Viljelijät aiempaa tyytyväisempiä maataloustukien valvontaan

28. maaliskuuta 2019

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) ovat viime vuosina panostaneet maatalouden tukivalvontojen asiakaslähtöiseen kehittämiseen. Kehitystyön vaikutukset näkyvät maatiloille tehdyn kyselyn tuloksissa: valvonnoille annettu kokonaisarvosana parani kahden vuoden takaisesta kouluarvosanasta 8,21 arvosanaan 8,29.

Viljelijät toivovat maataloustukien tarkastajilta nykyistä enemmän opastavaa ja neuvovaa otetta valvontatilanteessa. Esimerkiksi Satakunnan ELY-keskuksessa onkin panostettu erityisesti valvonta-asiakirjojen selkeyteen ja valvonnan lopputuloksen esittämisen ymmärrettävyyteen. Satakunnassa valvonnan asiakastyytyväisyys parani kahden vuoden takaisesta kouluarvosanasta 7,48 arvosanaan 8,70. ”Valvonnasta ja sen tapahtumista pyrittiin kertomaan viljelijöille mahdollisimman selkeästi. Tällä tasolla pysyminen vaatii asiakaslähtöisten toimintatapojen ylläpitoa myös jatkossa”, sanoo valvontapäällikkö Hanna Mäntylä Satakunnan ELY-keskuksesta.

Viljelijät suhtautuivat maataloustukien valvontaan pääosin myönteisesti. Parhaat arviot viljelijät antoivat ELY-keskusten tarkastajille käyttäytymisen asiallisuudesta sekä ystävällisyydestä ja asiakaslähtöisyydestä. Tarkastajien käyttäytymisen asiallisuus sai kouluarvosanaksi 8,94 ja tarkastajien ystävällisyys ja asiakaslähtöisyys 8,80. Tiedot ilmenevät Ruokaviraston tammikuussa tekemästä kyselystä, jossa selvitettiin vuonna 2018 maataloustukien valvonnassa olleiden viljelijöiden kokemuksia tukien hakemisesta ja valvonnoista. Kysely lähetettiin noin 2 700 viljelijälle, joista kyselyyn vastasi noin 26 prosenttia.

Vipu on tärkein tukihakuun liittyvä palvelu

95 prosenttia vastaajista piti viljelijöiden verkkoasiointipalvelu Vipua erittäin tai melko hyödyllisenä. Vipu-palvelun merkitys tiedon lähteenä on kasvanut voimakkaasti. Vastaajista 66 prosenttia ilmoitti saaneensa Vipu-palvelusta tietoa tukihausta ja -ehdoista, kun vastaava luku edellisessä kaksi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä oli 48 prosenttia. Tärkeimpänä tiedon lähteenä vastaajat pitivät kuitenkin edelleen tukien hakuoppaita.

Kyselyssä vastaajia pyydettiin myös kertomaan, mitä asiakirjoja he olisivat valmiita tulevaisuudessa vastaanottamaan sähköisesti. Vastaajista 88 prosenttia voisi ottaa sähköisesti vastaan tukipäätökset ja 77 prosenttia valvontatulokset. Palvelujen monipuolinen saatavuus verkosta on yksi Ruokaviraston tärkeimmistä tavoitteista.

Tuloksia käsitellään yhteistyössä

Ruokavirasto käsittelee valvonnan asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia yhdessä ELY-keskusten maataloustukien valvonnasta vastaavien henkilöiden kanssa. Kyselyn tulosten perusteella kootaan valvonnan kehittämiskohteita alueellisesti ja koko maan tasolla.

Viljelijätukia hakeneista maatiloista vähintään viisi prosenttia valvotaan vuosittain, sillä valvonta on edellytys sekä kansallisten että EU-tukien maksamiselle. Ruokavirasto ohjaa maataloustukien valvontoja valtakunnallisesti. ELY-keskusten tarkastajat tekevät tarkastukset maatiloilla.  

Lisätietoa:

Blogi: Viljelijöiden tyytyväisyys tukivalvontoihin parani Satakunnassa – ELY-keskuksen panostus valvontojen kehittämiseen kannatti  
Raportti asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksista  

Lisätietoa Ruokavirastosta:

Valvonnan asiakastyytyväisyyskysely
Kehittämispäällikkö Jaakko Rinne
029 520 4927

Viljelijätukien valvonta
Yksikönjohtaja Sari Putkiranta
029 520 4883

etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi