Maataloustuotannon kirjaamisvaatimukset 2024

Julkaisupäivä: 15. maaliskuuta 2024

Lukijalle

Tämä opas on maatalousyrittäjille tarkoitettu yhteenveto maataloustuotannon kirjaamisvaatimuksista. Oppaaseen on koottu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan maataloustuotantoa koskevat Ruokaviraston ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) toimialojen kirjaamisvaatimukset sekä vuosittaiset ilmoitusvelvoitteet Manner-Suomessa. Lisäksi oppaassa on ympäristöministeriön hallinnonalan kirjaamisvaatimuksista mukana nitraattiasetuksesta johtuvat vaatimukset. Vaatimukset perustuvat voimassa oleviin säädöksiin ja ohjeisiin.

Vaatimukset on koottu oppaaseen siten, että ensin esitellään kasvintuotantoon liittyvät vaatimukset ja sen jälkeen eläintuotannon vaatimukset. Osa vaatimuksista koskee kaikkia maatalousyrittäjiä, osa puolestaan liittyy maataloustukien ehtoihin.

Sekä Kasvintuotanto -osiossa että Eläintuotanto -osiossa on ensin tavanomaista tuotantoa koskevat vaatimukset ja kummankin osion lopussa luomutuotantoa koskevat lisävaatimukset.

Huomaa, että opas ei sisällä porotalouden eikä vesiviljelyn, kuten kalatalouden, kirjaamisvaatimuksia.

Kirjaamisvaatimusten mukaisia muistiinpanoja, tositteita ja asiakirjoja ei tarvitse säilyttää yhdessä kansiossa tai tiedostossa. Vaadittavat tiedot voivat olla tallennettuna sähköisesti tai paperilla ja sijaita eri tietolähteissä. Niiden ei tarvitse muodostaa omaa erillistä kokonaisuutta. Monet kirjaamisvaatimuksista täyttyvät, kun säilytät osto- ja myyntitositteet, lohkokohtaiset muistiinpanot, teurastustiedot, tarkastuspöytäkirjat ja näytteiden tutkimustulokset. Jos olet tallentanut tietoja kirjaamisvaatimusten vaatimalla tarkkuudella tilan laatujärjestelmään, eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmään tai verokirjanpitoon, ei niitä tarvitse kirjata toistamiseen. Täydennä kuitenkin näistä järjestelmistä puuttuvat kirjaamisvaatimusten mukaiset tiedot muihin muistiinpanoihin. Säilytä kirjaamisvaatimusten mukaisia tietoja siten, että valvontaviranomainen voi ne tarvittaessa tilakäynnillä helposti tarkastaa.

Lisätietoja oppaan vaatimuksista saat Ruokavirastosta. Lisätietoja voit kysyä myös alueellisista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista, aluehallintovirastoista sekä kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisilta ja kuntien elintarvikevalvontaviranomaisilta.

Jos olet vasta aloittamassa maataloustuotantoa tai muuttamassa tuotantoa, on sinun tehtävä myös maataloustuotannon aloittamiseen liittyviä ilmoituksia tai tuotannon muutosilmoituksia. Näitä ilmoituksia ei ole lueteltu tässä oppaassa.

Tilakohtaista neuvontaa monista tämän oppaan vaatimuksista voit saada esimerkiksi maatilojen neuvontajärjestelmään kuuluvilta neuvojilta (Maatilojen neuvonta). Maksettavaksesi jää vain arvonlisäveron osuus neuvonnan kustannuksista, koska neuvontajärjestelmää rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman varoista.

Uutta 2024 alkaen

Maataloustuotannon kirjaamisvaatimuksiin on tullut seuraavia muutoksia:

  1. Täydentävien ehtojen tilalle taulukoihin ja tekstiin on vaihdettu ehdollisuus.
    • Ehdollisuus korvasi 1.1.2023 alkaen täydentävät ehdot. Ehdollisuus sisältää entiset täydentävien ehtojen vaatimukset ja viherryttämistuen vaatimukset. Lisäksi ehdollisuus sisältää erityisesti ympäristö- ja ilmastotavoitteita edistäviä vaatimuksia. Osa ympäristökorvauksen kirjaamisvaatimuksista on siirtynyt ehdollisuuden vaatimuksiksi. Nämä muutokset kuvattu taulukossa 1.
  2. Uuden EU:n kokonaan rahoittamiin ns. suoriin tukiin kuuluvan ekojärjestelmätuen kirjaamisvaatimukset on kuvattu taulukossa 2 viherlannoitusnurmien, luonnonhoitonurmien ja monimuotoisuuskasvien siemenseoksien osalta.
  3. Lohkokohtaisiin vaatimuksiin on lisätty maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 964/2023 7 §:n vaatimus viljelymaan haitallisten metallien pitoisuuden analysoinnista ennen ainesosaluokka 10 mukaisen jätevesilietevalmisteen levittämistä viljelymaalle.
  4. Ympäristösitoumukseen liittyviä kirjaamisvaatimuksia on tarkennettu uuden Cap- kauden mukaisiksi. Tarkennuksia on taulukossa 1 ja taulukossa 3.

1. Kasvintuotanto

Kasvintuotannon kirjaamisvaatimukset esitellään niin, että ensin ovat lohkokohtaisten muistiinpanojen vaatimukset ja sen jälkeen tilakohtaiset vaatimukset. Lopuksi esitetään luomutuotannon vaatimukset.

Osaan taulukoista on merkitty sarake "Vaatimus perustuu", johon on merkitty, kenen on noudatettava vaatimusta. Sarakkeessa merkintä

  • Kaikkia koskeva merkitsee, että sinun tulee täyttää kyseinen vaatimus, vaikka et hakisikaan maataloustukia.
  • Ehdollisuus merkitsee, että vaatimus on ehdollisuuden vaatimus. Sinun täytyy noudattaa ehdollisuuden vaatimuksia, jos haet EU:n suoria tukia (perustulotuki, uudelleenjakotulotuki, ekojärjestelmätuki, nuorten viljelijöiden tulotuki, eläinpalkkiot ja tärkkelysperuna- tai erikoiskasvipalkkio) tai osarahoittamia tukia (ympäristökorvaus, luonnonhaittakorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus) tai osittain kansallisia viljelijätukia (pohjoinen hehtaarituki, yleinen hehtaarituki ja nuorten viljelijöiden tuki).
  • Ympäristösitoumus merkitsee, että vaatimus on osa ympäristökorvauksen ympäristösitoumusta.
  • Ekojärjestelmätuki merkitsee, että vaatimus on ekojärjestelmätuen vaatimus.

1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot

Monet kasvintuotannon kirjanpidon vaatimukset täyttyvät, jos ylläpidät ajantasaisia lohkokohtaisia muistiinpanoja. Voit säilyttää ja tallentaa eri lähteistä koottavat tiedot erikseen omina asiakirjoina tai karttoina. Lohkokohtaisilla muistiinpanoilla osoitat, että olet noudattanut ehtoja. Merkitse lohkokohtaisiin muistiinpanoihin lohkon perustiedot ja tiedot vuosittaisista viljelytoimenpiteistä joka vuosi.

  • Taulukkoon 1 on koottu lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset.
    • Taulukossa on kaikkia viljelijöitä koskevat lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset sekä ehdollisuuteen ja ympäristökorvaukseen liittyvät lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset.
    • Samaa tietoa ei ole tarpeen kirjata lohkomuistiinpanoihin kahdesti, vaan yhdellä merkinnällä katat eri vaatimukset.
    • Jos olet luomuviljelijä, lue näiden vaatimusten lisäksi luomutuotantoon liittyvät kasvintuotannon kirjaamisvaatimukset luvusta 1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely.
    • Ympäristökorvauksen ympäristösitoumuksen kirjaamisvaatimukset sisältävät sekä perustason että tilakohtaisen toimenpiteen muistiinpanot, jotka koskevat kaikkia lohkoja.
  • Taulukkoon 2 on koottu ekojärjestelmätuen lohkokohtaisten toimenpiteiden kirjaamisvaatimukset.
  • Taulukkoon 3 on koottu ympäristösitoumuksen lohkokohtaisten toimenpiteiden kirjaamisvaatimukset.  
  • Taulukkoon 4 on koottu ympäristösopimusten kirjaamisvaatimukset (esimerkiksi kosteikkojen hoito tai maatalousluonnon monimuotoisuuden ylläpito).
    • Ympäristösitoumus on viisivuotinen. Jos sinulla on ympäristösitoumus, kirjaa tiedot sitoumuskauden alusta lähtien.
    • Säilytä koko sitoumuskauden kirjanpitoa sitoumuskauden jälkeen neljä vuotta.

Taulukko 1. Lohkokohtaiset kirjaamisvaatimukset

Merkitse lohkokohtaisiin muistiinpanoihin Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Lohkon tunnus ja pinta-ala Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin lannoitevalmistetta on käytetty.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Maalaji Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Viljavuusluokka

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin lannoitevalmistetta on käytetty.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Kalkitus (käytetty tuote, levitysmäärä ja levitysaika) Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Lohkolla toteutetut ympäristönhoito- ja vastaavat toimenpiteet (esim. pientareilla tehdyt toimenpiteet, kastelu, salaojitus ja valtaojien kaivuu)

Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Lohkon muokkauspäivä ja -tapa Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Kylvö- ja istutuspäivä Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Kasvilaji ja siemen- tai taimimäärä

Katso ekojärjestelmätukea koskevien lohkokohtaisten toimenpiteiden kasvilajien ja siemenseosten kirjaamisvaatimukset taulukosta 2.

Ympäristösitoumus

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Satotaso Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin lannoitevalmistetta on käytetty.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Sadonkorjuun tai niiton päivämäärä
(Kirjaaminen koskee kaikkia maatalousyrittäjiä, kun lohkolla on käytetty muuta eläinperäistä lannoitetta kuin lantaa ja kun tällaisen lohkon kasvillisuutta kerätään rehuksi.)

Kaikkia koskeva
Ympäristösitoumus*

2 vuotta

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Laidunnus
(Kirjaaminen koskee kaikkia maatalousyrittäjiä, kun lohkolla on käytetty muuta eläinperäistä lannoitetta kuin lantaa, ja kun tällaista lohkoa laidunnetaan.)

Kaikkia koskeva
Ympäristösitoumus*

2 vuotta

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Suojaistalla tehtävät toimenpiteet, esim. kylvö, kasvinsuojeluaineiden käyttö. Ehdollisuus

Hakuvuosi + 2 vuotta.

Monimuotoisuuskaistojen perustaminen ja niillä tehtävät hoitotoimenpiteet ja muut tapahtumat:

  • kasvuston tuhoutuminen
  • hukkakauran tai muiden rikkakasvien torjunta
  • kasvuston uudelleen perustaminen
  • monimuotoisuuskaistan sijainti.
Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Valitun lohkokohtaisen toimenpiteen ja ympäristösopimuksen ehdoissa edellytetyt asiat (katso nämä vaatimukset tarkemmin taulukosta 2, 3 ja 4) Ympäristösitoumus

Hakuvuosi + 4 vuotta.

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Lannoitus

  • Lannoituspäivä tai -päivät
  • Väkilannoitteiden ja orgaanisten lannoite-valmisteiden lajit ja määrät
  • Lohkolle levitetyn typen määrä
  • Lohkolle levitetyn fosforin määrä
  • Tarvittaessa merkintä fosforintasauksen alkamisesta ja tasausvuodesta.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin lannoitevalmistetta on käytetty.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Lannoitus: Käytettäessä viljelymailla lannoitevalmistetta, jonka ainesosista vähintään 90 prosenttia kuuluu ainesosaluokkaan käsitelty jätevesiliete, on tutkittava viljelymaan haitallisten aineiden pitoisuudet ennen lannoitevalmisteen levitystä. Tarvittaessa on uusintanäytteet otettava viiden vuoden välein. Kaikkia koskeva

5 vuotta sen vuoden lopusta, jolloin lannoitevalmistetta on käytetty.

Kasvinsuojeluaineen

  • täydellinen nimi
  • käyttöajankohta
  • käyttömäärä
  • käyttökohde (eli viljelykasvi ja pinta-ala, jolle ainetta on käytetty)
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

3 vuotta

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Havaitut taudit ja tuholaiset Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Syy kasvinsuojeluaineiden käyttöön eli

  1. oletko tehnyt päätöksen torjunnasta rikkakasvien, kasvitautien, kasvitaudeille otollisten olosuhteiden, havaitun tautitilanteen tai tuhoeläinten takia tai
  2. oletko käyttänyt kasvunsäädettä havaitun laontorjuntatarpeen takia.

Voit myös luetella torjuntapäätökseen johtaneet havaitut rikkakasvit, tuhoeläimet tai kasvitaudit.

Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Muut toteutetut kasvinsuojelutoimenpiteet Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Taulukko 2. Ekojärjestelmätuen lohkokohtaisten toimenpiteiden ehdoissa edellytetyt kirjaamisvaatimukset.

Toimenpide

Kirjaamisvaatimus

Säilytysaika vähintään

  • Viherlannoitusnurmet
  • Luonnonhoitonurmet
  • Monimuotoisuuskasvit

Siemenseos (kasvilajit ja niiden osuus siemenseoksessa)

Hakuvuosi + 4 vuotta.

Taulukko 3. Ympäristösitoumuksen lohkokohtaisten toimenpiteiden ehdoissa edellytetyt
kirjaamisvaatimukset.

Toimenpide Kirjaamisvaatimus Säilytysaika
vähintään
Kiertotalouden edistäminen

Kirjaa lohkomuistiinpanoihin käyttämäsi

  • lietelanta, virtsa, lietelannasta erotettu nestejae ja/tai nestemäinen orgaaninen lannoitevalmiste ja levitysmäärä lohkoittain.
  • lannoitevalmiste, maanparannusaine, kasvualusta tai/ja toiselta tilalta hankittu kuivalanta tai lannasta erotettu kuivajae ja levitysmäärä.
  • edellä mainittujen materiaalien typpi- ja fosforiravinnemäärät.
Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Valumavesien hallinta

Pidä kirjaa tehdyistä säätö-, hoito- ja huoltotoimenpiteistä. Voit merkitä tiedot toimenpiteistä myös lohkokohtaisiin muistiinpanoihin erillisen päiväkirjan sijasta.

Merkitse lohkokohtaisiin muistiinpanoihin myös lohkon perustiedot ja vuosittaiset viljelytoimenpiteet.

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Suojavyöhykkeet

Tee lohkokohtaisiin muistiinpanoihin merkinnät

  • suojavyöhykkeen perustamis- ja hoitotoimenpiteistä (niitto, korjuu)
  • kasvuston tuhoutumisesta
  • hukkakauran tai muiden rikkakasvien torjunnasta ja
  • kasvuston uudelleen perustamisesta.
Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.
Turvepeltojen nurmet

Tee lohkokohtaisiin muistiinpanoihin merkinnät turvepeltojen nurmien perustamis- ja hoitotoimenpiteistä.

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Puutarhakasvien vaihtoehtoiset kasvisuojelumenetelmät

Laadi vaihtoehtoisen kasvinsuojelun ennakkosuunnitelma.

Tee lohkokohtaisiin muistiinpanoihin merkinnät:

  • käytetystä kasvinsuojelumenetelmästä ja torjunnan onnistumisesta
  • kasvuston tai kasvituhoojien tarkkailusta ja torjunnasta
  • kemiallisen torjunnan perusteluista.

Säilytä ostokuitit valmisteiden hankinnasta tai urakointityöstä.

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Lintupellot

Tee lohkokohtaiset muistiinpanot ja dokumentoi lohkon kasvuston käyttö laajamittaiseen lintuparvien levähdykseen ja lintujen laajamittaiseen ravinnonhankintaan.

Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Taulukko 4. Ympäristösopimusten ehdoissa edellytetyt kirjaamisvaatimukset.

Sopimuksen nimi Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään
Maatalousluonnon
monimuotoisuuden ja maiseman hoito

Pidä hoitopäiväkirjaa sopimusalueella tehtävistä toimenpiteistä lohkokohtaisesti tai hoitokokonaisuuksittain tai kirjaa tehdyt toimenpiteet lohkokohtaisiin muistiinpanoihin sitä mukaa kuin toteutat toimenpiteitä.

Kirjaa lohkon tai hoitokokonaisuuden nimi, tunnus ja pinta-ala sekä vuosittaiset toimenpiteet, niiden toteuttamisaika, kesto sekä laiduntavien eläinten keskimääräinen määrä laidunkauden aikana.

Tee toimenpiteet hyväksytyn suunnitelman mukaisesti ja kirjaa myös mahdolliset poikkeustilanteet. Huomaa, että sopimuksessa hyväksytystä suunnitelmasta poikkeaminen ja tehtävien toimenpiteiden muuttaminen vaatii ELY-keskuksen hyväksynnän.
Ympäristösopimuskausi + 4 vuotta.
Kosteikkojen hoito

Pidä hoitopäiväkirjaa sopimusalueella tehtävistä toimenpiteistä tai kirjaa tehdyt toimenpiteet lohkokohtaisiin muistiinpanoihin sitä mukaa kuin toteutat toimenpiteitä.

Tee muistiinpanot sopimusalueella tehtävistä toimenpiteistä lohkokohtaisesti. Kirjaa lohkon nimi, tunnus ja pinta-ala sekä vuosittaiset toimenpiteet, niiden toteuttamisaika ja kesto.

Tee toimenpiteet hyväksytyn suunnitelman mukaisesti ja kirjaa myös mahdolliset poikkeustilanteet. Huomaa, että sopimuksessa hyväksytystä suunnitelmasta poikkeaminen ja tehtävien toimenpiteiden muuttaminen vaatii ELY-keskuksen hyväksynnän.
Ympäristösopimuskausi + 4 vuotta.
Alkuperäiskasvilajikkeen ylläpito Säilytä Ruokaviraston (aikaisemmin Evira) ylläpitopäätös.

Pidä alkuperäiskasvilajikkeen ylläpidon toimenpiteistä muistiinpanoja, joista ilmenee mm. milloin ylläpitoerä on perustettu, sen koko, kuinka paljon ylläpitoerästä on otettu siementä ja sen käyttötarkoitus.

Jos siementä on lisätty, merkitse ylös jokaisen tuotetun erän alkuperäinen koko, kuinka paljon siementä (kg) erästä on otettu, mihin tarkoitukseen siemen on käytetty (esim. mitä siemenerää on tuotettu) ja mikä on erästä tuotettavan sadon kauppaeränumero (markkinoitavat siemenerät) tai muu tunniste (muut siemenerät).

Ympäristösopimuskausi + 4 vuotta.

1.2 Tilakohtaisesti tehtävät muistiinpanot ja vuosittaiset ilmoitusta vaativat asiat

Luvussa kerrotaan tilakohtaisesti tehtävistä muistiinpanoista sekä vuosittaisista ilmoitusta vaativista asioista. Taulukossa 5 on lueteltu asiakirjat, jotka on säilytettävä tilalla tai jotka vaativat ilmoituksen tekemistä. Jos olet luomuviljelijä, lue luomutuotantoon liittyvät lisävaatimukset luvusta 1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely.

Taulukko 5. Tilalla säilytettävät asiakirjat ja vuosittaista ilmoitusta vaativat asiat.

Asiakirja tai ilmoitus Vaatimus perustuu
Säilytysaika
vähintään
Voimassa oleva lanta-analyysi
(Jos tilallasi syntyy ja/tai käytät lantaa yli 25mvuodessa / lantalaji)

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

5 vuotta.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Asiakirja (esim. lasku/ kuormakirja/ tuoteseloste), josta voidaan todeta käytetty lannoite ja sen ravinnesisältö ja tarvittaessa kuiva-ainepitoisuus Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Ympäristösitoumus*

Hakuvuosi + 4 vuotta.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Käyttämäsi lannoitevalmisteen tuoteseloste/ muu asiakirja, josta voi todeta tuotteen kadmium-pitoisuuden.

*Kadmium (Cd) -pitoisuus tarvitaan sallitun enimmäiskuorman osoittamiseen. Mikäli tietoa ei ole, laskennassa käytetään tuotteen suurinta sallittua Cd-pitoisuutta.

Kaikkia koskeva 1 vuosi
Hukkakauran torjuntasuunnitelma
(jos sellainen on tehty)
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Suunnitelman voimassaolon ajan.

Viljavuustutkimus

  • Huolehdi, että sinulla on voimassa oleva viljavuustutkimus
    kaikista viljelyssä olevista peltoaloista.
  • Liitä tutkittaviin näytteisiin aina lohkotunnus.
  • Katso ehdollisuuden vaatimukset maalajista ja viljavuusluokasta taulukosta 1.
Ympäristösitoumus Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Kasvinsuojelu, säilytä

  • kasvinsuojeluainekirjanpito (katso kirjanpitovaatimukset taulukosta 1)
  • kasvinsuojeluainetutkintotodistus
  • todistus ruiskuntestauksesta (tutkintotodistus on voimassa viisi vuotta sen myöntämisestä ja ruiskuntestaustodistus kolme vuotta ruiskun testaamisesta.)
Kaikkia koskeva
Ympäristösitoumus*

Todistuksen voimassaolon ajan.

*Ympäristösitoumuskausi + 4 vuotta.

Ilmoitus kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa ja kompostin jälkikypsytyksestä aumassa.

  • Tee ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista aumausilmoituksella.
Kaikkia koskeva -

Ilmoitus lannan levittämisestä poikkeustilanteissa

  • Tee ilmoitus lokakuun loppuun
    mennessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle
    lomakkeella 6027.
Kaikkia koskeva -
Tee ilmoitus Ruokavirastoon, jos tuot maahan lannoitteita tai valmistat lannoitevalmisteita markkinoille saatettavaksi, lomakkeet täällä. - -

1.2.1 Biosidit eli haitallisten eliöiden torjunta-aineet

Taulukko 6. Biosideihin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika
vähintään

Pidä kirjaa desinfiointiaineiden ja tuhoeläinmyrkkyjen käytöstä elintarvikkeiden ja rehujen käsittely- ja varastointitiloissa sekä kuljetus-, siirto- ja punnitusvälineiden sekä säilytysastioiden käsittelyssä.

Kirjanpidoksi riittää esimerkiksi ostokuitit tai tuholaistorjuntayritykseltä torjuntakäynneistä saadut raportit, jos niissä on kirjanpidossa vaaditut tiedot eli käytetyn biosidin:

  • nimi
  • käytetty määrä
  • käyttöaika.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

1.2.2 Rehuntuotanto

Rehuja ovat eläinten ruokintaan tarkoitetut aineet ja tuotteet, esimerkiksi viljat, heinät, erilaiset rehuseokset, rehun lisäaineet ja niiden seokset eli esiseokset, joita ovat monet säilörehun säilöntäaineet.

Vaatimus rehukirjanpidosta koskee kaikkia tuottajia, jotka viljelevät kasveja rehuksi. Poikkeuksena rehukirjanpitoa ei edellytetä kotoiseen käyttöön tarkoitetuista rehuista, jotka käytetään muiden kuin elintarviketuotantoeläinten, kuten lemmikkieläinten, tai yksityiseen kotikäyttöön tarkoitettujen elintarviketuotantoeläinten ruokinnassa. Katso eläinten ruokintaan ja rehujen sekoitukseen liittyvät vaatimukset osiosta 2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus.

Rehukirjanpidoksi riittää rehujen osto- ja myyntitositteiden (verokirjanpito), tilalla tuotettujen rehujen lohkokohtaisten muistiinpanojen (lohkokortit) ja rehuista mahdollisesti esimerkiksi viranomaisvalvonnassa tai myyntitilanteessa otettujen näytteiden tutkimustodistusten säilyttäminen, kun niistä löytyvät alla taulukossa 7 olevat tiedot. Vaihtoehtoisesti voit kirjata rehujen tiedot esimerkiksi Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvään rehukirjanpidon mallilomakkeeseen.

Taulukko 7. Rehuntuotannon (rehukasvien viljelyn) kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Tilalle hankittu rehu:
  • rehun myyjän/ toimittajan nimi ja osoite
  • tuotteen nimi (esimerkiksi säilörehun säilöntäaineen nimi)
  • toimituspäivä ja määrä (esimerkiksi l tai m3).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta

Tilalta luovutettu rehu:

  • rehun ostajan/vastaanottajan nimi ja osoite
  • tuotteen nimi (esimerkiksi kaura)
  • toimituspäivä ja määrä (esimerkiksi tn, m3 tai paalia).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Tilalla tuotettu rehu:
  • rehun nimi (esimerkiksi kuivaheinä)
  • määrä (tn, m3 tai paalia).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Rehuista otettujen näytteiden tulokset Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Tilalle ostetun tai tilalla tuotetun rehuerän rehuvaraston tunniste, esimerkiksi ”laakasiilo 3”.
  • Rehuvaraston tunnisteen muoto on vapaa, kunhan rehujen säilytyspaikat ovat yksilöitävissä ja erotettavissa toisistaan. Jos rehuvarasto on erotettavissa sijaintinsa puolesta, voit merkitä rehuvaraston paikan rehukirjanpitoon rehuvaraston tunnisteeksi. Voit esimerkiksi käyttää sen lohkon nimeä säilörehupaalien varaston tunnisteena, jossa ne varastoit.
Kaikkia koskeva 5 vuotta

Jos harjoitat tilalla myös muuta rehualan toimintaa kuin rehukasvien viljelyä (alkutuotannon toimintaa), esimerkiksi puristat rypsiä tai tarjoat rehun kuljetus- tai varastointipalveluita, huomioi rehulainsäädännöstä tulevat muut kirjaamis- ja ilmoitusvaatimukset sekä vaatimukset säilytettävistä asiakirjoista.

Lisätietoja: Ruokavirasto.fi Muu rehualan toiminta.

1.2.3 Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotanto

Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan esimerkiksi kasvisten, hedelmien, marjojen sekä viljan ja sienten viljelyä ja sadonkorjuuta elintarviketarkoituksiin.

Taulukko 8. Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotantoon liittyvät kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimukset Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Säilytä kastelu-, pesu- ja jäähdytysveden tutkimustulokset:
  • säännöllisesti 3 vuoden välein tehdyistä tutkimuksista1).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus
Kirjaa ja säilytä tilalta toimitetuista kasveista ja sienistä saatavista tuotteista ainakin seuraavat tiedot2):
  • vastaanottajan nimi ja osoite (ei vaadita luovutettaessa suoraan kuluttajalle)
  • alkuperämaa (kokonaisena myytävät tuoreet marjat, hedelmät, vihannekset ja sienet)3)
  • tuotteen nimi
  • toimituspäivä ja ajankohta, jos saman päivän aikana on toimitettu useita eriä
  • toimitettu määrä.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

Kirjaa sellaisten tautien ja haittaeläinten esiintyminen tilalla, jotka voivat vaikuttaa kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden turvallisuuteen:
  • elintarvikevälitteiset taudinaiheuttajat, esimerkiksi yersiniat, salmonella ja norovirus
  • haittaeläinten, kuten jyrsijöiden, runsas esiintyminen
Kaikkia koskeva 1 vuosi
Kasveista ja sienistä saatavien elintarvikkeiden tuotantoon liittyvien ihmisten terveydelle merkityksellisten tutkimusten tulokset.
  • Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi kasvinsuojeluainevalvontaohjelmassa tehdyt tutkimukset ja mahdolliset taudinaiheuttajatutkimukset kuten itujen tuotannossa otetut STEC- ja salmonellatutkimukset.
  • Kirjaamisvaatimus täyttyy esimerkiksi säilyttämällä tutkimustodistukset.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

Säilytä aina myös viimeisin tutkimustodistus.

1) Jos tilasi vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, riittää, että osoitat olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon, esimerkiksi laskun avulla.

2) Lisäksi tilalta toimitettavien elintarvikkeiden pakkauksissa ja tuotteiden saateasiakirjoissa on jäljitettävyyden varmistamiseksi oltava ainakin: tuotteen nimi, alkuperämaa, erätunnus sekä viljelijän nimi ja osoite.

Kaupan pitämisen erityisvaatimusten alaisten kasvisten pakkauksissa ja saateasiakirjoissa on mainittava tapauksen mukaan kaupan pitämisen erityisvaatimusten edellyttämät merkinnät laatuluokasta, lajikkeesta tai kaupallisesta tyypistä.

Kaupan pitämisen erityisvaatimuksia sovelletaan seuraaville tuotteille/tuoteryhmille: omenat, sitrushedelmät, kiivit, salaatit (pois lukien ruukkusalaatit), persikat ja nektariinit, päärynät, mansikat, paprikat, viinirypäleet, tomaatit.

3) Ei ole ehdollisuuden vaatimus.

Taulukko 9. Puutarhatuotteiden varastointituen kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään
Jos haet varastointitukea, ylläpidä varastokirjanpitoa varastossa olevista puutarhatuotteista ajalla 1.11.–31.12.
tukihakuvuonna.
Hakuvuosi + 4 vuotta

1.3 Siementen, taimiaineiston sekä ruukku- ja ryhmäkasvien
tuottajat

Siementen ja taimien tuottajilta edellytetään lohkokohtaisten muistiinpanojen tekemistä ja säilyttämistä (ks. luku 1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot). Lisäksi on joitain kirjaamisvaatimuksia, joita edellytetään erityisesti siemenviljelijöiltä (taulukko 10) ja joitain vaatimuksia, jotka koskevat taimituottajia (taulukko 11).

Siemenviljelijät

Taulukko 10. Sertifioitua siementä myyntiin tuottavan siemenviljelijän kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään
  • Laji- ja lajiketiedot lohkottain
  • Lohkot, joilla siemenviljelys sijaitsee ja niiden pinta-alat
  • Lohkokohtaisesti tiedot esikasveista (laji, lajike ja mahdollinen vakuustodistus) edellisiltä vuosilta
  • Siemenviljelyksen kantasiementiedot – säilytä kauppaerätieto, vakuustodistus ja rahtikirja.
  • Hukkakauratiedot (tarkkailulohko siemenviljelytiloilla)
  • Satokirjanpito – tiedot mihin ko. vuoden siemenviljelyksen sato on varastoitu (varastokirjanpito)
  • Siemenviljelyksen sadon toimitus siemenpakkaamolle (milloin toimitettu pakkaamolle, lähete)
  • Siemenperunalla lisäksi lohkokohtaiset tiedot maanäytteenotosta ja ankeroismäärityksen tuloksista.
1–6 vuotta, seuraavasti:
  • Vilja-, öljy- ja kuitukasvit (ei rypsi ja rapsi) 2 vuotta
  • Nurmi- ja nurmipalkokasvit 5 vuotta
  • Herne ja härkäpapu 2 vuotta
  • Rypsi ja rapsi 5 vuotta
  • Peruna 2 vuotta
  • Hukkakauratiedot 3 vuotta
  • Satokirjanpito 5 vuotta
  • Rahtikirjat 6 vuotta
  • Perunan ankeroismääritys on voimassa niin kauan kunnes lohkolla seuraavan kerran viljellään perunaa.

Kasvipassia käyttävät taimiaineiston sekä ruukku- ja ryhmäkasvien viljelijät

Seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat sinua, mikäli olet kasvipassia ja/tai taimitodistusta käyttävä
tuottaja ja tuotat:

  • taimitarhakasveja
  • kasvihuonekasvien taimia ammattimaiseen jatkokasvatukseen
  • ruukku- tai ryhmäkasveja

Taulukko 11. Taimiaineiston tuotannon sekä ruukku- ja ryhmäkasvituotannon kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika
Kasvintuhoojien omavalvontana tehdyt tarkastukset
  • Päiväys
  • Tarkastetut kasvit
  • Havainnot
  • Otetut näytteet tuloksineen
  • Laatutuhoojille tehdyt toimenpiteet
3 vuotta

Kasvipassitiedot vastaanotetuista* ja lähetetyistä eristä (koskee kasvipasseja myöntäviä toimijoita)

  • Erityistä huomiota tulee kiinnittää kasvipassitietojen säilyttämiseen. Kasvipassitiedot eivät aina ole lähetyslistassa, vaan tiedot voivat olla kasvierään kiinnitettynä, jolloin ne pitää ottaa erikseen talteen.
3 vuotta
Kasvien osto- ja myyntilähetyslistat (koskee kaikkia toimijoita) 3 vuotta asiakirjojen päiväyksestä lukien.
Kasvierien liikkeet tuotantopaikan sisällä
  • Koskee kaikkia toimijoita
  • Vähintään suunnitelma siitä, mitä kasveja viljellään eri lohkoilla tai kasvihuoneissa.
3 vuoden ajalta
Viljelykirjanpito taimiaineiston tuotannosta (ei koske valmiiden
ruukku- ja ryhmäkasvien tuotantoa)
  • Erittäin kasvilajit ja lajikkeet sekä lukumäärä
  • Lisäyslähde / vastaanotettu erä, josta kasvatus aloitettu
  • Lisäys- / vastaanottopäivämäärä jolloin kasvatus aloitettu
  • Jäljitettävyyskoodi tietyillä kasveilla
  • Erän sijainti tuotantopaikalla
3 vuotta siitä, kun kasvit on myyty.

Lisätietoja ruokavirasto.fi:

1.4 Luonnonmukainen kasvinviljely

Jos viljelet tilaasi luonnonmukaisen tuotannon ehtojen mukaisesti, sinua koskevat tavanomaisen
tuotannon kirjaamisvaatimusten lisäksi myös tässä luvussa mainitut kirjaamisvaatimukset. Vastaavasti huomioi tässä luvussa mainittujen vähimmäissäilytysaikojen lisäksi myös luvuissa 1.1–1.3 mainitut vähimmäissäilytysajat.

Jos osa tilastasi on tavanomaisessa tuotannossa, pidä liike- ja varastokirjanpitoa ja tee lohkokohtaisia muistiinpanoja myös tavanomaisessa tuotannossa olevasta tilan osasta. Tee muistiinpanot 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta.

Normaalin liikekirjanpidon lisäksi luomu edellyttää tietoa tilalle tulevista ja tilalta lähtevistä tuotantopanoksista ja tuotteista eli varastokirjanpitoa ja siitä tehtäviä yhteenvetoja eli taseita. Varastokirjanpidon tiedot voivat perustua kirjanpitotositteiden (kuten kuittien ja laskujen) lisäksi myös esimerkiksi lohkokohtaisiin muistiinpanoihin ja tuotteiden saateasiakirjoihin. Arvioi, että varastokirjanpidon tiedot vastaavat varastoissa olevia tuotemääriä. Voit tarkentaa varastossa olevat määrät myöhemmin esimerkiksi tilitystietoihin perustuen.

Taulukko 12. Luomukasvinviljelytilan kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus (liikekirjanpito ja varastokirjanpito) Säilytysaika vähintään

Tilalle hankitut (ostetut tai saadut) tuotantopanokset (kuten lannoitteet, mukaan lukien karjanlanta, maanparannusaineet, kasvinsuojeluaineet sekä siemenet ja muu lisäysaineisto ja maataloustuotteet1)):

  • määrä (esim. kg tai m3) ja laatu (esim. siemenohra, rehukaura)
  • tuotantotapa (luomu, siirtymävaihe, tavanomainen)
  • toimituspäivä
  • vastaanotetuista luomutuotteista tehtyjen pakkausmerkintöjen ja saateasiakirjojen vastaavuuden tarkastusten tulos.
  • Vastaanotettaessa luomutuotteita tarkistetaan, että pakkauksissa ja saateasiakirjoissa olevat tiedot (toimijan ja tuotteen nimi, mahdollinen eränumero, valvontaviranomaisen tunnus) vastaavat toisiaan. Kyseinen saateasiakirja on säilytettävä tarkastusta varten.
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan kuin tuotetta on varastossa.

Tilalla tuotetut ja käytetyt maataloustuotteet:

  • satoarvio ja kokonaismäärä (esim. kg tai m3) ja laatu (esim. ohra, kaura)
  • mahdollinen hävikki tuotteiden tuotantotapa (luomu, siirtymävaihe, tavanomainen).
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan kuin tuotetta on varastossa.

Tilalta myydyt tai luovutetut tuotantopanokset ja maataloustuotteet:

  • määrä (esim. kg tai m3) ja laatu (esim. mallasohra, rehukaura)
  • tuotantotapa (luomu, siirtymävaihe, tavanomainen)
  • vastaanottajien nimet
  • toimituspäivä.
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan kuin tuotetta on varastossa.

Varastokirjanpidon tase (yhteenveto siitä, kuinka paljon tuotantopanoksia ja valmiita tuotteita on varastossa)

  • Laske taseet vähintään sato- tai kalenterivuosittain.
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan kuin tuotetta on varastossa.

Kasvulohkokohtaiset muistiinpanot: Kirjaa luvussa 1.1 Lohkokohtaiset muistiinpanot mainittujen lohkomuistiinpanojen lisäksi:

  • kerääjäkasvit
  • sadon määrä tuotantotavoittain (luomu, siirtymävaihe, tavanomainen) ja korjuupäivä. Saa perustua arvioon (tarkempi tieto myynnin yhteydessä)
Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa
Tarvittaessa merkintä fosforintasauksen alkamisesta lohkolla ja tasausvuodesta Luomusitoumuskausi + 4 vuotta

1) Huom! Varastokirjanpitoa vaaditaan myös sellaisista tavanomaisista tuotteista ja tuotantopanoksista, jotka voivat sekoittua luomutuotteiden kanssa. Jos ostat rehuviljaa luomutilan tavanomaiselle karjalle, tulee sekä luomu- että tavanomainen vilja näkyä varastokirjanpidossa.

2. Eläintuotanto

Tämän osan alussa on käsitelty elintarviketuotantoeläimiä koskevat yleiset kirjaamisvaatimukset.

Elintarviketuotantoeläimellä tarkoitetaan eläintä, josta saadaan eläimistä saatavia elintarvikkeita, kuten maitoa, munia, hunajaa tai lihaa. Ota lisäksi huomioon eläinlajikohtaiset lisävaatimukset luvusta 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset. Tavanomaista tuotantoa koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat soveltuvin osin myös luomueläintuotantoa ja tarvittavat lisävaatimukset on koottu luomueläintuotantoa koskevaan lukuun 2.3. Jos kasvattamasi eläimet eivät ole elintarviketuotantoeläimiä, niitä koskevat tietojen kirjaamisvaatimukset on koottu oppaan lukuun 2.2.7 Muut tuotantoeläimet.

Kirjanpito voi olla sähköisessä muodossa. Kirjaamiseen voi käyttää tilalla käytössä olevaa eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmää (esimerkiksi Naseva, Sikava) tai laatujärjestelmää.

Osaan taulukoista on merkitty sarake "Vaatimus perustuu", johon on merkitty, kenen on noudatettava vaatimusta. Sarakkeessa merkintä

  • Kaikkia koskeva merkitsee, että sinun tulee täyttää kyseinen vaatimus, vaikka et hakisikaan maataloustukia.
  • Ehdollisuus merkitsee, että vaatimus on maataloustukien ehdollisuuden järjestelmään kuuluva ehto. Ehdollisuuden ehdot ovat vaatimuksena EU:n suorissa (perustulotuki, uudelleenjakotulotuki, ekojärjestelmätuki, nuorten viljelijöiden tulotuki, eläinpalkkiot ja tärkkelysperuna- ja erikoiskasvipalkkio) ja osarahoittamissa tuissa (ympäristökorvaus, luonnonhaittakorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus ja luonnonmukaisen tuotannon korvaus) sekä osittain kansallisissa viljelijätuissa (pohjoinen hehtaarituki, yleinen hehtaarituki ja nuorten viljelijöiden tuki).

2.1 Eläimiä pitäviä toimijoita koskevat yleiset vaatimukset

2.1.1 Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotanto

Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannolla tarkoitetaan eläinten kasvatusta, lypsämistä ja kaikkia eläintuotannon vaiheita ennen teurastusta. Alkutuotantoa ovat esimerkiksi maidon- ja munantuotanto, lihakarjan kasvatus, hyönteisten kasvatus elintarvikkeeksi ja hunajantuotanto.

Tässä luvussa on käsitelty kaikkia elintarviketuotantoeläimiä koskevat kirjaamisvaatimukset. Katso näiden lisäksi eläinlajikohtaiset lisävaatimukset luvusta 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset.

Taulukko 13. Eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannon kirjaamisvaatimukset.

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Jäljitettävyys: Pidä kirjaa tilalle vastaanotetuista ja tilalta teurastettaviksi toimitetuista eläimistä. Kirjaamisvaatimus voidaan täyttää pitopaikan kirjanpidolla (katso luku 2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset). Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

Jäljitettävyys: Jos eläimeen on laitettu mikrosiru, kirjaa ylös eläimen tiedot ja mikrosirun numero. Kaikkia koskeva 1 vuosi siitä, kun eläin on toimitettu tilalta
Jäljitettävyys: Kun lähetät eläimiä teurastamoon, ilmoita kyseisiä eläimiä koskevat elintarvikeketjutiedot teurastamoon vähintään 24 tuntia ennen eläinten saapumista teurastamoon tai viimeistään eläinten mukana. Kaikkia koskeva -

Jäljitettävyys: Pidä kirjaa tilalta elintarvikkeeksi toimitetuista alkutuotannon tuotteista, kuten munista tai maidosta:

  • vastaanottajan nimi ja osoite
  • tuotteen nimi
  • toimituspäivä ja ajankohta, jos saman päivän aikana on toimitettu useita eriä
  • toimitettu määrä.

Kuluttajalle suoraan myydyistä elintarvikkeista tarvitsee kirjata vain myyty tuote ja sen kokonaismäärä sekä myyntipäivä. Ruokavirasto kuitenkin suosittelee, että raakamaitoa ostaneiden kuluttajien osalta myös nimi ja yhteystieto kirjataan, ostajien suostumuksella.

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

Eläinten terveys:

Pidä kirjaa eläinten terveydentilasta ja sellaisten tautien esiintyvyydestä, jotka voivat vaikuttaa eläimistä saatavien tuotteiden turvallisuuteen.

  • Esimerkiksi salmonella, sikaruusu, EHEC, listeria, luomistauti, pernarutto, tuberkuloosi, TSE-sairaudet, sikojen hännänpurenta, lapahaavaumat.
  • Kirjaa ylös myös, jos havaitset muutoksia tuotannossa, esimerkiksi huomattavat muutokset rehun tai veden kulutuksessa, maidon- tai munantuotantomäärissä.

Kirjaamisvaatimus voidaan täyttää säilyttämällä tiedot eläinlääkärin eläimille antamista diagnooseista esimerkiksi siemennys- ja terveyskorteissa tai eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmässä (esimerkiksi Naseva, Sikava).

Kaikkia koskeva 1 vuosi

Tutkimukset ja tarkastukset: Pidä kirjaa eläimistä otettujen näytteiden tai muiden diagnostisiin tarkoituksiin otettujen näytteiden, joilla on merkitystä ihmisten terveyden kannalta, tutkimusten tuloksista.

  • Esimerkiksi salmonella-valvontaohjelmasta, teurastamon toteuttamasta broilereiden kampylobakteerivalvonnasta, raakamaidon myyntiä varten tehdyistä salmonellatutkimuksista, vierasainevalvontanäytteistä ja utaretulehdustutkimuksista.
    Kirjaamisvaatimus täyttyy, kun säilytät saamasi tutkimustodistukset.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

Säilytä aina myös viimeisin tutkimustodistus.

Säilytä salmonellavalvonnan tuloksia 3 vuotta.

Tutkimukset ja tarkastukset: Pidä kirjaa eläinten tai eläimistä saatavien tuotteiden tarkastuksista ja niiden tuloksista. Esimerkiksi:

  • eläinten teurastustiedoista (lihantarkastuspäätökset,
    sikojen sairastuvuustiedot, tarkastuseläinlääkärin tai
    teurastamon sinulle ilmoittamat tiedot)
  • salmonellavalvontaohjelmaan liittyvistä tarkastuskäynneistä
  • maidon bakteeri- ja solupitoisuuden määrityksistä
  • eläimille tehdyistä terveystarkastuksista ja terveydenhuoltokäynneistä
  • maidontuotantotilojen navettahygieniatarkastuksista
  • muista alkutuotantopaikalla elintarvikelainsäädännön nojalla tehdyistä tarkastuksista.

Kirjaamisvaatimus täyttyy, kun säilytät saamasi tarkastuspöytäkirjat, -kertomukset, -yhteenvedot tai päätökset sekä meijerin toimittamat tulokset raakamaidon bakteerija solupitoisuuksien mittauksista.

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus*

1 vuosi

*Tuen hakuvuosi + 2 vuotta.

2.1.2 Eläinten lääkitseminen

Kaikista elintarviketuotantoeläimille annettavista lääkkeistä ja lääkerehuista on pidettävä kirjaa. Kysy tarvittaessa eläinlääkäriltä tai apteekista, onko valmiste lääke. Lähes kaikki tuotantoeläinten lääkkeet ovat reseptilääkkeitä. Lääkerehussa on aina lääkerehu-merkintä. Eläimen omistajan tai haltijan on kirjattava kaikki eläinlääkärin, omistajan, haltijan tai muun henkilön tuotantoeläimelle antamat lääkkeet ja lääkerehut.

Jos sinulla on hevosia, katso lääkitsemistä koskevista kirjaamisvaatimuksista lisäksi luvusta 2.2.6 Hevoset. Muiden tuotantoeläinten lääkitsemistä koskevat kirjaamisvaatimukset ovat luvussa 2.2.7 Muut tuotantoeläimet.

Taulukko 14. Eläinten lääkitsemiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset (elintarviketuotantoeläin).

Kirjaamisvaatimus

Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot mahdollisimman pian lääkkeiden tai lääkerehun annon jälkeen

  1. eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot
  2. lääkityksen antopäivämäärät
  3. lääkityksen aloittaja1) (eläinlääkäri tai eläinlääkärin tunnusnumero, eläimen omistaja tai haltija tai näiden valtuuttama henkilö)
  4. lääkkeen tai lääkerehun käytön syy
  5. lääkkeen nimi
  6. lääkkeen tai lääkerehun määrä
  7. lääkkeelle tai lääkerehulle määrätty varoaika
  8. lääkkeen tai lääkerehun myyjä (lääkerehun osalta vaihtoehtoisesti toimittaja).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta viimeisestä lääkkeen tai lääkerehun annosta huolimatta siitä, onko eläin elossa vai ei.

1)Vaatimus ei ole ehdollisuuden vaatimus

Kirjaa myös ennaltaehkäisevä lääkitys, esim. matolääkitys tai rokotus sekä lääkitykset, joilla ei ole varoaikaa.

Säilytä kaikki eläinlääkärin reseptit ja muut kirjalliset selvitykset lääkkeen tai lääkerehun luovutuksesta (esim. apteekkikuitit, lääkerehun rahtikirjat).

Kun eläinlääkäri luovuttaa eläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmään (esim. Naseva, Sikava) kuuluvalle tilalle lääkkeitä tulevan tarpeen varalle, lääkekirjanpidon on oltava sähköinen.

2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus

Rehuja ovat esimerkiksi viljat, karkearehut, täysrehut, täydennysrehut, juottorehut, kivennäisrehut, lääkerehut, rehun lisäaineet ja niiden seokset eli esiseokset.

Elintarviketuotantoeläinten ruokinta ja rehujen sekoittaminen ovat rehualan alkutuotannon toimintaa. Rehujen sekoittamisella tarkoitetaan rehuseosten, esimerkiksi ape- tai liemirehun, tekemistä oman tilan tarpeisiin käyttämättä lisäaineita tai esiseoksia muuten kuin täydennysrehujen sisältäminä. Poikkeuksena säilörehun säilöntäaineita olevien lisäaineiden tai esiseosten käyttäminen on rehualan alkutuotannon toimintaa. Rehun valmistamisella tarkoitetaan rehuseosten tekemistä lisäaineita tai esiseoksia, kuten vitamiineja tai ureaa käyttäen. Rehun valmistamista on myös esimerkiksi rehuseosten tekeminen myyntiin. Rehun valmistus ei ole alkutuotannon toimintaa ja sitä koskevat rehualan alkutuotannon toimintaa laajemmat vaatimukset kirjattavista tiedoista ja säilytettävistä asiakirjoista*.

Vaatimus rehukirjanpidosta koskee elintarviketuotantoeläimiä pitäviä tiloja. Kirjaamisvaatimusta ei kuitenkaan ole, jos kasvatat elintarviketuotantoeläimiä vain yksityiseen kotikäyttöön.

Jos tilallasi on myös kasvien viljelyä rehuksi, katso kirjaamisvaatimukset myös kohdasta 1.2.2 Rehuntuotanto. Jos käytät lääkerehua, sitä koskevat lisäksi kaikki lääkkeiden kirjanpitoa koskevat vaatimukset: katso myös kirjaamisvaatimukset kohdasta 2.1.2 Eläinten lääkitseminen. Eläinlääkkeen esisekoitteen lääkerehun valmistamista varten määrää aina eläinlääkäri.

Rehukirjanpidoksi riittää ostotositteiden (verokirjanpito) ja rahtikirjojen, lääkerehuista lääkekirjanpidon (täydentäen lääkekirjanpidon edellyttämillä tiedoilla) ja rehuista mahdollisesti esimerkiksi viranomaisvalvonnassa tai myyntitilanteessa otettujen näytteiden tutkimustodistusten säilyttäminen, kun niistä löytyvät alla taulukossa 15 olevat tiedot. Vaihtoehtoisesti voit kirjata rehujen tietoja esimerkiksi Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvään rehukirjanpidon mallilomakkeeseen.

*Lisätietoa rehujen valmistuksen (muuta kuin rehualan alkutuotannon toimintaa) kirjaamis- ja ilmoitusvaatimuksista ja säilytettävistä asiakirjoista osoitteessa Ruokavirasto.fi:

Taulukko 15. Eläinten ruokinnan, rehujen sekoituksen ja tuotannon1) kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Tilalle hankittu rehu:

  • rehun myyjän/toimittajan nimi ja osoite
  • tuotteen nimi (esimerkiksi ADE vitamiiniliuos)
  • toimituspäivä ja määrä (esimerkiksi l, tn, m3 tai paalia)
  • eläinryhmä, jolle rehu on syötetty (esimerkiksi lypsylehmät).
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta

Tilalla tuotettu rehu:

  • rehun nimi (esimerkiksi säilörehu)
  • määrä (esimerkiksi tn, m3 tai paalia)
  • eläinryhmä, jolle rehu on syötetty (esimerkiksi lampaat)
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Rehun käytön lopettamisaika, jos rehun käyttöön liittyy lisäaineen, esimerkiksi kokkidiostaatin, tai lääkkeen (lääkerehun2) takia varoaika. Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Rehuista otettujen näytteiden tulokset. Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta
Tilalle ostetun tai tilalla tuotetun rehuerän rehuvaraston tunniste, esimerkiksi ”siilo 2”.
  • Rehuvaraston tunnisteen muoto on vapaa, kunhan rehujen säilytyspaikat ovat yksilöitävissä ja erotettavissa toisistaan. Jos rehuvarasto on erotettavissa sijaintinsa puolesta, voit merkitä rehuvaraston paikan rehukirjanpitoon rehuvaraston tunnisteeksi.
Kaikkia koskeva 5 vuotta
Desinfiointiaineiden ja tuhoeläinmyrkkyjen käyttö ruokinta-astioiden käsittelyssä. Katso lisätietoja kirjaamisvaatimuksista luvusta 1.2.1 Biosidit eli haitallisten eliöiden torjunta-aineet Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
1 vuosi

1) Lisätietoa rehujen valmistuksen (muuta kuin rehualan alkutuotannon toimintaa) kirjaamis- ja ilmoitusvaatimuksista ja säilytettävistä asiakirjoista osoitteessa Ruokavirasto.fi:

2) Lääkerehujen osalta katso myös taulukko 14.

2.1.4 Kuolleet eläimet ja eläinten lopettaminen

Kts. myös kohta 2.1.5 Eläimistä saatavat sivutuotteet

Taulukko 16. Kuolleisiin eläimiin ja eläinten lopettamiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu Säilytysaika vähintään

Pidä kirjaa kuolleiden eläinten lukumääristä ja kuolinpäivämääristä tai mikäli eläimet on merkitty yksilöllisesti tunnistimilla, merkitse kirjanpitoon kuolleen eläimen tunnistuskoodi ja kuolinpäivämäärän.

Kirjanpidon muotoa ei ole määritelty ja se voi koostua useammasta osasta, kuten esimerkiksi sähköisestä järjestelmästä (esim. eläinrekisterit ja Naseva tai Sikava) ja käsin pidettävästä kirjanpidosta.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
3 vuotta sen vuoden
päättymisestä lukien,
jolloin kirjanpitoon viimeksi kirjattiin eläintä koskeva merkintä
Kirjanpito eläinten lopettamiseen tarkoitettujen välineiden kunnossapidosta (maatilojen osalta koskee käytännössä turkiseläimiä ja munintansa päättäneitä kanoja). Kaikkia koskeva 1 vuosi

2.1.5 Eläimistä saatavat sivutuotteet

Eläimistä saatavia sivutuotteita ovat ne osat eläimistä ja eläimistä saatavista tuotteista, joita ei käytetä ihmisravinnoksi. Näitä ovat esimerkiksi kuolleet eläimet, entiset eläinperäiset elintarvikkeet, kompostointilaitoksiin menevä ruokajäte sekä eläinten teurastuksessa syntyvät jakeet, joita ei käytetä ihmisravinnoksi.

Pidä kirjaa eläinperäisten sivutuotteiden lähettämisestä tilalta, hävittämisestä ja käytöstä tilalla sekä sivutuotteiden vastaanottamisesta tilalle. Jos käytät sivutuotteita elintarviketuotantoeläinten rehuksi, katso kirjaamisvaatimukset myös kohdasta 2.1.3 Eläinten ruokinta, rehujen sekoitus ja valmistus.

Taulukko 17. Sivutuotteisiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Sivutuotteiden lähettäminen tilalta:
  • eläinlaji
  • tunnistetieto (korvamerkin numero)
  • määrä
  • päivämäärä, jolloin aines vietiin pois tiloista1)
  • kuljettajan tiedot
  • vastaanottajan tiedot.
Kaikkia koskeva 2 vuotta

Sivutuotteiden polttaminen tilakohtaisessa polttolaitoksessa:

  • eläinlaji
  • määrä
  • päivämäärä
  • polttolämpötila.
Kaikkia koskeva 2 vuotta

Sivutuotteiden hautaaminen:

  • eläinlaji
  • sivutuoteluokka
  • määrä
  • hautaamispaikka
  • päivämäärä.
Kaikkia koskeva 2 vuotta

Rehun valmistaminen sivutuotteista:

  • käytetyn sivutuotteen määrä
  • eläimet, joita kyseisellä aineksella on ruokittu
  • valmistuspäivämäärä.
Kaikkia koskeva 2 vuotta

Turkistarhat, jotka ruokkivat kettuja tai supikoiria saman lajin eläinten ruhoista valmistetulla rehulla.

Samasta eläinlajista peräisin olevalla aineksella ruokittujen eläinten:

  • turkisten ja ruhojen lukumäärä, sekä
  • jokainen lähetys lähetettäessä näitä tarhalta.

Lajinsisäisestä käytöstä on oltava lisäksi merkintä eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterissä.

Kaikkia koskeva 2 vuotta

Sivutuotteiden käyttäminen lannoitteena tai maanparannusaineena:

  • määrä
  • levittämispäivämäärä
  • levittämispaikka
  • päivämäärä, jolloin karja on päästetty laiduntamaan kyseiselle lohkolle tai siltä on korjattu rehuksi tarkoitettua kasvillisuutta
Kaikkia koskeva 2 vuotta

Sivutuotteiden vastaanottaminen tilalle:

  • vastaanottopäivämäärä
  • alkuperäpaikka2)
  • kuljettajan tiedot.
Kaikkia koskeva 2 vuotta
Kaupallinen sivutuotelaitostoiminta:
Huomioi sivutuotelainsäädännöstä tulevat muut kirjaamis- ja hyväksyntä- ja rekisteröintivaatimukset. Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Eläimistä saatavat sivutuotteet.
Kaikkia koskeva -

1) Jos sivutuotteen lähettämisestä tilalta on säilytetty jäljennös rahtikirjasta tai vastaavasta ja siitä käy ilmi lähettämispäivämäärä, tietoa ei tarvitse sisällyttää kirjanpitoon.
2) Jos sivutuotteen vastaanottamisesta tilalle on säilytetty jäljennös rahtikirjasta tai vastaavasta ja siitä käy ilmi aineksen alkuperäpaikka, tietoa siitä ei tarvitse sisällyttää kirjanpitoon.

2.1.6 Eläinten sisämarkkinakauppa sekä tuonti ja vienti

Jos siirrät eläimiä Suomeen muista EU:n jäsenvaltioista tai Suomesta toiseen EU:n jäsenvaltioon (sisämarkkinakauppa) taikka tuot eläimiä Suomeen EU:n ulkopuolelta tai viet niitä EU:n ulkopuolelle, vastaat eläinten siirtokelpoisuutta tai tuontia koskevien vaatimusten täyttymisestä.

Lisätietoa näistä vaatimuksista on Ruokaviraston verkkosivuilla:

Taulukko 18. Eläinten sisämarkkinakauppaan sekä tuontiin ja vientiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Luettelo eläinten lähetyksestä:

  • tiedot tuoduista alkioista, sukusoluista ja eläimistä sekä niiden tunnisteet
  • eläinten määrät
  • tiedot toimitettujen eläinten lähettäjästä, lähtöpaikasta, vastaanottajasta ja määräpaikasta
  • tuontipäivämäärä
  • tiedot siitä, mitä asiakirjoja toimituksen mukana on seurannut. Ota kopiot asiakirjoista ja arkistoi ne.
  • jos luovutat vastaanotettuja eläimiä eteenpäin, seuraavat tiedossa olevat vastaanottajat sekä toimituksen ajankohta. Kirjaamisvaatimus täyttyy, jos säilytät terveystodistukset ja muut asiakirjat.
Kaikkia koskeva 3 vuotta
Lähetyksien liitteinä olleet viralliset terveystodistukset Kaikkia koskeva  3 vuotta

2.2 Eläinlajikohtaiset kirjaamisvaatimukset

Tässä luvussa käsitellään lajikohtaiset kirjaamisvaatimukset.

2.2.1 Maidontuotantoeläimet

Maidontuotantoeläimiä koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat kaikkia maidontuotannossa pidettäviä eläinlajeja.

Taulukko 19. Maidontuotannon kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Säilytä tutkimustodistukset maidon kanssa
kosketuksiin joutuvien pintojen puhdistamiseen ja huuhteluun käytettävän veden tutkimuksista.
  • Säännöllisesti 3 vuoden välein tehdyistä tutkimuksista.*

*Jos tilan vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, kirjanpidoksi riittää, että voit osoittaa olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon esimerkiksi laskun avulla.

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus.

Kirjanpito, josta selviää, että alkutuotantopaikalla noudatetaan lainsäädännön edellyttämiä
lämpötiloja maidon säilytyksessä ja siirtämisessä.

Kirjaukseksi riittää, että säilytät tiedot maidon keräilyn yhteydessä todetusta lämpötilasta. Ruokavirasto kuitenkin suosittaa, että kirjaat lämpötilan säännöllisesti jokaisen lypsykerran jälkeen.

Automaattista lypsylaitteistoa käytettäessä lämpötila suositellaan kirjattavaksi kaksi kertaa vuorokaudessa. Myös automaattinen lämpötilanseurantajärjestelmä ja siitä tallentuvat lämpötilatiedot käyvät kirjanpidoksi, mutta järjestelmän toimivuutta on seurattava.

Kaikkia koskeva 1 vuosi

2.2.2 Nautaeläimet

Taulukko 20. Kaikkia nautatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito *

  • Tee eläinrekisteri-ilmoitukset ilmoituksille säädetyissä määräajoissa (nautarekisteri). Rekisteri-ilmoitukset täyttävät suurimman osan pitopaikan kirjaamis- ja säilyttämisvaatimuksista.

Kirjaa muut vaadittavat tiedot, joita ei saa ilmoitettua rekisteri-ilmoituksilla, pitopaikkakohtaiseen kirjanpitoon.

  • mahdolliset eläinterveystodistukset 
  • mahdollisten elektronisten tunnisteiden tyyppi ja niiden sijainti eläimessä (pois lukien elektroniset korvamerkit).
  • Kirjaa kyseiset tiedot kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä.
  • Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

*Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Nautaeläinten merkintä ja rekisteröinti.

Kaikkia koskeva

3 vuotta.

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä.

Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista nautarekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta. Kaikkia koskeva -

Taulukko 21. Nautatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Tukimuoto Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Nautojen eläinpalkkiot

Pohjoinen kotieläintuki naudoista

Eläinten hyvinvointikorvaus

Alkuperäisrotueläinten kasvattaminen, ympäristösopimus (itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarja)

  • pitopaikkakohtainen kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.    

Tukivuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus

Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:

  • pitopaikan kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Nautojen hyvinvointisuunnitelma

  • Karkearehuanalyysit ruokinnassa käytettävästä pääasiallisesta karkearehusta
  • Laskelmiin perustuva eläinryhmäkohtainen voimassa oleva ja karkearehun rehuanalyysiin perustuva kirjallinen ruokintasuunnitelma.

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Vasikoiden olosuhteiden parantaminen

Pakastetun ternimaidon laatu (Brix-arvo) ja päivämäärä.

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Nuorkarjan laidunnus

Kirjaa päivä ja eläinryhmä, jolloin eläimet ovat olleet laitumella (vähintään 90 pv).

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Emo- ja lypsylehmien laidunnus

 

Kirjaa päivä ja eläinryhmä, jolloin eläimet ovat olleet laitumella (vähintään 90 pv).

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Nautojen ulkoilu  

Kirjaa päivä ja eläinryhmä, jolloin eläimet ovat ulkoilleet (vähintään 120 pv).

Sitoumuskausi + 4 vuotta.

Maidon pohjoinen tuotantotuki

Tuen hakuun liittyvät alkuperäiset asiakirjat:

  • pitopaikan kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet

Suoramyyntimaidon kirjanpito:

  • suoraan kuluttajille myydyn maidon ja maitotuotteiden määrät kuukausittain
  • osto- ja myyntikuitit.

Tukivuosi + 4 vuotta

2.2.3 Siat

Taulukko 22. Kaikkia sikatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu Säilytysaika vähintään
Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*:
  • Tee eläinrekisteri-ilmoitukset ilmoituksille säädetyissä määräajoissa (sikarekisteri). Rekisteri-ilmoitukset täyttävät suurimman osan pitopaikan kirjaamis- ja säilyttämisvaatimuksista.

Kirjaa muut vaadittavat tiedot, joita ei saa ilmoitettua rekisteri-ilmoituksilla, pitopaikkakohtaiseen kirjanpitoon (mahdolliset eläinterveystodistukset, mahdollisten elektronisten tunnisteiden tyyppi ja niiden sijainti eläimessä sekä mahdolliset tunnisteiden tunnistuskoodien korvaaminen)

  • Kirjaa kyseiset tiedot kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä
  • Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

*Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Sikojen merkitseminen ja rekisteröinti.

Kaikkia koskeva

3 vuotta.

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä.

Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista sikarekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta. Kaikkia koskeva -
Pitopaikkakohtaiset eläinmääräilmoitukset sikarekisteriin kolme kertaa vuodessa:
  • toukokuussa (tammi–huhtikuu)
  • syyskuussa (touko–elokuu)
  • seuraavan vuoden tammikuussa (syys–joulukuu).
Kaikkia koskeva -

Taulukko 23. Sikojen valvottuja pito-olosuhteita koskevat kirjaamisvaatimukset

Jos olet hakenut ja Ruokavirasto on tunnustanut tilasi täyttävän valvottujen pito-olosuhteiden vaatimukset, seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat tilaasi.

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Pidä kirjaa seuraavista asioista:

  • Suoritetut haittaeläinten torjuntatoimenpiteet
    • Jos olet sopinut haittaeläinten torjunnasta ulkopuolisen toimijan kanssa, sinulla tulee olla saatavilla ulkopuolisen toimijan pitämä torjuntakirjanpito, josta käy ilmi suoritetut torjuntatoimenpiteet.
  • Säännöllisesti tehdyt tarkkailukierrokset, joilla on havainnoitu merkkejä jyrsijöiden olemassaolosta.
  • Kaikki jyrsijöiden olemassaoloon viittaavat havainnot sisältäen mahdolliset kuolleet jyrsijät.
5 vuotta

Taulukko 24. Sikatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Tukimuoto Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki

Eläinten hyvinvointikorvaus

  • pitopaikkakohtainen kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Sikojen hyvinvointisuunnitelma
  • Kirjallinen, pääasiallisen rehukomponentin rehuanalyysiin perustuva, voimassa oleva eläinryhmäkohtainen ruokintasuunnitelma, jossa on huomioitu eläinten ravintoainetarpeet, kasvu, tuotostaso tai tuotantovaihe.
  • Rehuanalyysin tuloste
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Emakoiden ja ensikoiden olosuhteiden parantaminen

Kirjaa emakkokohtaisesti ajankohdat tiineytyshäkin käytöstä.

Hakuvuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus: Parannetut porsimisolosuhteet

Kirjaa porsimishäkin käyttö ja syyt.

Hakuvuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Vapaaporsitus

Kirjanpito mahdollisesta porsimishäkin tilapäisestä käytöstä ja syistä.

Hakuvuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Vieroitettujen porsaiden olosuhteiden parantaminen

Tee kirjallinen kuvaus käytettävistä virikemateriaaleista.

Hakuvuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus: Lihasikojen olosuhteiden parantaminen

Säilytä teurastamon puolivuotisraportit, joista ilmenee hännänpuremien määrä.

Hakuvuosi + 4 vuotta

Eläinten hyvinvointikorvaus:
Kastraatiokivun lievitys

Kirjaa porsaiden kastraation jatkokivun hoidon lääkkeiden käyttö.

Hakuvuosi + 4 vuotta

2.2.4 Siipikarja

Taulukko 25. Kaikkia siipikarjatiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*. (Kirjaa tapahtumat kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä.)

  • Eläinlajit, eläinluokat ja eläinten lukumäärät
  • Mahdolliset eläinten tunnistinten tunnistuskoodit
  • Eläinten siirrot pitopaikkaan ja pois pitopaikasta; siirtotiedoista on käytävä ilmi lähtö- ja määränpääpitopaikan pitopaikkatunnus sekä siirron päivämäärä
  • Eläinten kuolleisuus
  • Mahdolliset eläinterveystodistukset
  • Sairastuvuusaste ja tiedot sairastumisen syystä
  • Eläinten tuotos

Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

*Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Siipikarjan merkitseminen ja rekisteröinti.

Kaikkia koskeva

3 vuotta.

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä
merkinnästä.

Salmonellavalvonta (munintakanat, broilerit, kalkkunat).

  • Ilmoita kunnaneläinlääkärille uusien lintujen ottamisesta pitopaikkaan kahden viikon kuluessa lintuparven saapumisesta. Vaihtoehtoisesti ilmoita kunnaneläinlääkärille etukäteen tieto kuluvana tai seuraavana kalenterivuonna saapuvien parvien suunnitelluista saapumisajankohdista.
Kaikkia koskeva -
Kun lähetät siipikarjaa teurastamoon, ilmoita yleisten elintarvikeketjutietojen lisäksi:
  • salmonellavalvontaohjelmaan kuuluvien lintujen osalta kunnaneläinlääkärin viimeisimmän tarkastuskäynnin ajankohta ja tarkastustulokset sekä tieto viimeisimmän salmonellatutkimuksen ajankohdasta ja tutkimustuloksesta
  • kasvatusaikainen kuolleisuus lähetettävässä erässä
  • lintujen saapumispäivä alkutuotantopaikalle, saapumiserän koko ja lintujen alkuperä (hautomon nimi).
Kaikkia koskeva -
Jos lähetät munia munapakkaamoon tai poikkeusalueella sijaitsevaan vähittäiskauppaan, ilmoita munapakkaamoon tai poikkeusalueen vähittäiskauppaan salmonellavalvonta-ohjelman mukaisten tutkimusten ajankohdat ja tulokset sekä kunnaneläinlääkärin tarkastuskäyntien ajankohdat ja tarkastustulokset näiden tutkimusten ja tulosten valmistuttua. Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
-
Jos lähetät munia munatuotteiden raaka-aineeksi ja puhdistat niitä vedellä, säilytä tutkimustodistukset munien puhdistamiseen käytettävän veden tutkimuksista:
  • säännöllisesti 3 vuoden välein tehdyistä tutkimuksista*.

*Jos tilasi vesi tulee vesilaitokselta tai vesiosuuskunnalta, riittää, että osoitat olevasi liittynyt vesilaitoksen verkostoon, esimerkiksi laskun avulla.

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
Säilytä aina viimeisin tutkimustodistus.

Broilerikasvattamot

Luettelo kasvatusosastoittain:

  • tuotujen broilereiden lukumäärä ja niiden käytettävissä oleva alue
  • broilereiden rotu tai hybridi, jos se on tiedossa
  • lopetettujen broilereiden lukumäärä sekä kuolleina löydettyjen broilereiden kuolinsyyt, jos ne ovat tiedossa
  • parveen jäävien broilereiden lukumäärä myytävien tai teurastettavien broilereiden poistamisen jälkeen.
Kaikkia koskeva 3 vuotta

Kananmunien tuottajana pidä kirjaa tuotantotavoista ja täsmennä kunkin käytetyn tuotantotavan osalta:

  • munivien kanojen hankintapäivä ja -ikä sekä lukumäärä
  • kanojen poistopäivät ja -määrät
  • päivittäinen munantuotanto
  • päivittäin myytyjen tai muulla tavoin päivittäin toimitettujen munien määrä (kpl) ja/tai paino (kg)
  • ostajien nimet ja osoitteet.

Jos ruokintatapa merkitään kananmunapakkaukseen, kirjaa seuraavat tiedot ja täsmennä kunkin ruokintavan osalta:

  • toimitetun ja paikalla sekoitetun rehun määrä ja tyyppi
  • rehun toimituspäivä.

Myynti- ja toimituskirjanpidon sijaan voit säilyttää laskut ja toimitusilmoitukset.

Kaikkia koskeva 1 vuosi laatimispäivämäärästä
Jos kasvatat siipikarjaa ”vapaa laidun”, ”vapaa laidun–perinteinen kasvatustapa” tai ”vapaa laidun–täydellinen liikkumavapaus” -tuotantotavoilla, kirjaa päivämäärät, jolloin linnut laskettiin ensimmäisen kerran laitumelle. - 6 kk

Taulukko 26. Siipikarjatilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Tukimuoto Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki

Eläinten hyvinvointikorvaus

Alkuperäisrotueläinten kasvattaminen, ympäristösopimus (maatiaiskanat)

  • pitopaikkakohtainen kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Siipikarjan hyvinvointisuunnitelma
  • Kirjallinen, laskelmiin perustuva eläinryhmäkohtainen ruokintasuunnitelma.
  • Viljan valkuaisanalyysi, jos käytössä teollista rehua täydentävä viljaruokinta.
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Siipikarjan olosuhteiden parantaminen
  • Kirjaa toimenpiteet olosuhteiden parantamisesta ja virikkeistä
  • Broilerien puolivuosittainen teurasraportti
  • Kalkkunoiden puolivuosittainen teurasraportti
  • Kirjaa kanalan viikottainen ammoniakkiarvo
Hakuvuosi + 4 vuotta

2.2.5 Lampaat ja vuohet

Taulukko 27. Kaikkia lammas- ja vuohitiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito*.

  • Tee eläinrekisteri-ilmoitukset ilmoituksille säädetyissä määräajoissa (lammas- ja vuohirekisteri).
  • Rekisteri-ilmoitukset täyttävät suurimman osan pitopaikan kirjaamis- ja säilyttämisvaatimuksista.

Kirjaa muut vaadittavat tiedot, joita ei saa ilmoitettua rekisteri-ilmoituksilla, pitopaikkakohtaiseen kirjanpitoon (mahdolliset eläinterveystodistukset ja mahdollisten elektronisten tunnisteiden tyyppi ja niiden sijainti eläimessä (pois lukien elektroniset korvamerkit)).

  • Kirjaa tiedot kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä. Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Lampaiden ja vuohien merkintä ja rekisteröinti.

Kaikkia koskeva

3 vuotta

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä.

Ilmoitukset omistuksessasi tai hallinnassasi olevien eläinten tapahtumista lammas- ja vuohirekisteriin. Tee ilmoitus 7 vuorokauden kuluessa tapahtumasta*.

* Poikkeuksena on yksilön syntymäilmoitus (emän poikimisilmoitus), jolla ilmoitetaan millä EU-tunnuksella jälkeläiset rekisteröidään ja merkitään. Eläin on rekisteröitävä viimeistään  90 vuorokauden iässä, mutta jos eläin siirretään syntymäpitopaikastaan ennen tuota ikää, on se rekisteröitävä ja merkittävä ennen siirtoa.

Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
-

Vapaaehtoinen terveysvalvonta (Maedi-visna/CAE -terveysvalvonta):

  • pitopaikassa suoritetut terveystarkastukset
  • pitopaikassa suoritetut näytteenotot
  • näytteiden tutkimustulokset
- Niin kauan kuin pitopaikka kuuluu terveys-valvontaan

Taulukko 28. Lammas- tai vuohitilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Tukimuoto Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Lammas- ja vuohipalkkiot

Pohjoinen kotieläintuki uuhista ja pohjoinen kotieläintuki kutuista

Eläinten hyvinvointikorvaus

Alkuperäisrotueläinten kasvattaminen, ympäristösopimus (suomenvuohet, suomenlampaat, ahvenanmaanlampaat ja kainuunharmaslampaat)

  • pitopaikkakohtainen kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Lampaiden ja vuohien
hyvinvointisuunnitelma
  • kirjallinen laskelmiin perustuva eläinryhmäkohtainen voimassa oleva ja pääasiallisen karkearehun rehuanalyysiin perustuva ruokintasuunnitelma
  • rehuanalyysi.
Hakuvuosi + 4 vuotta
Eläinten hyvinvointikorvaus:
Lampaiden ja vuohien laidunnus
  • Kirjaa ajankohdat, jolloin eläimet ovat laiduntaneet tai ulkoilleet (väh. 90 pv).
Hakuvuosi + 4 vuotta

2.2.6 Hevoset

Taulukko 29. Kaikkia hevostiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus

Vaatimus perustuu

Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito

Kirjaa tapahtumat kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä.

  • Eläinlajit, eläinluokat ja eläinten lukumäärät
  • Eläinten tunnistimen tunnistuskoodi
  • Eläinten yksilöllinen koodi
  • Eläinten siirrot pitopaikkaan ja pois pitopaikasta; siirtotiedoista on käytävä ilmi lähtö- ja määränpääpitopaikan pitopaikkatunnus sekä siirron päivämäärä
  • Pitopaikassa syntyvien eläinten osalta syntymäpäivämäärä ja em. tunnistetiedot
  • Pitopaikassa kuolleiden tai lopetettujen eläinten osalta kuolinpäivämäärä
  • Tunnistusasiakirjat ja mahdolliset eläinterveystodistukset

Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

Tunnistusasiakirja on säilytettävä pitopaikassa.

Kaikkia koskeva

3 vuotta.

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä.

Hevosia koskevat, lääkityskirjanpitoon liittyvät vaatimukset riippuvat siitä:

  • voiko hevonen päätyä elintarvikkeeksi
  • onko kyseessä tuotantoeläin (esim. metsätyöhevonen).

Jos hevosta pidetään vain harraste-eläimenä ja sen tunnistusasiakirjassa on merkintä teurastuskiellosta, lääkekirjanpitoa ei lainsäädännön mukaan vaadita.

Jos hevonen poistetaan elintarvikeketjusta, tieto merkitään hevosen tunnistusasiakirjaan (lisätietoja tunnistusasiakirjasta Ruokavirasto.fi Hevoseläinten merkintä ja rekisteröinti.

Hevoset, joilla ei ole teurastuskieltomerkintää ja jotka voidaan teurastaa elintarvikkeeksi

Riippumatta hevosen käyttötarkoituksesta, silloin, kun hevosella ei ole teurastuskieltomerkintää tunnistusasiakirjassa eli se voi päätyä elintarvikkeeksi, sen lääkityksistä pidetään kirjaa kuten muistakin elintarviketuotantoeläimistä (kohta 2.1.2). Näiden lääkityskirjanpitovaatimusten lisäksi eläinlääkärin on merkittävä EU:n hevoslääkeluettelon (komission asetus (EU) N:o 122/2013) lääkkeet (6 kk:n pakollinen varoaika) tunnistusasiakirjaan.

Taulukko 30. Hevosen lääkitykseen liittyvät kirjaamisvaatimukset, jos se voi päätyä elintarvikeketjuun

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
  • Pidä kirjaa kohdan 2.1.2 mukaisesti.
  • Lisäksi ns. hevoslääkeluettelon lääkkeet (6 kk:n pakollinen varoaika) on merkittävä tunnistusasiakirjaan.
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
5 vuotta viimeisestä
lääkkeenannosta huolimatta siitä, onko hevonen elossa
vai ei.
Hevoset, joilla on teurastuskieltomerkintä

Jos hevosta pidetään tuotantotarkoituksessa muuta kuin elintarviketuotantoa varten (esimerkiksi metsätyöhevonen) ja hevonen on poistettu elintarvikeketjusta (teurastuskieltomerkintä tunnistusasiakirjassa), hevoselle annetusta lääkinnällisestä hoidosta on pidettävä kirjaa seuraavasti.

Taulukko 31. Hevosen lääkitykseen liittyvät kirjaamisvaatimukset, jotka koskevat tuotantoeläimiä, jotka eivät joudu elintarvikeketjuun

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään
Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot:
  • annettu lääkinnällinen ja ennaltaehkäisevä lääkinnällinen hoito, esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset
  • eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot
  • lääkityksen syy
  • lääkkeen antopäivämäärä
  • lääkkeen nimi ja määrä.
Kaikkia koskeva 3 vuotta

Taulukko 32. Hevostilan tukiin liittyvät kirjaamisvaatimukset

Tukimuoto Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään
Alkuperäisrotueläinten kasvattaminen, ympäristösopimus (suomenhevoset)
  • pitopaikkakohtainen kirjanpito
  • eläinten vuokrasopimukset
  • valtakirjat
  • osto- ja myyntikuitit ym. tositteet
Hakuvuosi + 4 vuotta

2.2.7 Muut tuotantoeläimet

Tässä yhteydessä muilla tuotantoeläimillä tarkoitetaan eräitä harvinaisempia tuotantoeläimiä (esim. mehiläiset tai lihantuotantokanit) tai esimerkiksi tuotantoeläimiä, jotka eivät päädy elintarvikeketjuun (esim. turkiseläimet).

Taulukko 33. Kaikkia kyseessä olevia eläintiloja koskevat kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus

Vaatimus perustuu

Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito

Kirjaa tapahtumat kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä.

  • Eläinlajit, eläinluokat ja eläinten lukumäärät
  • Mahdolliset eläinten tunnistimien tunnistuskoodit
  • Eläinten siirrot pitopaikkaan ja pois pitopaikasta; siirtotiedoista on käytävä ilmi lähtö- ja määränpääpitopaikan pitopaikkatunnus sekä siirron päivämäärä
  • Eläinten kuolleisuus
  • Mahdolliset eläinten tunnistus- ja siirtoasiakirjat, eläinterveystodistukset tai muut asiakirjat eläinten tunnistamiseksi ja jäljittämiseksi eläinlajikohtaisten säännösten mukaisesti.
  • Tarkemmat eläinlajikohtaiset kirjanpitovaatimukset (Lisätietoa eläinlajikohtaisilla verkkosivuilla). Esimerkiksi mehiläisten ja kimalaisten pitopaikan kirjanpitoon on erillisiä velvoitteita.

Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.

Kaikkia koskeva

3 vuotta.

Säilytysaika lasketaan alkavaksi kirjanpitoon tehdystä viimeisimmästä merkinnästä.

Jos kasvattamasi eläimet tai niistä saatavat elintarvikkeet kuitenkin päätyvät elintarvikeketjuun (esimerkiksi villisika tai tarhattu peura, hunaja tai munat), niitä koskevat lukujen 2.12.2 vaatimukset.

Taulukko 34. Eläinten lääkitsemiseen liittyvät kirjaamisvaatimukset tuotantoeläimillä, jotka eivät päädy elintarvikeketjuun

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Kirjaa eläimen lääkinnästä seuraavat tiedot:

  • annettu lääkinnällinen ja ennaltaehkäisevä lääkinnällinen hoito, esimerkiksi matolääkitys ja rokotukset
  • eläimen tai eläinryhmän tunnistustiedot
  • lääkityksen syy
  • lääkkeen antopäivä
  • lääkkeen nimi ja määrä
Kaikkia koskeva
Ehdollisuus
3 vuotta

Jos sinulla on turkistarha ja ruokit kettuja ja/tai supikoiria saman lajin eläinten ruhoista valmistetulla rehulla, muista siihen liittyvä kirjaamisvaatimus (ks. luku 2.1.5 Eläimistä saatavat sivutuotteet, taulukko 16).

2.2.8 Pitopaikan kirjanpito muiden maaeläinten osalta

Seuraavat kirjaamisvaatimukset koskevat kaikkia muita pidettäviä maaeläinlajeja lukuun ottamatta lemmikkieläinlajeja kotitalouksissa. Tämän lisäksi eläinsuojelulaki edellyttää seura- tai harrastuseläinten osalta pitopaikan kirjanpitoa eläinsuojelulain mukaisesta ammattimaisesta tai muutoin laajamittaisesta seura- ja harrastuseläinten pitotoiminnasta.

Taulukko 35. Kirjaamisvaatimukset muille maaeläimille

Kirjaamisvaatimus Vaatimus perustuu
Säilytysaika vähintään

Ajantasainen, pitopaikkakohtainen kirjanpito:

Kirjaa tapahtumat kirjanpitoon viimeistään kolmantena päivänä tapahtumapäivästä.

  • Eläinlajit, eläinluokat ja eläinten lukumäärät
  • Mahdolliset eläinten tunnistimien tunnistuskoodit
  • Eläinten siirrot pitopaikkaan ja pois pitopaikasta; Siirtotiedoista on käytävä ilmi lähtö- ja määränpääpitopaikan pitopaikkatunnus sekä siirron päivämäärä
  • Eläinten kuolleisuus
  • Mahdolliset eläinten tunnistus- ja siirtoasiakirjat, eläinterveystodistukset tai muut asiakirjat eläinten tunnistamiseksi ja jäljittämiseksi eläinlajikohtaisten säännösten mukaisesti.
  • Tarkemmat eläinlajikohtaiset kirjanpitovaatimukset (Lisätietoa eläinlajikohtaisilla nettisivuilla). Esimerkiksi kissojen, koirien ja frettien rekisteröityjen pitopaikkojen kirjanpitoon on erillisiä velvoitteita.
• Tiedot on kirjattava ja säilytettävä paperilla tai sähköisessä muodossa.
Kaikkia koskeva 3 vuotta. Säilytysaika lasketaan alkavaksi
kirjanpitoon
tehdystä viimeisimmästä
merkinnästä.

Lisätietoja Ruokavirasto.fi: Eläinten merkintä ja rekisteröinti

2.3 Luomueläintuotanto

Tavanomaista tuotantoa koskevat kirjaamisvaatimukset koskevat myös luomueläintuotantoa. Tässä luvussa kuvataan kirjaamisvaatimukset, jotka luomueläintilalta vaaditaan kaikkia eläintiloja koskevien kirjaamisvaatimusten lisäksi. Huomioi tässä luvussa mainittujen vähimmäissäilytysaikojen lisäksi myös luvuissa 2.12.2 mainitut vähimmäissäilytysajat.

Luomuvalvontaan ilmoittautuessasi sitoudut pitämään tilallasi muistiinpanoja. Tarvittaessa kirjanpito on voitava osoittaa oikeaksi asianmukaisilla tositteilla.

Kirjaa tapahtumat muistiinpanoihin, lääkekirjanpitoon ja varastoissa oleviin varastokirjoihin välittömästi.

Taulukko 36. Luomukotieläintuotannon kirjaamisvaatimukset kaikkia eläintiloja koskevien
kirjaamisvaatimusten lisäksi

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään
Eläintuotannon luvat

Toistaiseksi voimassa olevat luvat on säilytettävä aina.

Muut: luvan voimassaoloaika + eläimen tilallaoloaika, seuraavaan luomutarkastukseen asti.

Siirtymävaiheen laskenta (rehut, eläimet).

  • Rehut: SV1, SV2 ja luonnonmukainen rehu sekä niiden käyttö tuotantoehtojen mukaisesti.
  • Eläimet: Siirtymävaiheessa olevat eläimet ja luonnonmukaiset eläimet
Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen.
Väkirehu-karkearehu -suhteen laskenta Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen.
Nuorten eläinten juottovaatimus. Juottoajankohdan kirjaaminen säilytettävä
seuraavaan luomutarkastukseen.

Tavanomaisen valkuaisrehun osuus sikojen ja siipikarjan ruokinnassa.

Siirtymävaiheen rehujen osuus ruokinnassa.

Laskennan tulokset säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen.
Tuotantotiloja koskevat mitoitukset (mm. valoaukot ja kiinteän lattian osuus) Rakennuspiirustukset muutoksineen säilytettävä luomutarkastuksia varten.
Luomusuunnitelma: Luomusuunnitelmassa kuvataan kaikki luomueläintuotannon käytännöt ja sitä tulee päivittää säännöllisesti. Niin kauan kuin tilalla on luomutuotantoa.

Laidunnus- ja jaloitteluvaatimukset

Karjanlanta: Eläinten enimmäismäärä määräytyy lannan levitykseen käytettävän luonnonmukaisessa tuotannossa olevan peltopinta-alan mukaan niin, että tuotantoyksikössä voi olla enintään 2 eläinyksikköä peltohehtaaria kohti.

Laidunnus- ja jaloitteluajankohta säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen.

Taselaskelma:

  1. Tilalle hankitut tuotantopanokset (rehut, mukaan lukien kivennäiset ja vitamiinit, lannoitteet, maanparannusaineet, torjunta-aineet sekä eläintuotannossa käytettävät desinfiointi- ja pesuaineet): hankittujen tuotteiden määrä, alkuperä ja käyttö.
  2. Tilalta luovutetut maataloustuotteet
    • luovutettujen tuotteiden määrä ja vastaanottaja
    • kuluttajalle tapahtuvan suoramyynnin määristä muistiinpanot on tehtävä päivittäin.

1. ja 2. kohta muodostavat yksikön tuotevirtakirjanpidon, josta on laadittava yhteenvetona taselaskelma vähintään kalenterivuosittain.

Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen
tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa

Kirjaa lääkityksistä luvun 2.1.2 Eläinten lääkitseminen vaatimusten lisäksi:

  • lääkkeiden valvottu säilytyspaikka
  • tilalle eläinlääkärin määräyksestä ostetut lääkkeet
  • eläimille käytetyt lääkkeet: eläin/eläinryhmä, sairaus, hoitopäivä, hoitoaika, hoitokerta, lääkevalmiste tai -aine, lääkkeen käyttöaihe ja annostus, eläinlääkärin reseptit, kirjallinen selvitys lääkkeen luovutuksesta, reseptivapaiden lääkkeiden kuitit ja luonnonmukaisen tuotannon varoaika.

Lääkekirjanpidon tulee olla tilalla tarkastushetkellä todettavissa. Hoidetut eläimet tai eläinryhmät on oltava selkeästi tunnistettavissa varoajan aikana.

Mikäli eläimiä ei ole lääkitty, tulee siitä olla merkintä lääkekirjanpidossa.

Luvun 2.1.2 vaatimusten osalta 5 vuotta.

Muiden vaatimusten osalta luomutarkastuksesta luomutarkastukseen.

Kirjaa kuolleista eläimistä päivämäärä ja arvioitu kuolinsyy. -

Luomumehiläishoito

Kirjaa tapahtumat muistiinpanoihin, lääkekirjanpitoon ja varastoissa oleviin varastokirjoihin välittömästi.

Taulukko 37. Luomumehiläishoidon kirjaamisvaatimukset

Kirjaamisvaatimus Säilytysaika vähintään

Luomusuunnitelma: Luomusuunnitelmassa kuvataan kaikki luomumehiläishoidon käytännöt ja sitä tulee päivittää säännöllisesti. 

Niin kauan kuin tilalla on luomutuotantoa.

Taselaskelma:

  1. Tilalle hankitut tuotantopanokset
    • hankittujen tuotteiden määrä, alkuperä ja käyttö.
  2. Tilalta luovutetut maataloustuotteet
    • luovutettujen tuotteiden määrä ja vastaanottaja
    • kuluttajalle tapahtuvan suoramyynnin määristä muistiinpanot on tehtävä päivittäin.

1. ja 2. kohta muodostavat yksikön tuotevirtakirjanpidon, josta on laadittava yhteenvetona taselaskelma vähintään kalenterivuosittain

Luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa

Pesäkohtaiset muistiinpanot:

Tarhan pesien hoitotoimenpiteet, kuten siirrot toiselle pitopaikalle, talveuttaminen, pesäosastojen poistaminen tai muu vastaava toimi voidaan kirjata pesän tarkkuudella tai tarhan osalta tarkoituksenmukaisella tavalla.

Toimija kuvaa luomusuunnitelmassaan missä mikin tieto ylläpidetään ja miten kirjaukset tehdään.

  • pesän tunnistemerkinnät
  • mehiläistarhan ja pesän sijaintipaikka kartalle merkittynä, tai kartassa numerointi ja pesäkohtaisissa muistiinpanoissa samaa numerointia.
  • eläinaines, tavanomaiset kuningattaret ja jaokkeet
  • lisäruokinnan käyttö: käytetyn tuotteen nimi, päivämäärät, määrät ja pesät, joissa tuotetta käytetään.
  • lisäruokinnan perustelu
  • lääkityn yhteiskunnan siirtymävaiheen kesto
  • poikkeukset tuotantosäännöistä poikkeuksellisten olosuhteiden tai hätätilanteen takia.

Luomumehiläishoitaja kuvaa luomusuunnitelmaan, miten hän varmistaa hunajan jäljitettävyyden toiminnassaan. Tuotantomäärät muodostavat osan varastokirjanpidosta, tuotevirrasta ja taseesta.

Tuotantomäärät voi kirjata pesä-, tarha- tai yksikkökohtaisesti

  • hunajan ja muiden tuotteiden keräämistoimet, päivämäärä
  • kerättyjen hunajalaatikoiden lukumäärä ja arvio laatikoiden painosta
  • kerättyjen hunajalaatikoiden käsittely ja varastointi
  • linkous, päivämäärä
  • tuotettu hunaja ja muut tuotteet (vaihtoehtoisesti kirjataan varastokirjanpitoon).
Säilytettävä seuraavaan luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa

Kirjaa lääkityksistä luvun 2.1.2 Eläinten lääkitseminen vaatimuksien lisäksi:

  • lääkkeiden säilytyspaikka
  • luonnonmukaisen tuotannon kaksinkertainen varoaika.
Luvun 2.1.2 vaatimusten osalta 5 vuotta. Muiden vaatimusten osalta luomutarkastuksesta luomutarkastukseen tai niin kauan, kun tuotetta on varastossa.