Ruokavirasto aloittaa taloutensa sopeuttamistoimet

23. lokakuuta 2019

Ruokavirasto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut viraston talouden tasapainottamiseksi. Neuvottelujen tarkoituksena on sopeuttaa Ruokaviraston toiminta käytettävissä oleviin toimintamenomäärärahoihin vuoden 2020 aikana ja edelleen kehyskauden loppuun vuoteen 2023. YT-neuvotteluiden piirissä on koko henkilöstö ja kaikki toiminnot.

Ruokavirasto on jo tänä vuonna tehnyt ennakoivasti koko viraston kattavia toimintamenojen säästöjä. Säästöt ovat kohdistuneet muun muassa investointeihin, IT-järjestelmäkustannuksiin ja henkilöstökuluihin.

”Tähän mennessä tehdyissä säästöissä painopiste on ollut vuoden 2019 taloudessa. Toimenpiteet ovat kuitenkin osoittautuneet riittämättömiksi tuleville vuosille 2020–2023. Uusilla toimenpiteillä Ruokaviraston toimintaa sopeutetaan vastaamaan käytettävissä olevia toimintamenomäärärahoja”, pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen sanoo.

Sopeuttamistoimenpiteillä Ruokavirasto tavoittelee viiden miljoonan euron pysyväluonteisia säästöjä vuonna 2020. Valmisteilla olevat toimenpiteet aiheuttavat alustavan arvion mukaan enintään 95 henkilötyövuoden vähennystarpeen ja enintään 15 henkilön osa-aikaistamisen. Lisäksi Ruokavirasto suunnittelee koko henkilöstönsä lomauttamista määräajaksi. Mahdolliset henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet on suunniteltu toteuttavan vuoden 2020 aikana. Valmisteilla olevien toimenpiteiden vaihtoehtoja käsitellään yhteistoimintaneuvottelujen aikana.

Ruokavirastossa työskentelee noin tuhat eri alojen asiantuntijaa. Monipaikkaisen viraston henkilöstö työskentelee kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Sopeuttamisohjelmasta huolimatta Ruokavirasto varmistaa kriittisten ydintoimintojensa sujuvuuden ja pyrkii turvaamaan tuoreen organisaation henkilöstön arvokkaan ydinosaamisen.

Ruokavirasto edistää, valvoo ja tutkii: elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvinterveyttä sekä maa- ja metsätalouden tuotantoon käytettäviä lannoitevalmisteita, rehuja, kasvinsuojeluaineita ja lisäysaineistoja. Virasto vastaa EU:n maataloustuki- ja maaseuturahastojen varojen käytöstä Suomessa, toimii EU:n maksajavirastona sekä kehittää ja ylläpitää tietojärjestelmiä ja sähköisiä asiointipalveluja.

Viraston käytettävissä oleva määräraha vuodelle 2019 on 77,9 miljoonaa euroa. Ruokavirasto aloitti toimintansa 1.1.2019.

Lisätietoja:
Pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen
p. 050 300 2750

Hallintojohtaja Maria Teirikko
p. 040 833 3132

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi