Poikkeuksellinen mukautustuki maksuun 15.9. alkaen

6. syyskuuta 2022

Ruokavirasto maksaa AB-tukialueen maatiloille poikkeuksellista mukautustukea syyskuun aikana. Tuki on osa hallituksen maataloudelle kohdistamaa huoltovarmuuspakettia. Ruokavirasto aloittaa tuen maksamisen 15.9.2022. Tuen maksamiseen on varattu yhteensä noin 20,5 miljoonaa euroa.

Poikkeuksellinen mukautustuki oli haettavissa viljelijöiden verkkoasiointipalvelu Vipussa 8.–18.8.2022. Hakemuksia saapui yhteensä 1 208 kappaletta. Tukea saivat hakea AB-alueen tilat, jotka olivat hakeneet vuonna 2021 kasvihuonetuotannon tukea, puutarhatuotteiden varastointitukea tai sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea. Tukea saavien tilojen pitää jatkaa vastaavaa maataloustoimintaa myös tänä vuonna.

Viljelijät saavat maksuja tileilleen ensimmäisestä maksupäivästä lähtien sitä mukaa, kun kunnat hyväksyvät maksuaineistoja. Maatilalleen maksetut tuet viljelijät voivat tarkistaa verkkoasiointipalvelu Vipusta.

Pohjoisen alueen lisätuet maksettiin elokuussa

Pohjoisen alueella eli C-tukialueella maatalouden huoltovarmuuspakettiin kuuluvat lisämaksut toteutettiin tukien korotuksina. Ruokavirasto maksoi elokuussa lisämaksut C-tukialueen tiloille kasvihuonetuotannon tukeen ja sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettuun tukeen. Puutarhatuotteiden varastointituen lisämaksu C-tukialueelle maksetaan normaalin tuen maksun yhteydessä keväällä 2023. Lisämaksuihin on varattu yhteensä 21 miljoonaa euroa.

Luonnonhaittakorvauksen korotukset maksetaan lokakuussa

Vuoden 2022 luonnonhaittakorvausta korotetaan koko maassa maatalouden huoltovarmuuspaketin ansiosta. Korotukset maksetaan automaattisesti luonnonhaittakorvausta ja sen kotieläinkorotusta tänä vuonna hakeneille maatiloille. Tilat saavat lisämaksut luonnonhaittakorvauksen ennakoiden maksun yhteydessä lokakuusta 2022 alkaen. Kotieläinkorotukset ja niiden lisämaksut maksetaan korvauksen normaalin maksun yhteydessä keväällä 2023. Luonnonhaittakorvauksen lisämaksuihin on varattu yhteensä 119 miljoonaa euroa.

Tavoitteellinen maksuaikataulu (ruokavirasto.fi)

Lisätietoja Ruokavirastosta:

Ylitarkastaja Teppo Jauhiainen
040 714 5855
teppo.jauhiainen@ruokavirasto.fi