EU:n maatalouspolitiikan uudistus vaikuttaa syksystä 2023 alkaen pysyvästi viljelijätukien maksuaikatauluun

7. lokakuuta 2022

Ruokavirasto on julkaissut viljelijätukien tavoitteellisen maksuaikataulun vuosille 2023–2028. Ensi vuodesta alkaen maksut painottuvat hakuvuoden joulukuulle ja seuraavaan kevääseen.  

 - Tuleva rahoituskausi tuo mukanaan muutoksia viljelijätukiin. Koska koko tukijärjestelmä muuttuu, viljelijälle muutokset näkyvät uusien ehtojen lisäksi tukien maksuaikataulussa. Haluamme kertoa maksuaikataulusta jo nyt, jotta viljelijät voivat varautua tulevaan suunnitellessaan maatilan taloutta, sanoo ylijohtaja Matti Puolimatka.

Pinta-alaperusteisiin tukiin tulevat uudistukset muuttavat niin viljelijöiden kuin hallinnon tekemistä enemmän kuin milloinkaan aiemmin Euroopan unioniin kuulumisemme aikana.

Tilavalvontakäynnit vähenevät, joustavuutta tukihakuun

Täysin uutta on kaikkiin tukihakemuksella ilmoitettuihin peltolohkoihin liittyvä pinta-alamonitorointi. Se tarkoittaa satelliittikuvaseurantaa ja viljelijälle lähetettäviä pyyntöjä ottaa älypuhelimellaan paikkaan sidottuja valokuvia tilanteessa, jossa jonkun lohkon hakemustiedot eivät vastaa satelliittikuvaa. Tämän lisäksi viljelijälle tarjotaan laajat omaehtoiset tukihakutietojen muutosmahdollisuudet vielä pitkän aikaa varsinaisen haun jälkeen.

Pinta-alamonitorointi vähentää paikalla tehtäviä tilavalvontakäyntejä. Lisäksi tukihakutietojen omaehtoinen muuttaminen antaa viljelijälle mahdollisuuden toimia kasvukauden niin edellyttäessä joustavasti, koska tukihaussa ilmoitetut tiedot eivät ole vielä lopullisesti lukittuja tietoja. Hakemustietojen mahdollisimman tarkka oikeellisuus on myös EU-komission tavoittelema perusperiaate.

Useat tuet säilyvät lähes ennallaan, mutta moni ehto tai toimenpide myös uudistuu. Ehtojen noudattamisen määräaika vaihtelee aina kasvukaudella toteutettavasta toimenpiteestä niihin toimenpiteisiin, joiden maksuperusteet täyttyvät vasta kalenterivuoden (1.1.–31.12.) tai tästä poikkeavan sitoumusvuoden (1.5.–30.4.) päätteeksi. Myös nämä määräajat vaikuttavat viljelijätukien maksuaikatauluun.

Maksut painottuvat loppuvuoteen ja seuraavan vuoden alkupuoliskolle

EU on monien pinta-ala- ja eläinperusteisten tukien rahoittaja. Euroopan unionin säädöksissä on tulevan kauden perussääntönä, että tuet voidaan maksaa aikaisintaan 1.12. ja viimeistään 30.6. seuraavana kalenterivuonna. Tietyin edellytyksin on mahdollisuus maksaa ennakkomaksuja jo tätä aikaisemmin.

Ruokavirasto on valmistellut maksuaikataulun yhdessä säädösvalmistelusta vastaavan maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevassa lakipaketissa säädetään, missä vaiheessa eri tukiehtojen ja toimenpiteiden noudattamiseen ja toteuttamiseen liittyvien hallinnollisten tarkastusten, pinta-alamonitoroinnin tulosten ja tilavalvontojen pitää olla ennen kuin tukien maksaminen voi alkaa.

Viljelijätukien tavoitteellinen maksuaikataulu syksystä 2023 kevääseen 2028 (ruokavirasto.fi)    

Lisätietoja Ruokavirastosta:

ylijohtaja Matti Puolimatka (tavoitettavissa maanantaista 11.10. lähtien)
040 762 5126

osastonjohtaja Jukka Pekonniemi
040 540 1963

etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

osastopäällikkö Minna-Mari Kaila
029 516 2013
etunimi.sukunimi@gov.fi