Ei-tuotannollisten investointien tuki

Ei-tuotannollisten investointien tukea voi saada:

  • kosteikkoihin, joita ovat pysyvästi veden osittain peittämät alueet, jotka toimivat kiintoaineksen ja ravinteiden pidättäjänä, eliöstön elinympäristönä tai viljelymaiseman monipuolistajana
  • kaksitasouomiin, joita ovat ojat tai virtavesistöt, joissa alivesiuomaa reunustaa toiselle tai molemmille puolille perustettu tulvatasanne
  • turvepeltojen muuttamiseen kosteikoksi tai suon kaltaiseksi alueeksi. Turvepeltoja ovat pellot, joiden muokkauskerroksen orgaanisen aineksen pitoisuus on vähintään 40 prosenttia.

Ei-tuotannollisten investointien tukea ei myönnetä hankkeisiin, joissa:

  • käsitellään muualta kuin peltoalueelta tulevaa vesistökuormitusta
  • on tarkoitus rakentaa kasteluallas tai muodostaa järvi tai lampi
  • on aikomus toteuttaa maatalouden rakennetuista annetun lain (1476/2007) mukainen yhteinen ojitusinvestointi.

Kuka voi saada tukea?

Ei-tuotannollisten investointien tukea voivat saada viljelijät, rekisteröidyt yhdistykset ja vesilain 12 luvussa tarkoitetut vesioikeudelliset yhteisöt. Hakijalla on oltava Y-tunnus.

Tuen määrä

Jos perustettavan kosteikon pinta-ala on yli 0,5 hehtaaria, voit saada tukea korkeintaan 12 000 euroa hehtaarilta.

Jos kosteikon pinta-ala on 0,3–0,5 hehtaaria, voit saada tukea korkeintaan 4 100 euroa koko kosteikkoa kohden.

Uoman luonnontilan parantamisesta ja kaksitasouomista maksetaan korkeintaan 21 euroa metriltä.

Tuki maksetaan hyväksyttyjen toteutuneiden kustannusten mukaan. Jokaisen tuetun toimenpiteen tulee olla perusteltavissa. Voit saada tukea myös suunnittelukustannuksiin, jos et ole saanut niihin muita rahoitusta (esimerkiksi neuvontakorvausta).

Kustannusten on oltava tuensaajan maksamia, lopullisia, kohtuullisia ja todennettavissa. Korvattava kustannus on lopullinen, jos et ole saanut etkä voi saada siitä tai sen perusteella alennusta, hyvitystä tai palautusta.

Jos saat taloudellista hyötyä alueen käytöstä sadonkorjuun tai muun hyötykäytön perusteella, hyöty vähennetään saamasi tuen määrästä. Poikkeuksena on metsätaloudesta saatava hyöty, joka ei vaikuta tuen määrään.

Tukikelpoiset kustannukset

Tukikelpoisia ovat kustannukset, jotka aiheutuvat:

  • pintamaan ja kasvillisuuden poistamisesta kosteikkoalueella
  • poistetun maa-aineksen loppusijoittamisesta
  • patojen, pohjakynnysten, penkereiden ja muiden välttämättömien rakenteiden rakentamisesta
  • kosteikon pohjan, luiskien ja reuna-alueiden muotoilusta
  • kosteikon reuna-alueiden ja tulvatasanteiden kylvämisestä sekä kasvillisuuden istuttamisesta.
  • hankkeesta aiheutuviin tulonmenetyksiin
  • toimenpiteisiin, joihin saat jo muuta tukea
  •  investointihankkeen kohteena olevan alueen vuokraamisesta aiheutuviin kustannuksiin
  • arvonlisäveroon, joka ei jää hakijan lopulliseksi menoksi
  • kustannuksiin, jotka ovat syntyneet ennen investointihankkeen aloittamista, lukuun ottamatta hankkeeseen liittyviä suunnittelukustannuksia
  • koneiden tai laitteiden hankintaan
  • hakijan suorittaman kuljetuksen kustannuksiin
  • investointihankkeen toteuttamiseen vaadittavan viranomaisen luvan hakemisesta aiheutuviin kustannuksiin
  • investointihankkeen suunnitelmaan. Suunnitelma on korvattavissa eräistä maaseudun kehittämisen korvauksista annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun neuvonnan perusteella.
  • Traktorityö kuljettajineen 60 €/h
  • Ihmistyön tuntipalkka ilman sivukuluja, suorittava työ 17 €/h ja työn johto 25 €/h
  • Traktorikaivurin tai kevyen maansiirtokoneen työveloitus 58 €/h
  • Maa-aineksen kuormaus, ajo ja levitys 60 €/h
  • Telakaivurin työveloitus 71 €/h
  • Kaivuu ja maansiirto voidaan vaihtoehtoisesti arvioida massojen määrän perusteella käyttäen kustannuksena 1–4 €/m3

Kustannuksina voidaan lisäksi ottaa huomioon sopimusalueelle istutettujen pensas- ja puuryhmien tai monivuotisen vesikasvillisuuden istutuskustannukset, sekä tarpeelliset materiaalikustannukset, kuten kiviaines, sora, suodatinkankaat ja muut patomateriaalit sekä tarvittavat koneiden siirrot.

Suunnitelmia koskevat enimmäiskustannukset ovat:

  • enintään 1 ha:n suuruiset alueet 900 €/suunnitelma
  • enintään 2 ha:n suuruiset hankkeet 10 % investointikorvauksen suuruudesta
  • yli 2 ha:n suuruiset hankkeet 8 % investointikorvauksen suuruudesta.

Tuen ehdot

Tuetun kohteen on oltava tuenhakijan hallinnassa koko hankkeen toteuttamisen ajan. Kun investointi on tehty, tee investoinnin kohteen hoidosta ympäristökorvauksen mukainen kosteikkojen hoitoa koskeva ympäristösopimus.

Voit saada tukea kosteikkoinvestointiin, jos sen pinta-ala reuna-alueineen on vähintään 0,3 hehtaaria. Kosteikon pinta-alan, tulva-alueet mukaan lukien, on oltava vähintään yksi prosentti yläpuolisen valuma-alueen pinta-alasta.

Tuella voidaan ennallistaa vain turvepelto, jolle voitaisiin myöntää pinta-alaperusteisia peltotukia. Tällaisen turvepellon alaan voidaan hyväksyä veden pinnan nostamisen kannalta tarkoituksenmukaiset korvauskelvottomat reuna-alueet.

Näin perustat kosteikon

Näin kunnostat uoman

Laadi suunnitelma huolellisesti

Laadi investointihankkeesta suunnitelma, josta käy ilmi hankkeen päätavoite. Päätavoite voi olla jokin näistä kolmesta vaihtoehdosta:

  • vesiensuojelu
  • luonnon monimuotoisuuden edistäminen
  • ilmastonmuutoksen hillintä.

Valitse päätavoite huolellisesti, sillä sen perusteella ELY-keskus valitsee hankkeeseesi sovellettavat kelpoisuus- ja valintakriteerit. ELY-keskus pisteyttää hankkeesi valintakriteereiden perusteella ja joko hyväksyy tai hylkää hankkeesi rahoituksen. 

Suunnitelma sisältää seuraavat tiedot:

  • hankkeen yleiskuvaus ja tavoitteet
  • hankkeen pinta-ala
  • hankkeen yksilöity toteutustapa ja -aika
  • hankkeen toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut sekä mahdolliset sopimusjärjestelyt
  • hankkeen kustannusarvio kustannuserittelyineen ja rahoitussuunnitelma
  • hankkeen sijaintikartta
  • hankealueen kartta
  • selvitys alueen omistussuhteista ja maanomistajien luvat sekä muut mahdolliset hankkeen edellyttämät luvat
  • hankkeen toteuttamista varten vaadittavat viranomaisluvat
  • yleispiirteinen selvitys perustamisen jälkeisistä hoitotoimenpiteistä.

Kosteikon perustamista koskevaan suunnitelmassa tulee lisäksi olla selvitys:

  • 4 §:ssä tarkoitetusta peltojen osuudesta valuma-alueesta
  • 5 §:ssä tarkoitetusta kosteikon pinta-alan suhteesta yläpuolisen valuma-alueen pinta-alaan
  • kosteikon perustamistoimenpiteistä
  • kosteikkoalueen vesien johtamisesta ja patoamisesta
  • kosteikkoalueen penkereistä, syvänteistä, niemekkeistä, saarekkeista ja kasvillisuusvyöhykkeistä
  • lietteen tyhjentämisestä kosteikosta
  • mahdollisesta fosforin saostukseen käytettävästä aineesta ja menetelmästä
  • kosteikon mitoituksesta
  • hankkeen vaikutuksista investointialueen ulkopuolella viljeltävien peltojen kuivatustilanteeseen tai muuhun maankäyttöön
  • turvepellon turpeen arvioidusta keskimääräisestä paksuudesta ja selvitys siitä, mihin arvio perustuu.

Näin haet tukea

Hae tukea Hyrrä-asiointipalvelussa viimeistään 30.6.2024.

Hyrrä-asiointipalvelu

Näin vastaat lisätietopyyntöön

Kun olet lähettänyt hakemuksesi

Älä aloita investointia ennen kuin olet saanut päätöksen tuen myöntämisestä.

Toteuta investointi kahden vuoden kuluessa päätöksestä. Pidä kirjaa tekemistäsi toimenpiteistä.
Voit saada korkeintaan kaksi vuotta lisäaikaa investoinnin toteuttamiseen erityisestä syystä.
Tee ympäristösopimus kohteen hoidosta viimeistään investoinnin valmistumista seuraavana vuonna.

Valintamenettely

ELY-keskus valitsee rahoitettavat hankkeet valintakriteereiden perusteella. Kriteereiden avulla ELY-keskus arvioi investointihankkeen merkitystä ja vaikuttavuutta. Hanketta arvioitaessa otetaan huomioon:

  • kohteen etukäteen tiedossa oleva toimenpidetarve
  • kohteeseen tehtävän investoinnin merkitys maatalouden ympäristönsuojelussa tai ilmastonmuutoksen hillinnässä
  • kohteen mitoitus ja rajaus
  • hankkeen arvioitu vaikuttavuus
  • hankkeen kustannustehokkuus.

Valintakriteerit

Tuen maksaminen

Ennen 1.1.2023 tehdyt tukipäätökset

Jos olet saanut myönteisen investointitukipäätöksen vuosina 2014–2022, voit hakea maksua. 

Nämä tiedot koskevat rahoituskauden 2014–22 hankkeita.

Voit hakea ei-tuotannollisten investointien korvausta maksettavaksi joko kertakorvauksena tai toteutuneiden kustannusten mukaisesti erillisen maksuhakemuksen perusteella.

Korvauksen maksaminen kertakorvausmenettelynä

Jos ei-tuotannollisen investoinnin kustannuslaskelman mukainen kustannusarvio on alle 100 000 €, voit hakea korvausta kertakorvausmenettelynä. ELY-keskus voi hakemuksesi perusteella päättää, että korvaus hankkeeseen myönnetään kertakorvauksena.

Edellytyksenä on, että hanke on luonteeltaan kertakorvaukseen soveltuva eikä hanketta toteuteta julkisena hankintana. Kun haet kertakorvausta, toimita korvauksen suuruuden määrittelyä varten yksityiskohtainen kustannusarvio perusteluineen sekä arvio ulkopuolisilta tehtävistä hankinnoista.

Kertakorvaus maksetaan kerralla hankkeen valmistuttua. Hankkeen pitää vastata suunnitelmaa ja päätöstä toteutettujen toimenpiteiden ja pinta-alojen osalta. Jos hanke ei ole päätöksen mukainen, korvaus voidaan jättää maksamatta.

Korvauksen maksaminen kuittiperusteisella menettelyllä

Korvaus maksetaan erissä toteutuneiden kulujen mukaisesti erillisen maksuhakemuksen perusteella. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että korvattavan kustannuksen perusteena oleva toimenpide on toteutettu ja siitä aiheutuva kustannus on maksettu. Ennen korvauksen viimeisen erän hakemista kaikkien investoinnista aiheutuvien maksujen on oltava suoritettuina.

Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että sinulla on korvattavista kustannuksista yksilöity lasku ja tosite sen maksamisesta tai, jos maksu ei perustu laskuun, yksilöity kuitti. Maksuasiakirjoistasi tulee käydä yksityiskohtaisesti ilmi, millaisesta hankinnasta on kyse. Korvausta ei makseta ennen kuin olet kirjannut menon kirjanpitoon tai muistiinpanoihin, jos et ole kirjanpitovelvollinen.

Tarvitsetko apua?

Hae ELY-keskuksesi yhteystiedot

Lomakkeet

197 Maksuhakemus, ei-tuotannollisten investointien tuki (doc)

197L Tuntikirjanpito ei-tuotannolliselle investoinnille (doc)

2322L Oma puutavara ja/tai maa-aines (doc)

1.1.2023 jälkeen tehdyt tukipäätökset 

Jos olet saanut myönteisen tukipäätöksen vuoden 2023 aikana, et voi vielä hakea tukea maksuun. 

Huom! Maksun hakeminen ei ole vielä mahdollista. Tiedotamme, kun maksujen haku alkaa.

Hae ei-tuotannollisten investointien tuen maksamista Hyrrä-palvelussa, kun maksujen haku on alkanut. Tukipäätöksen tehnyt ELY-keskus opastaa tarvittaessa hakemuksen täyttämisessä.

Näin teet maksuhakemuksen 

Perehdy maksuhakemukseen huolellisesti ja toimita myös tarvittavat liitteet. Lue tukipäätös ja toimita myös tukipäätöksellä mahdollisesti vaaditut dokumentit. ELY-keskus voi pyytää tarvittaessa lisädokumentteja.

Hae tukea maksettavaksi vähintään 100 euroa kerrallaan. Alle 100 euron maksueriä ei makseta. Hae viimeinen maksuerä viimeistään 2 kuukauden kuluessa toimenpiteen toteutusajan jälkeen. Investoinnin on oltava valmis ja tukipäätöksen mukainen ennen viimeisen maksupäätöksen tekemistä. 

ELY-keskus maksaa avustuksen toteutuneiden tukikelpoisten kustannusten perusteella.

Liitä hakemukseen koontiluettelo (lomake 3331) tai muut vastaavat dokumentit, joista voidaan todeta kustannusten hyväksyttävyys. Kustannusten tulee olla tuensaajan maksamia, kohdistua tuettuun toimenpiteeseen ja ne tulee olla kirjattuna tuensaajan kirjanpitoon tai muistiinpanovelvollisen verovelvollisen osalta muistiinpanoihin.

Ilmoita kustannukset ilman arvonlisäveroa. Jos kustannus jää sinulle lopulliseksi menoksi etkä saa sitä palautuksena, esimerkiksi ojitusyhteisössä, voit ilmoittaa kustannukset arvonlisäverollisina.
Jos ilmoitat tukeen oikeuttamattomia, hylättäviä kustannuksia liikaa, maksettavaa tukisummaa pienennetään eikä tätä vähennettyä määrää makseta myöhemmissä maksuissa. Tämän verkkosivun alaosassa on esimerkkejä hylättävistä kustannuksista ja muista mahdollisista seuraamuksista.

Kustannusperusteisessa maksuhakemuksessa voidaan esittää kohtuullinen määrä tuensaajan tai -saajien tekemää omaa työtä, lomakkeella 3197L. Kustannuksissa voidaan esittää myös kohtuullinen määrä omien puuainesten ja maa-ainesten käyttöä, lomakkeella 3322L.

Tukikelvottomat kustannukset

Näitä kustannuksia et voi ilmoittaa maksuhakemuksessasi, koska niistä ei makseta tukea.

  • kustannukset, jotka eivät ole perusteltuja hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi, esimerkiksi suojavaatehankinnat tai hyväksytystä suunnitelmasta poikkeavat materiaali ja/tai työkustannukset  
  • hankkeesta aiheutuneet tulonmenetykset
  • toimenpiteet, joihin saat jo muuta tukea
  • investointihankkeen kohteena olevan alueen vuokraamisesta aiheutuneet kustannukset
  • arvonlisävero, joka ei jää hakijan lopulliseksi menoksi
  • kustannukset, jotka ovat syntyneet ennen investointihankkeen aloittamista, lukuun ottamatta hankkeeseen liittyviä suunnittelukustannuksia
  • koneiden tai laitteiden hankintakustannukset
  • hakijan suorittaman kuljetuksen kustannukset
  • investointihankkeen toteuttamiseen vaadittavan viranomaisen luvan hakemisesta aiheutuneet kustannukset
  • investointihankkeen suunnitelmakustannukset, joka on laadittu eräistä maaseudun kehittämisen korvauksista annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun neuvonnan perusteella.

Investoinnin tarkastuskäynti

ELY-keskus tarkastaa, että investointi on toteutettu tukipäätöksen ja suunnitelman mukaisesti.

Tarkastuskäynnillä tarkastetaan fyysinen toteutus, muun muassa rakenteet ja pinta-ala, sekä eri viranomaisten dokumentit, hankintasopimukset, kauppakirjat ja kirjanpito.

Maksettavan tuen alentaminen, seuraamukset ja takaisinperintä

Maksettavaa tuen määrää alennetaan, jos maksuhakemuksen käsittelyn yhteydessä havaitaan, ettei tuenhakija täytä tukikelpoisuusehtoja, tuen myöntämisen edellytyksiä tai muita tukeen liittyviä tukiehtoja ja velvoitteita.

Maksettavan tuen määrää alennetaan, jos maksuhakemuksessasi ilmoittamistasi kustannuksista yli 10 prosenttia hylätään. Samoin tuen määrää alennetaan, jos et ole noudattanut julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. Kilpailuta hankinnat hankintalain 348/2007 mukaisesti, jos saat tukea yli 50 % hankinnan ennakoidusta kustannusarviosta ja hankintalain mukainen kynnysarvo ylittyy.

Vähennettyä tuen määrää ei makseta myöhemmissä maksuerissä eli lopullinen tuen määrä tulee jäämään vähennyksen verran pienemmäksi.

Tuen takaisinperintä

Virheellisesti tai perusteetta maksettu tuki peritään takaisin, jos havaitaan, että:

  • tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet
  • et ole noudattanut tuen ehtoja
  • olet antanut sellaisen virheellisen tai puutteellisen tiedon, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen
  • estät tarkastuksen toteuttamisen
  • asianomaista tukea koskeva Euroopan unionin lainsäädäntö tätä edellyttää.

Jos tuki on myönnetty yhteisesti useammalle tuensaajalle, kaikki tuensaajat vastaavat yhteisvastuullisesti takaisinperittävän tuen maksamisesta. Tukea ei peritä takaisin, jos takaisinperittävä määrä on enintään 100 euroa ilman korkoja tuensaajaa ja myönnettyä yksittäistä tukea kohden.

Takaisinperittävälle määrälle suoritettava viivästyskorko

Jos sinulta peritään tukea takaisin etkä maksa sitä määräajassa, sinun on maksettava takaisinperittävän summan lisäksi vuotuista viivästyskorkoa. Maksettavan viivästyskoron määrä lasketaan sen ajan perusteella, joka alkaa 60 päivää takaisinperintäpäätöksen tekemisestä ja päättyy siihen hetkeen, kun maksat tuen takaisin. Viivästyskorko voidaan vähentää myös myöhemmin maksettavasta erästä, jolloin viivästyskoron määrä laskeminen päättyy vähennyksen tekemisen ajankohtaan.

Esimerkkilaskelma hylättävien kustannusten perusteella tulevasta seuraamuksesta

Olet saanut tukea 2 hehtaarin kosteikon tekemiseen 15 000 €.

Esität ensimmäisellä maksuhakemuksella kustannuksia 10 000 € ja haet avustusta 10 000 €. Kustannuksista hylätään 2 000 €.

Hyväksyttävien kustannusten mukaan voitaisiin maksaa 8000 €, mutta koska hakemasi summan ja hyväksyttävien kustannusten mukaan maksettavan summan erotus on yli 10 %, vähennetään maksettavaa summaa edellä mainittujen summien erotus, eli 2000 € (10 000 € - 8000 € = 2000 €). Eli maksua pienennetään seuraamuksen (2000 €) verran. Tulet siis saamaan 6000 € avustusmaksun (8000 € – 2000 € = 6000 €).

Seuraamusta, eli vähennettyä 2000 € et voi enää saada maksettavaksi myöhemmillä maksuhakemuksilla. Kun olet toteuttanut investoinnin tukipäätöksen mukaan, jää lopullinen tuen määrä seuraamusten verran pienemmäksi, eli tässä tapauksessa lopullinen tuen määrä olisi 13 000 €.

Tarvitsetko apua?

Hae ELY-keskuksesi yhteystiedot

Lomakkeet

3197L Tuntikirjanpito (doc)

3197L Tuntikirjanpito (pdf)

3322L Oma puutavara ja/tai maa-aines

3331 Tositekohtainen koontiluettelo

Lainsäädäntö

Laki eräistä maaseudun kehittämisen korvauksista 1333/2022

Laki tiettyjen Euroopan unionin ja kansallisten maatalouden tukien toimeenpanosta 1334/2022

Valtioneuvoston asetus ei-tuotannollisia investointeja koskevasta korvauksesta 128/2023

Tarvitsetko apua?

Ota yhteyttä ELY-keskukseesi.

Yhteystiedot

 

Sivu on viimeksi päivitetty 15.4.2024