Ekologisen alan viherkesannot voi ottaa viljelyyn tänä vuonna

29. maaliskuuta 2022

Ukrainan sodan vuoksi Euroopan komissio on antanut vuodeksi 2022 täytäntöönpanopäätöksen, jonka mukaan viherryttämistuen ekologisen alan (EFA) kesannoille sallitaan viljelypoikkeus. Ekologisen alan velvoite koskee Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakunnassa sijaitsevia tiloja, joiden peltopinta-ala on yli 15 hehtaaria.

Suomi toimeenpanee poikkeusmahdollisuuden, jos valtioneuvosto hyväksyy asetusmuutoksen. Poikkeuksen ansiosta Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maakunnissa ekologisen alan kesannoilla voi laiduntaa eläimiä ja kasvuston saa korjata jo ennen elokuun puoliväliä. Viherryttämistuen ehtojen mukaan ekologiseksi alaksi ilmoitetuilla kesannoilla ei normaalitilanteessa saa harjoittaa maataloustoimintaa 1.1. ja 15.8. välisenä aikana. Lisäksi ekologisen alan kesannoille voi kylvää muita viljelykasveja, esimerkiksi valkuais-, öljy- tai viljakasveja. Jos viljelijä hyödyntää edellä mainittuja poikkeuksia, kasvinsuojeluaineiden käyttö on sallittua kyseisillä aloilla vuonna 2022. Myös lannoitus sallitaan tuotantoon käytettävillä EFA-kesantoaloilla.

Alat, joilla viljelijä toteuttaa poikkeusta, luetaan sadonkorjuusta ja muiden viljelykasvien viljelystä huolimatta myös viljelyn monipuolistamisessa kesannoiksi. Poikkeusmahdollisuus koskee sekä kotieläin- että kasvinviljelytiloja.

Lisätietoa tuenhakijoille:
Ekologisen alan kesantojen viljelypoikkeus (ruokavirasto.fi)
Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 23.3.2022 (mmm.fi)

Lisätietoja Ruokavirastosta:
Ylitarkastaja Mira Liiri
040 674 4654
mira.liiri@ruokavirasto.fi

Tiedotteeseen on tehty 30.3.2022 klo 14.30 seuraava lisäys: Suomi toimeenpanee poikkeusmahdollisuuden, jos valtioneuvosto hyväksyy asetusmuutoksen.