Maatilan kehittäminen EU:n elpymisvaroilla kiinnostaa viljelijöitä – investointeja energiaratkaisuihin ja eläinten hyvinvointiin

2. syyskuuta 2021

Viljelijät ovat tarttuneet mahdollisuuteen kehittää maatilaansa EU:n elpymisvaroista saatavalla lisärahoituksella. Elpymisvaroista rahoitetaan ympäristön tilaa, tuotantohygieniaa ja työympäristöä sekä eläinten hyvinvointia parantavia investointeja maatiloilla sekä energiantuotannossa tarvittavia rakentamisinvestointeja siltä osin kuin energia käytetään maatalouden tuotantotoiminnassa.

Elokuun puolivälissä päättyneellä maatilainvestointien tukijaksolla avustuksia näihin investointeihin haettiin kappalemäärissä mitattuna noin kolmanneksen viime vuoden vastaavaa tukijaksoa enemmän. Euroissa mitattuna avustusta haettiin yhteensä noin 8,3 miljoonaa euroa, joka on viimevuotiseen hakujaksoon verrattuna yli 3,2 miljoonaa euroa enemmän. Elpymisvaroista saatavan lisärahoituksen myötä maatalouskäyttöön tulevan biokaasun tuotantolaitoksiin myönnettävän avustuksen tukiprosentti nostettiin 50 prosenttiin, mikä sai myös näiden investointien tekijät liikkeelle.

ELY-keskukset tekevät päätökset elokuun puoliväliin mennessä saaduista hakemuksista viimeistään lokakuussa, mutta jo nyt on selvää, että kasvaneesta kiinnostuksesta huolimatta maatalouden elpymisvaroja on vielä hyvin haettavissa. Suomi sai EU:n elpymisvaroista tälle vuodelle 25 miljoonan euron lisärahoituksen maatalouden investointeihin, jotka kehittävät maatilan energiantuotantoa tai parantavat työympäristöä, eläinten hyvinvointia, ympäristön tilaa tai tuotantohygieniaa. Tämäntyyppisiin investointeihin on nyt siis hyvä mahdollisuus saada tukea. Jos päätöksen tuesta haluaa saada vielä tänä vuonna, tulee hakemus tehdä viimeistään 15.10.

Tukea saa 30–50 prosenttia riippuen investoinnista

Jos kyseessä on ympäristön tilaa tai eläinten hyvinvointia parantava investointi, avustusta voi saada 35 prosenttia investoinnin kustannuksista. Näitä investointeja ovat muun muassa multaimet, lantaloiden kattamiset, ilmanvaihdon parantamiset tai navetoiden parsimatot. Jos multain tai vastaava laite hankitaan lietelannan sijoituslevitystä varten, siihen voi saada 40 prosentin avustuksen niissä tapauksissa, joissa laite tulee kahden tai useamman tilan käyttöön tai laite hankitaan peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden kohdentamisalueella.

Energiantuotannon investointiin, kuten tuulivoimalan hankintaan, voi saada 40 prosentin avustuksen. Maataloudessa käytettävän biokaasun tuotantoinvestointiin avustus voi olla jopa 50 prosenttia.
Elpymisvaroista saatavaa lisärahoitusta voi käyttää myös työympäristöä ja tuotantohygieniaa parantaviin investointeihin, kuten apevaunut ja tuotantopihojen asfaltoinnit. Näihin avustusta voi saada 30 prosenttia.

Hakemus tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa

Tukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa. Alueellinen ELY-keskus käsittelee hakemukset ja tekee päätöksen investoinnin rahoittamisesta. Investoinnin toteuttamisen voi aloittaa vasta kun viljelijä on saanut ELY-keskuksesta myönteisen tukipäätöksen. Lisätietoja tuen hakemisesta saa ELY-keskuksista.

Lisätietoa maatalousinvestointien elpymisrahoituksesta

Lisätietoa tuen ehdoista

Lisätietoja Ruokavirastosta:
Erityisasiantuntija Aulis Kuusela
Puh. 0400 933 647
aulis.kuusela@ruokavirasto.fi