksen alaiset kalat eivät pääse sekoittumaan muihin kaloihin missään vaiheessa ilman, että yhdistäminen dokumentoidaan.

2. Rekisteröidyt huoneistot:

  • Jäljitettävyystiedoissa (kaupallisissa asiakirjoissa) on vaadittava merkintä toimittamisen rajoituksista.
  • Toimittamisen rajoitusta noudatetaan.
  • Pystyy osoittamaan jäljitettävyystiedoista (kuten kaupallisista asiakirjoista), jos dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa on vastaanotettu ja jos sitä on edelleen toimitettu.
  • Dioksiinipoikkeuksen alaiset kalat eivät pääse sekoittumaan muihin kaloihin missään vaiheessa ilman, että yhdistäminen dokumentoidaan.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

Toimijan toiminta on pääosin yllämainittujen vaatimusten mukaista. Pieniä epäkohtia ovat esimerkiksi:

1. Hyväksytyt huoneistot:

  • Toimittamisen rajoitus -merkintä on satunnaista poikkeusta (inhimillinen vahinko) lukuun ottamatta ollut toimituserän asiakirjassa. Toimija pystyy poikkeustapauksen osalta kuitenkin osoittamaan kaupallisten asiakirjojen perusteella, että tuotteet on toimitettu Suomeen tai Ruotsiin (lohi Latvia) eikä vastaanottaja ole toimittanut niitä edelleen kaupalliselle toimijalle.
  • Toimijan prosesseissa on pieniä epätäsmällisyyksiä dioksiinipoikkeuksen alaisten kalojen erillään pidossa niin, että erillään pidon hallintaa on syytä parantaa.

2. Rekisteröidyt huoneistot:

  • Esim. pieni toimija, joka on käsitellyt hyvin satunnaisesti dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa, ja ei ole hallinnut kaikkia dioksiinipoikkeuslupasäännösten vaatimuksia. Toimija pystyy kuitenkin dokumenttien avulla osoittamaan, että tuotteet on toimitettu Suomeen tai Ruotsiin (lohi Latvia) eikä vastaanottaja ole toimittanut niitä edelleen kaupalliselle toimijalle.
  • Toimijan prosesseissa on pieniä epätäsmällisyyksiä dioksiinipoikkeuksen alaisten kalojen erillään pidossa niin, että erillään pidon hallintaa on syytä parantaa.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Tällaisia virheitä/puutteita ovat esimerkiksi:

1. Hyväksytyt huoneistot:

  • Toimija ei käytä kaupallisissa asiakirjoissa lainkaan merkintää toimittamisen rajoituksista tuotteissa, joissa sitä tulisi käyttää. Toimija pystyy kuitenkin osoittamaan, että tuotteet on toimitettu Suomeen tai Ruotsiin (lohi Latvia) eikä vastaanottaja ole toimittanut niitä edelleen kaupalliselle toimijalle.
  • Toimittamisen rajoituksien noudattamisesta ei voi kaikilta osin vakuuttua toimijan kohdalla niin, etteikö konkreettista välitöntä parantamista toiminnan osalta tarvittaisi.
  • Erillään pidosta ei voi vakuuttua kaikkien erien kohdalla.

2. Rekisteröidyt huoneistot:

  • Toimittamisen rajoituksien noudattamisesta ei voi vakuuttua toimijan kohdalla.
  • Erillään pidosta ei voi vakuuttua kaikkien erien kohdalla.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Tällaisia epäkohtia ovat:

1. Hyväksytyt huoneistot:

  • Toimija on itse toimittanut dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa tai kalastustuotteita muualle kuin Suomeen, Ruotsiin tai Latviaan (lohi).
  • Toimija ei pysty osoittamaan, minne tuotteet on toimitettu.
  • Toimija ei käytä lainkaan merkintää toimittamisen rajoituksesta asiakirjoissa, joissa sitä tulisi käyttää eikä toimija pysty osoittamaan, että tuotteet on toimitettu vain Suomeen, Ruotsiin (tai Latviaan lohi).
  • Erillään pitoa ei voida lainkaan todentaa minkään erien kohdalla.

2. Rekisteröidyt huoneistot:

  • Toimija on itse toimittanut dioksiinipoikkeuksen alaista kalaa tai kalastustuotteita muualle kuin Suomeen, Ruotsiin tai Latviaan (lohi).
  • Toimija ei pysty lainkaan osoittamaan, minne tuotteet on toimitettu.
  • Erillään pitoa ei voida lainkaan todentaa minkään erien kohdalla.

Huono-arvosanan kaikkien esimerkkikohtien osalta, jonkun niistä toteutuessa, pyydetään kohteen valvojaa ilmoittamaan asiasta myös välittömästi Ruokaviraston elintarvikehygieniajaostoon (ruokahygienia[at]ruokavirasto.fi), jotta havaittu epäkohta voidaan toimittaa heti tiedoksi myös vastaanottajamaan keskusviranomaiselle jatkotoimenpiteitä varten.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Komission asetus (EY) N:o 1881/2006 tiettyjen elintarvikkeissa olevien vierasaineiden enimmäismäärien vahvistamisesta, art. 7
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002 elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuus-viranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä, art. 14, 17 ja 18
  • Komission asetus (EY) N:o 931/2011 eläinperäisille elintarvikkeille asetetuista jäljitettävyysvaatimuksista, art 3
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 854/2004 ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden virallisen valvonnan järjestämisestä koskevista erityissäännöistä, art. 14 ja 15
  • Komission asetus (EU) N:o 589/2014 näytteenotto- ja määritysmenetelmistä tietyissä elintarvikkeissa olevien dioksiinien, dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden ja muiden kuin dioksiinien kaltaisten PCB-yhdisteiden pitoisuuksien tarkastusta varten sekä asetuksen (EU) N:o 252/2012 kumoamisesta Liite 1 Määritelmät ja lyhenteet 1.11. "Erä"
  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 §
  • Ruokaviraston ohje 16023/5 Kalastustuotteiden valvonta.

Päivitykset versioon 3:

  • Ohje nro 2188/04.02.00.01 /2021 korvaa ohjeen nro 10251
  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 § on lisätty.
  • Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.
  • Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.
  • Täydennetty tekstiä: Huono-arvosanan kaikkien esimerkkikohtien osalta, jonkun niistä toteutuessa, pyydetään kohteen valvojaa ilmoittamaan asiasta myös välittömästi Ruokaviraston elintarvikehygieniajaostoon (ruokahygienia[at]ruokavirasto.fi), jotta havaittu epäkohta voidaan toimittaa heti tiedoksi myös vastaanottajamaan keskusviranomaiselle jatkotoimenpiteitä varten.

16.6 Takaisinvedot

Ohje/versio: 2190/04.02.00.01/2021/3, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämä kohta tarkastetaan, kun toimija

  • valmistaa, valmistuttaa ja/ ja/tai pakkaa elintarvikkeita
  • tuo maahan ja/tai välittää (sisämarkkinoilta ja/tai kolmansista maista) elintarvikkeita
  • varastoi, myy, tarjoilee tai vie maasta elintarvikkeita.

Jos toimija ei ole ollut aloitteellisena tai osallisena takaisinvedossa, tarkastus koskee ainoastaan omavalvontajärjestelmän sisältöä takaisinvedon osalta.

Vähittäiskaupan toimijalta, jonka toimet eivät vaikuta elintarvikkeen pakkaamiseen, pakkausmerkintöihin, turvallisuuteen tai koskemattomuuteen ei edellytetä kuluttaja- tai viranomaistiedottamista. Heiltä edellytetään kuitenkin takaisinvetoon myötävaikuttavia toimenpiteitä yhdessä takaisinvedosta vastuussa olevan toimijan ja viranomaisten kanssa.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 16.1 Jäljitettävyys.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjeen 1.6 liitettä ” Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus”.

Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla em. ohjetta soveltaen esim. seuraavia asioita:

  • Takaisinvetoihin varautuminen sisältyy omavalvontajärjestelmään.
  • Takaisinvetojen johdosta on tehty tarpeelliset muutokset omavalvontaan.
  • Tehdyistä takaisinvedoista on olemassa kirjanpitoa ja asiakirjoja.
  • Takaisinvedon kohteena olleet elintarvike-erät eivät sekoitu muiden elintarvike-erien kanssa.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

Takaisinvetotoimenpiteet ovat olleet oikeat ja riittävät. Toimenpiteet on kirjattu ja takaisinvetoihin liittyvää kirjanpitoa ja asiakirjoja säilytetään säädösten mukainen aika.

Omavalvontajärjestelmä tarjoaa oikeat ja riittävät toimintaohjeet takaisinvedon varalta.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

Takaisinvetojen toimenpiteet ovat olleet oikeat ja riittävät, mutta toimenpiteiden kirjauksissa on pieniä epäkohtia. Tällainen pieni epäkohta on esimerkiksi

  • takaisinvedettyjen tuotteiden ja hävitettyjen, palautettujen ja kuluttajille myytyjen tuotteiden määrissä on vain vähäisiä eroja.

Takaisinvetoihin liittyvää kirjanpitoa ja asiakirjoja säilytetään säädösten mukainen aika.

Omavalvontajärjestelmän toimintaohjeet takaisinvedon varalta ovat hieman puutteelliset. Esimerkiksi

  • kuluttajatiedottamisen vastuuhenkilöä ei ole nimetty.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Takaisinvetotoimenpiteitä ei ole kirjattu ja asiakirjoja ei ole säilytetty, vaikka takaisinvetotilanteita on ollut. Takaisinvetotoimenpiteet ovat olleet hieman puutteelliset. Esimerkiksi

  • kuluttajatiedottamisen laajuus on ollut riittämätön
  • toimija ei ole aloittanut takaisinvetoa, vaikka hänen olisi ollut syytä epäillä että tuote ei täytä elintarvikkeiden turvallisuutta koskevia määräyksiä
  • takaisinvedetyt tuotteet ovat vaarassa sekoittua toimijan muihin tuotteisiin
  • takaisinvedettyjen tuotteiden ja hävitettyjen, palautettujen ja kuluttajille myytyjen tuotteiden määrissä on merkittäviä eroja.

Omavalvontajärjestelmän toimintaohjeet takaisinvedon varalta ovat riittämättömät. Esimerkiksi

  • viranomaistiedottamisen vastuuhenkilöä ei ole nimetty
  • takaisinvedettyjen tuotteiden sijoittelua toimijan tiloissa ei ole ennakoitu.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Takaisinvetoon liittyvistä toimenpiteistä ei ole kirjanpitoa eikä asiakirjoja ole säilytetty, vaikka takaisinvetotilanteita on ollut. Elintarvikkeiden tiedetystä määräystenvastaisuudesta huolimatta tarvittavat toimenpiteet ovat jääneet tekemättä täysin, tai ne ovat olleet väärät tai riittämättömät. Esimerkiksi

  • viranomaisia tai kuluttajia / muita toimijoita ei ole tiedotettu, vaikka olisi ollut tarpeen
  • takaisinvedettyjä tuote-eriä ei ole erotettu muista eristä.

Omavalvontajärjestelmä ei huomioi takaisinvetotilanteita.

Aiheeseen liittyviä säännöksiä ja ohjeita:

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista 178/2002/EY, art 14 ja 19
  • Elintarvikelaki 297/2021, 6§.

Päivitykset versioon 3:

  • Elintarvikelain nro muutettu.
  • Ohje nro 2190/04.02.00.01/2021/3 korvaa ohjeen nro 10252/2.

16.7 Kansalliset toiminnalliset helpotukset

Ohje/versio: 2245/04.02.00.01/2021/6, voimaantulopäivä 2.1.2024

Huomioitavaa:

  • Tarkastus koskee elintarvikehuoneistoja, joilta pääsääntöisesti vaaditaan hyväksyntää, mutta joille Maa- ja metsätalousministeriön elintarvikehygieniasta antaman asetuksen 318/2021 mukaan riittää toiminnan rekisteröinti:

1) Asetuksen 318/2021 32 §, 33 §, 34 §

2) Asetuksen 318/2021 27 § mukaiset vähittäismyyntiä harjoittavat elintarvikehuoneistot, jotka myynnin tai tarjoilun yhteydessä käsittelevät eläimistä saatavia elintarvikkeita ja toimittavat niitä toisiin elintarvikehuoneistoihin joko myytäväksi tai ruoan valmistusta varten. Toimittaminen on sallittua maakunnan tai sitä vastaavan alueen sisällä. Tukkumyyntiin tai hyväksyttyihin elintarvikehuoneistoihin toimittaminen ei ole sallittua.

  • Maakunta tai sitä vastaava alue on paikallisuuden määritelmä vain 27 §:n soveltamisen osalta. Muilta osin paikallisuus on lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle, eikä sitä ole sidottu maantieteelliseen etäisyyteen.

Tarkastettavat asiat:

1) käsittelymäärät ja toimitustavat, kuten että poronlihaa saa luovuttaa suoraan kuluttajalle vain poronhoitoalueella.

2) eläinperäisten elintarvikkeiden toimitusmäärä muualla myytäväksi toimijalle edullisimmalla tavalla laskettuna, joko käytettynä raaka-aineena, lopputuotteen osana tai lopputuotteena, toimitus paikallisesti maakunnan tai sitä vastaavan alueen sisällä

Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjeen 1.6 liitettä ” Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

Toimija noudattaa asetuksen 318/2021 27, 32, 33 tai 34 § määräyksiä. 

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

1) Määrissä on korkeintaan 10 %:n ylityksiä, mutta toimitustavat ovat säädöksen mukaisia.

2) Muualla myytäväksi tai tarjoiltavaksi on toimitettu korkeintaan 10 % enemmän kuin säädös sallii.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

1) Toimija ei ole noudattanut asetuksen määräyksiä toimittamistavoista.

2) Muualla myytäväksi tai tarjoiltavaksi on toimitettu 10 - 50 % enemmän kuin säädös sallii ja/tai toimitus laajemmin kuin paikallisesti.

Kirjanpitoa toimituksista ei ole tai sieltä ei selviä toimituspaikkoja, toimitusajankohtia tai toimitusmääriä.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Toiminnan luonne ja laajuus edellyttää laitoshyväksyntää.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä 853/2004/EY I luku, artikla 1
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 27, 32, 33 ja 34 §
  • Ruokaviraston ohje 5807/04.02.00.01/2020 Luonnonvaraisen riistan lihan käsittely ja lihan toimittaminen myyntiin
  • Ruokaviraston ohje 980/04.02.00.01/2022 rekisteröidyn elintarviketoiminnan elintarvikehygieniasta

Päivitykset versioon 6:

  • Ohjeen nimi on muutettu vastaamaan nykyistä lainsäädännön terminologiaa
  • Muutettu ohjeessa käytettyjä termejä vastaamaan nykyistä lainsäännön terminologiaa
  • Lisätty lainsäädäntö- ja ohjelistaan ohjenumero Ruokaviraston ohjeelle luonnonvaraisen riistan käsittelystä ja lihan toimittamisesta myyntiin

     

16.8 Sian-, siipikarjan-, lampaan- ja vuohenlihan jäljitettävyys

Ohje/versio: 2191/04.02.00.01/2021/3, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämän asiakohdan tarkastaminen perustuu Komission täytäntöönpanoasetukseen (EU) N:o 1337/2013. Kyseinen toimeenpanoasetus käyttää 3 artiklassaan termiä tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä ja määrittelee samassa artiklassa 3, mitä tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmällä tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitetaan ja mitä sillä tavoitellaan – siis lihan alkuperämaatiedon säilymistä oikeana.

Tätä ohjetta sovelletaan niihin elintarvikealan toimijoihin, jotka pitävät hallussaan tai käsittelevät tuoretta, jäähdytettyä tai jäädytettyä/pakastettua sian-, siipikarjan-, lampaan- tai vuohenlihaa. Hallussapito tai käsittely kattavat kaikki tuotanto- ja jakeluvaiheet.

Elintarvikealan toimijoilla on oltava käytössään tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä ((EU) N:o 1337/2013 3 art.), jota ne käyttävät tämän tarkastusohjeen otsikossa mainitun lihan jokaisessa tuotanto- ja jakeluvaiheessa pystyäkseen osoittamaan kyseisen lihan alkuperämaan tai lähtöpaikan. Järjestelmää on sovellettava siten, että varmistetaan yhteys lihan ja sen eläimen tai eläinryhmän välillä, josta liha on saatu. Edellä mainittu koskee kaikkia lihan tuotannon ja jakelun vaiheita aina teurastuksesta pakkaamiseen saakka. Tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän vaatimuksiin sisältyy:

  • Kukin elintarvikealan toimija vastaa em. tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän soveltamisesta siinä tuotanto- ja jakeluvaiheessa, jossa toimija toimii.
  • Kunkin toimijan on järjestelmänsä avulla kirjattava erityisesti eläinten, ruhojen tai, tapauskohtaisesti, lihapalojen vastaanotto elintarvikealan toimijan tiloihin ja sieltä lähettäminen ja varmistettava vastaanottojen ja lähettämisten vastaavuus.
  • Kunkin toimijan tulee varmistaa lihan alkuperämaan tai lähtöpaikan merkintöihin liittyvien tietojen toimittaminen soveltuvin osin yhdessä lihan kanssa tuotannon ja jakelun seuraavien vaiheiden toimijoille.
  • Elintarvikealan toimijan, joka pakkaa tämän tarkastusohjeen otsikossa mainitun lihan tai tekee siihen pakkausmerkinnän, on varmistettava, että kuluttajalle tai suurtaloudelle toimitettavan lihan yksilöivän erän koodi ja kyseinen lihaerä tai kyseiset lihaerät, joista pakkaus tai merkitty erä muodostuu, vastaavat toisiaan.

Tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmällä tarkoitetaan tässä järjestelmällistä ja systemaattista tapaa tunnistaa, säilyttää ja toimittaa edellytetty alkuperämaa- tai lähtöpaikkatieto ((EU) N:o 1337/2013).

Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.

Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.

Erän koko ei voi olla suurempi kuin yhden päivän tuotanto.

Pakkauspäivämäärän tai muun vastaavan pelkän päiväysmerkinnän käyttämistä erätunnuksena ei suositella. Jos toimija käsittelee vain samasta alkuperämaasta tai lähtöpaikasta peräisin olevia eläimiä ja/tai niiden lihaa, ja mahdollisesti myös muissa vastaavantyyppisissä tapauksissa, voidaan riittäväksi erätunnukseksi tulkita päiväysmerkintä.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 13.4 ja 16.9.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla pistokokein lihan osalta (esimerkiksi 1 -3 eri vastaanotto-, tuotanto- tai lähetyserää tai tuotetta/pakkausta yrityksen toiminnan luonne ja laajuus huomioiden) seuraavia asioita:

  • Asetuksen (EU) N:o 1337/2013 edellyttämän tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän käyttö, dokumentoinnin selkeys ja järjestelmällisyys.
  • Kirjaukset; eläinten, ruhojen, tai tapauskohtaisesti, lihapalojen vastaanottaminen elintarvikealan toimijan tiloihin ja sieltä lähettäminen.
  • Eläinten, ruhojen tai lihapalojen vastaanottamisten ja lähettämisten vastaavuus.
  • Tietojen toimittaminen tuotannon ja jakelun seuraavien vaiheiden toimijoille.
  • Lihan yksilöivän erän koodi käyttö; niiden toimijoiden kohdalla, jotka pakkaavat tämän tarkastusohjeen otsikossa mainittujen eläinlajien lihaa tai tekevät siihen pakkausmerkinnän, että kuluttajalle tai suurtaloudelle toimitettavan lihan yksilöivän erän koodi ja kyseinen lihaerä tai kyseiset lihaerät, joista pakkaus tai merkitty erä muodostuu, vastaavat toisiaan.

Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjetta 1.6 ja sen liitettä ”Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus”.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

Toimijalla on tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä käytössä ja tarkastaja vakuuttuu sille säädettyjen vaatimusten täyttymisestä.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

Toimijalla voidaan käytännössä tulkita olevan tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän edellyttämät toimet käytössä. Käytännön toimenpiteissä on havaittavissa satunnaisia epäkohtia, jotka eivät kuitenkaan estä varmistumasta lihan alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietojen oikeellisuudesta kaikkien erien osalta ja edellytettyjen tietojen toimittamisen käytännöistä. Pieniä epäkohtia voivat olla esimerkiksi:

  • Yksittäisen kirjauksen tai merkinnän puuttuminen. Tarkastaja kuitenkin vakuuttuu muiden samaan erään liittyvien kirjausten/merkintöjen perusteella tietojen oikeellisuudesta.
  • Eläinten, ruhojen tai lihapalojen vastaanottamisten ja lähettämisten vastaavuuden osoittaminen ei ole täysin järjestelmällistä. Tarkastaja kuitenkin vakuuttuu muiden omavalvonnan kirjausten ja jäljitettävyystietojen perusteella tietojen oikeellisuudesta.
  • Niiden toimijoiden kohdalla, jotka pakkaavat tämän tarkastusohjeen otsikossa mainitun eläinlajin lihaa tai tekevät siihen pakkausmerkinnän: toimija käyttää kuluttajalle tai suurtaloudelle toimitettavan lihan yksilöivän erän koodina ainoastaan päiväysmerkintää eikä pelkän päiväysmerkinnän käytölle ole osoitettavissa tarkoituksenmukaista perustetta.

Yleisesti; pienet puutteet järjestelmällisyydessä tai yksittäinen epätäsmällisyys dokumentoinnissa, jotka eivät kuitenkaan estä tarkastajaa varmistumasta lihan alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietojen oikeellisuudesta kaikkien erien osalta.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Toimijalla on selviä, määräajassa korjattavia epäkohtia jäljitettävyyden hallinnassa ja todentamisessa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi:

  • Toimijalla on tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä omasta mielestään käytössä, dokumentointeja on tehty, mutta tarkastaja ei vakuutu, että toimija pystyy järjestelmän avulla aina luotettavasti osoittamaan alkuperämaan tai lähtöpaikan.
  • Toimijalla on tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä käytössä, mutta kirjauksia/merkintöjä puuttuu niin, että käyttöä ei voi pitää järjestelmällisenä toimintana eikä vaatimusten täyttymisestä voi näin vakuuttua.
  • Toimijan tiloihin vastaanotettujen eläinten, ruhojen tai lihapalojen mukana ei ole ollut aina alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietoja eikä toimija pysty osoittamaan, että hän on huomioinut asian ja reagoinut siihen (esim. kirjallinen reklamaatio toimittajalle). Tarkastaja kuitenkin vakuuttuu muilla keinoin, että alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietojen osalta ei ole viestitty harhaanjohtavasti.

Yleisesti; tietoja puuttuu niin, että kysymys ei ole enää yksittäisestä vahingosta, ja siten tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän hallinnasta ja vaatimusten täyttymisestä ei voi vakuuttua.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Tällaisia epäkohtia ovat esimerkiksi:

  • Toimijalla ei ole lainkaan lihaerien alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietoja.
  • Toimija ei ole toimittanut lihaerien alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietoja lainkaan eteenpäin.
  • Niiden toimijoiden kohdalla, jotka pakkaavat tämän tarkastusohjeen otsikossa mainitun eläinlajin lihaa tai tekevät siihen pakkausmerkinnän: toimija käyttää kuluttajalle tai suurtaloudelle toimitettavan lihan yksilöivän erän koodina ainoastaan päiväysmerkintää, vaikka saman päivän aikana jatkuvasti pakataan eri alkuperämaa- tai lähtöpaikkatietoja käsittäviä lihaeriä. Näin ollen lihan yksilöivän erän koodi ja kyseinen lihaerä tai kyseiset lihaerät, joista pakkaus tai merkitty erä muodostuu, eivät vastaa toisiaan eikä pakatun lihan alkuperästä voi vakuuttua.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1337/2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1169/2011 soveltamissäännöistä tuoreen, jäähdytetyn tai jäädytetyn sianlihan, lampaan- tai vuohenlihan ja siipikarjan lihan alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittamisen osalta, art. 1, 2, 3, 4
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 1924/2006 ja (EY) N:o 1925/2006 muuttamisesta sekä komission direktiivin 87/250/ETY, neuvoston direktiivin 90/496/ETY, komission direktiivin 1999/10/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY, komission direktiivien 2002/67/EY ja 2008/5/EY sekä komission asetuksen (EY) N:o 608/2004 kumoamisesta, art. 1, 2, 8, 9 ja 26 sekä LIITE XI
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 §.

Päivitykset ohjeen versioon 3:

  • Ohje 2191/04.02.00.01/2021 korvaa ohjeen 10327
  • Korostettu, että tämän asiakohdan tarkastaminen perustuu nimenomaisesti ja vain Komission täytäntöönpanoasetukseen (EU) N:o 1337/2013. Kyseinen toimeenpanoasetus käyttää 3 artiklassaan termiä tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä ja määrittelee samassa artiklassa 3, mitä tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmällä tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoitetaan ja mitä sillä tavoitellaan – siis lihan alkuperämaatiedon säilymistä oikeana.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 § on lisätty.
  • Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.
  • Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.

16.9 Eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyys

Ohje/versio: 157/04.02.00.01/2020/2, voimaantulopäivä 1.7.2021

Huomioitavaa:
Tämän kohdan tarkastamisen kohteena ovat kaikki elintarvikealan toimijat, joilla on eläinperäisiin elintarvikkeisiin (vrt. Oiva-arviointiohje 16.1) liittyviä toimintoja.

  • Pakollinen naudanlihan merkintäjärjestelmä on oma erityislainsäädäntönsä, ja sen toteutuminen arvioidaan erikseen kohdassa 16.2
  • Sian-, siipikarjan-, lampaan- ja vuohenlihan lihan alkuperämaan tai lähtöpaikan osoittamiseen on säädetty oma erityislainsäädäntönsä, ja sen jäljitettävyysartiklan toteutuminen arvioidaan erikseen kohdassa 16.8.

Ei ole merkityksellistä, ovatko elintarvikkeet fyysisesti toimijan hallussa vai eivät. Merkityksellisintä on se, kenen toimijan omistuksessa ja vastuulla elintarvikkeet ovat.

Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.

Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.

Kaikkien elintarvikealan toimijoiden tulee pystyä todentamaan elintarvikkeiden jäljitettävyys periaatteella "yksi askel taaksepäin" ja "yksi askel eteenpäin". Kuluttajia ei lasketa kuuluviksi jäljitettäviin asiakkaisiin. Seuraavien eläinperäisten elintarvikkeiden tietojen tulee olla vastaanottajan käytettävissä silloin, kun toimituserä otetaan vastaan:

  1. tarkka kuvaus elintarvikkeesta
    1. vastaanotettujen ja lähetettyjen elintarvikkeiden nimikkeet siinä muodossa ja sillä tarkkuudella, että nimikkeet on luotettavasti ja riittävän selkeästi yhdistettävissä kyseisten elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä (tai muissa tiedoissa) esitettyihin tietoihin ja nimikkeisiin
  2. elintarvikkeen määrä
  3. sen elintarvikealan toimijan nimi ja osoite, joka on lähettänyt elintarvikkeen
  4. lähettäjän (omistajan), jos se on eri kuin elintarvikkeen lähettänyt elintarvikealan toimija, nimi ja osoite
  5. sen elintarvikealan toimijan nimi ja osoite, jolle elintarvike on lähetetty
  6. vastaanottajan (omistajan), jos se on eri kuin se elintarvikealan toimija, jolle elintarvike on lähetetty, nimi ja osoite
  7. erän tai lähetyksen (tapauksen mukaan) yksilöivä viite
  8. lähetyspäivä.

Elintarvikealan toimijalla tulee olla käytössään suunnitelmallinen järjestelmä, jonka avulla se pystyy riittävällä tarkkuudella yhdistämään vastaanottamiensa ja lähettämiensä elintarvike-erien tiedot toisiinsa. Järjestelmää ja menettelytapaa ei ole lainsäädännössä määritelty. Keskeistä on tiedon saatavuus, ei saatavuuteen käytetty järjestelmä. Päätös järjestelmän yksityiskohtaisuuden tasosta tulisi jättää elintarvikealan toimijalle, huomioiden elintarvikeyrityksen toiminnan luonne, koko ja vaikuttavuus. Toimivaltaisen elintarvikevalvontaviranomaisen tehtävä on arvioida, onko elintarvikealan toimijan käyttämä jäljitettävyysjärjestelmä riittävä suhteutettuna toimijan toiminnan luonteeseen, kokoon ja vaikuttavuuteen.

Tunnistusmerkki
Tunnistusmerkki on myös keskeinen jäljitettävyyden väline. Jäljitettävyysnäkökulmasta pakkaukseen tai kääreeseen kiinnitetyllä tunnistusmerkillä annetaan tieto elintarviketta viimeksi käsitelleestä laitoksesta ja jäsenvaltiosta, jossa laitos sijaitsee.

Terveysmerkki
Tarkastettu liha merkitään terveysmerkillä, virkaeläinlääkärin vastuulla, ja merkillä osoitetaan, että liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Terveysmerkki ja sen selkeä luettavuus on samalla myös keskeinen lihan jäljitettävyyden työkalu.

Elintarvike-erällä tarkoitetaan
Elintarvike-erällä tarkoitetaan joukkoa elintarvikkeen myyntiyksiköitä, jotka on tuotettu, valmistettu
(= "valmistuserä") tai pakattu käytännöllisesti katsoen samoissa olosuhteissa. Elintarvike-erän määrittää ja tunnuksen merkitsee elintarvikkeen tuottaja, valmistaja, pakkaaja tai Euroopan unionin alueelle sijoittunut ensimmäinen myyjä. Elintarvike-erä ei voi olla yhden päivän tuotantoa suurempi. Toimijan toimittama lähetys (toimituserä) voi sisältää useampia elintarvike-eriä samaakin tuotenimikettä.

Samanaikaisesti suositellaan tarkastettavan kohta 12.6 ja 13.1.

Tarkastettavia asioita:
Omavalvonnan toteutumista arvioidaan tarkastamalla erilaisten eläinperäisten elintarvikkeiden elintarvikeryhmistä seuraavia asioita, kuitenkin toiminnan luonne ja laajuus huomioiden:

  • Ks. aiemmin esitetty listaus a) - h)
    • Erityistä huomiota suositellaan kiinnitettävän EU-sisämarkkinakauppa -eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyystietoihin.
  • Toimija tietää ja pystyy riittävällä tarkkuudella ( = tarkastaja vakuuttuu riittävästä tietojen yhdistettävyydestä) yhdistämään vastaanottamiensa ja lähettämiensä erien tiedot toisiinsa.
    • Tiedoilla tarkoitetaan jäljitettävyystietoja kuten lähetysluettelot, dokumentit ja vastaavat kaupalliset tositteet, kirjauksia ja muita vastaavia tallenteita kuten toimijan tietojärjestelmistä saatavat tiedot. Kaikki. em. voivat olla myös ainoastaan sähköisessä muodossa.
  • Laitoksen oman tunnistusmerkin käyttö.
  • Laitoksen oman terveysmerkin käyttö lihoissa.
  • Terveysmerkki toimijan hallussa olevissa toisen laitoksen terveysmerkillä merkityissä lihoissa (merkinnän tulee olla ehdottoman selkeä).
    • Erityistä huomiota suositellaan kiinnitettävän EU-sisämarkkinakauppa -lihojen merkkeihin.

Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus sekä tarvittaessa suunnitelma tarkastetaan soveltaen ohjetta 1.6 ja sen liitettä ”Omavalvonnan riittävyys ja sopivuus”.

Leveä hymy naamalla. Oivallinen: Toiminta on vaatimusten mukaista.Toiminta on vaatimusten mukaista.

  • Toimija pystyy osoittamaan, että tässä arviointiohjeessa aiempana esitetyn listauksen kohdat a) - h) toteutuvat.
  • Toimijalla on käytössä suunnitelmallisesti toteutettu jäljitettävyysjärjestelmä, jonka sisältämät jäljitettävyystiedot ovat riittävän nopeasti saatavilla, johdonmukaisia, helposti luettavia, ymmärrettäviä ja helposti elintarvikenimikkeisin yhdistettäviä.
  • Jäljitettävyys voidaan todentaa vertaamalla tietoja esim. elintarvikkeen yhteydessä oleviin merkintöihin tai vastaaviin erilaisiin tunnistetietoihin.
  • Tunnistusmerkin käyttö (ja tunnistusmerkin tietojen käyttö) vastaa säädösten vaatimuksia.
  • Toimijan hallussa oleviin erilaisiin lihoihin merkityt terveysmerkit ovat selkeästi luettavissa ja yhdistettävissä lihoja vastaaviin jäljitettävyystietoihin.
  • Toimija hallitsee tiedoin (kirjauksin) ja dokumentein myös alkuperämaatiedot niiltä osin kuin niihin kohdistuu vaatimuksia.

Pienempi hymy naamalla. Hyvä: Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.Toiminnassa on pieniä epäkohtia, jotka eivät heikennä elintarviketurvallisuutta eivätkä johda kuluttajaa harhaan.

  • Toimijalla ei ole esittää jotakin yksittäistä vastaanottamiensa eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyystietoa (ks. aiempana esitetyn listauksen kohdat a) - h)) ja tiedon puuttumiselle on tulkittavissa olevan hyväksyttävä syy.
  • Toimijan lähettämän eläinperäisten elintarvikkeiden erän tiedoista puuttuu satunnaisen, selitettävissä olevan inhimillisen virheen seurauksena eläinperäisiltä elintarvikkeilta edellytettyä tietoa (ks. aiempana esitetyn listauksen kohdat a) - h)).
  • Eläinperäisen elintarvikkeen erän tai lähetyksen yksilöivä viite puuttuu satunnaisesti jäljitettävyystiedoista. Tietojen paikkansapitävyys on todennettavissa muita tietoja yhdistämällä ja vertaamalla. Vastaavanlainen satunnainen, yhteen tietokenttään rajoittuva muukin puute voidaan tulkita inhimilliseksi virheeksi.
  • Tietojärjestelmästä tulostetuista jäljitettävyystiedoista ja/tai omavalvonnan kirjauksista puuttuu esim. päiväykset ( = tietojärjestelmä ei tulosta päiväyksiä) eikä toimija ole kirjannut niitä erikseen. Tietojen paikkansapitävyys (ajankohtien ja muiden tarvittavien tietojen yhdistettävyys) on todennettavissa muita tietoja (tyypillisesti vastaanotetun erän "lähete" vs. mahdolliset omavalvonnan kirjaukset vs. lähetetyn erän "lähete") yhdistämällä ja vertaamalla.
  • Jäljitettävyystietojen (tyypillisesti aiempana esitetyn listauksen kohta a) on tulkinnanvaraisin) ja pakkausmerkintöjen yhdistettävyydessä on pieniä epäkohtia.

Yleisesti; pienet puutteet järjestelmällisyydessä tai yksittäinen epätäsmällisyys tiedoissa tai tallenteissa. Nämä eivät kuitenkaan estä varmistumasta erän ja/tai lähetyksen tietojen oikeellisuudesta eikä siitä, mistä ja milloin elintarvike on lähetetty ja/tai mihin ja milloin elintarvike on toimitettu.

Ei hymyä naamalla. Korjattavaa: Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.Toiminnassa on epäkohtia, jotka heikentävät elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa harhaan. Epäkohdat on korjattava määräajassa.

Tällaisia virheitä/puutteita ovat esimerkiksi:

  • Toimijalla on esittää jäljitettävyystiedot kaikista vastaanottamistaan elintarvikkeista valtaosin, mutta kaikista vastaanotettujen tiedoista puuttuu jotain (ks. aiempana esitetyn listauksen kohdat a - h) = toimijan jäljitettävyysjärjestelmä ei ole riittävän toimiva.
  • Toimijalla on esittää jäljitettävyystiedot kaikista lähettämistään elintarvikkeista valtaosin, mutta kaikista lähetettyjen tiedoista puuttuu jotain (ks. aiempana esitetyn listauksen kohdat a - h) = toimijan jäljitettävyysjärjestelmä ei ole riittävän toimiva.
  • Toimijalla ei ole esittää elintarvikkeen jäljitettävyystietoja (kuten "lähetyslistat") useammasta (> 2) vastaanottamastaan elintarvike-erästä. Toimija saa kuitenkin hankittua puuttuvat tiedot pyytämällä ne kyseisen elintarvikkeen lähettäjältä. Jäljitettävyyden kokonaishallinnasta, jäljitettävyysjärjestelmästä, ei voi vakuuttua.
  • Toimijalla on jäljitettävyystiedot valtaosin, mutta toimijalla ei ole esittää elintarvikkeen jäljitettävyystietoja (kuten lähetyslistat) useammasta (kolme, jopa kaksi, on jo = 'useampi') lähettämästään elintarvike-erästä. Toimija saa kuitenkin hankittua puuttuvat tiedot pyytämällä ne kyseisen elintarvikkeen vastaanottajalta. Jäljitettävyyden kokonaishallinnasta, jäljitettävyysjärjestelmästä, ei voi vakuuttua.
  • Jäljitettävyystietojen (tyypillisimmin aiempana esitetyn listauksen kohta a:ssa on eniten puutteita ja tulkinnanvaraa) ja pakkausmerkintöjen yhdistettävyydessä on merkittäviä epäkohtia ja/tai epäselvyyksiä.
  • Toimijan hallussa oleviin erilaisiin lihoihin merkityt terveysmerkit ovat selkeästi luettavissa, mutta liian tulkinnanvaraisesti yhdistettävissä lihoja vastaaviin jäljitettävyystietoihin, ml. alkuperämaa-tiedot niissä tapauksissa kuin ne on oltava.

Yleisesti; jäljitettävyystietoja puuttuu niin, että kysymys ei ole enää yksittäisestä vahingosta, ja siten jäljitettävyyden hallinnasta ei voi vakuuttua.

Suupielet alaspäin naamalla. Huono: Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan, tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi. Toiminnassa on epäkohtia, jotka vaarantavat elintarviketurvallisuutta tai johtavat kuluttajaa vakavasti harhaan tai toimija ei ole noudattanut annettuja määräyksiä. Epäkohdat on korjattava välittömästi.

Välitöntä korjaamista vaativia epäkohtia ovat esimerkiksi:

  • Jäljitettävyystiedot ml. merkinnät puuttuvat niin, että elintarvikkeet eivät ole jäljitettävissä ja/tai tunnistettavissa.
  • Vastaanotettujen elintarvike-erien lähettäjiä ja/tai lähetettyjen elintarvike-erien vastaanottajia ei voida tunnistaa = nimet ja yhteystiedot puuttuvat tai ovat vääriä.
  • Toimijan hallussa oleviin erilaisiin lihoihin merkityt terveysmerkit ovat niin epäselviä, että niistä ei pysty näkemään laitoksen tunnusta tai EU-jäsenmaan tunnusta.
  • Toimijan hallussa on lihoja, joiden yhteydessä ei ole tunnistusmerkkiä, vaikka jäljitettävyystiedot kertovat ko. lihojen olevan käsitelty hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa.
  • Toimijan hallussa on lihoja (ruhoneljännekset, puolikkaat ruhot), joihin ei ole merkitty terveysmerkkiä, vaikka jäljitettävyystiedot kertovat ko. lihojen olevan käsitelty hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa.

Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä ja ohjeita (huomioitava muutoksineen):

  • Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 931/2011, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 178/2002 eläinperäisille elintarvikkeille asetetuista jäljitettävyysvaatimuksista
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 178/2002, elintarvikelainsäädäntöä koskevista yleisistä periaatteista ja vaatimuksista, Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen perustamisesta sekä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvistä menettelyistä, art. 3, 8, 17 1 mom. ja 18
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 853/2004, eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä, art. 5,6 ja 7 LIITE II I JAKSO
  • Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille, art. 9
  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 §
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarviketietojen antamisesta kuluttajille 834/2014.

16.9 on tarkoitettu ainoastaan Eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyyden tarkastamiseen (Vrt. kokonaan uusittu arviointiohje 16.1).

Eläinperäisten elintarvikkeiden tuontia Suomeen muista Euroopan Unionin jäsenmaista sekä eräistä muista maista (erityissopimusmaat) kutsutaan ensisaapumistoiminnaksi. 16.9 -arviointiohje sisältää myös lopetetun ensisaapumisvalvonnan ne aihepiirit, jotka tulee Eläinperäisten elintarvikkeiden jäljitettävyyteen liittyen joka tapauksessa valvoa (ks. arviointiohjeen kohta Aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä).

Päivitykset versioon 2:

  • Elintarvikelaki 297/2021 14 § 1 mom.
  • Maa- ja metsätalousministeriön asetus elintarvikehygieniasta 318/2021 22 § ja 36 § on lisätty.
  • Rekisteröidyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään yksi vuosi elintarvikkeiden lähettämisestä tai vastaanottamisesta.
  • Hyväksytyn elintarvikehuoneiston osalta toimijan on säilytettävä elintarvikkeiden jäljitettävyystietoja vähintään kaksi vuotta elintarvikkeiden viimeisen käyttöajankohdan tai vähimmäissäilyvyysajan jälkeen.