Kasvien ja kasvituotteiden tuonti EU:n ulkopuolelta

Selvitä kasvinterveysvaatimukset ja tuontimenettely ennen kasvien tai kasvituotteiden tuontia EU:n ulkopuolisista maista. Vaatimusten tarkoituksena on estää kasvitautien ja tuholaisten leviämistä. Vaatimuksena on yleensä kasvinterveystodistus lähettäjämaan viranomaisilta sekä tarkastus Suomeen saapuessa. Joidenkin kasvien tuonti on kokonaan kielletty EU:n ulkopuolelta.

Toimi alla olevien ohjeiden mukaisesti kun tuot kasveja tai kasvituotteita EU:n ulkopuolelta

Tietyt kasvit ja kasvituotteet ovat kokonaan tuontikiellossa EU:n ulkopuolisista maista, koska niihin liittyy suuri riski kasvintuhoojien leviämisestä. Kielto voi koskea kaikkia EU:n ulkopuolisia maita, tai vain tiettyjä alueita. Tuontikiellossa ovat esimerkiksi monet lehtipuut ja pensaat, havukasvit, sitruspuut ja peruna.

Katso kaikki maahantuontikiellot Ruokaviraston ohjeesta.

Kaikki EU:n ulkopuolelta tuotavat elävät kasvit ja kasvinosat vaativat kasvinterveystodistuksen (Phytosanitary Certificate). Kasvinterveystodistuksen myöntää lähettäjämaan viranomainen, jos lähetettävät tuotteet täyttävät EU:n vaatimukset.

Kasvinterveystodistus tarvitaan:

  • taimille, ruukkukasveille ja viherkasveille
  • pistokkaille, varteoksille, mukuloille ja muulle lisäysmateriaalille
  • perennamatoille, kuntalle yms.
  • kylvettäväksi tarkoitetuille siemenille
  • leikkokukat
  • tuoreille hedelmille, marjoille, vihanneksille, juureksille ja yrteille
    • poikkeuksena seuraavat hedelmät, jotka eivät vaadi kasvinterveystodistusta: ananas, banaani, durio, kookospähkinä, taateli

Kasvinterveystodistusta ei tarvita:

  • elintarvikekäyttöön tarkoitetut, kuivatut siemenet ja pähkinät
  • pakastetut, kuivatut tai säilötyt kasvikset
  • muut jalostetut kasviperäiset elintarvikkeet kuten kahvi, tee, mausteet ja säilykkeet
  • ruokasienet, sienirihmastot ja -itiöt

Näiden tuotteiden tuontiin ei liity kasvinterveysvaatimuksia. Tullista voit kysyä lisätietoa kasviperäisten elintarvikkeiden tuonnista: yritysneuvonta@tulli.fi.

Tuontivaatimukset

Kasvinterveystodistusta vaativan lähetyksen voi tuoda maahan vain sallittujen rajatarkastusasemien kautta. Katso kasvien sallitut rajatarkastusasemat.

Kasvinterveystodistuksella maahantuotavat lähetykset tarkastetaan ennen kuin ne voi tullata ja ottaa käyttöön. Tarkastuksen tekee Ruokaviraston tai ELY-keskuksen kasvintarkastaja (kasvisten osalta Tulli). Tarkastus tehdään yleensä rajatarkastusasemalla. Lähetys voidaan tietyin edellytyksin siirtää määränpäähän tarkastusta varten. Lue lisää siirtämisestä.

Jos lähetys saapuu EU:n alueelle toisessa EU-maassa, tehdään tarkastus tällä ensimmäisellä EU-rajalla. Toisessa EU-maassa tarkastettu ja hyväksytty lähetys voi tulla Suomeen minkä tahansa rajanylityspaikan kautta. Maahantuoja antaa Tullille tiedoksi lähetyksen CHED-PP -numeron Traces-järjestelmästä, kun lähetys saapuu Suomeen. Numeron perusteella Tulli näkee järjestelmästä, että lähetys on jo tarkastettu. 

Pikarahtina tuonti on sallittua seuraavien yritysten välityksellä: DHL, Posti, UPS.

Ruokaviraston kasvinterveysrekisteri
(Yksittäisen lähetyksen tuominen ei vaadi rekisteröitymistä.)

Tullin EORI-rekisteri

Rekisteröityminen siementen maahantuojaksi

Maahantuoja tallentaa EU:n Traces-järjestelmään kaikki kasvinterveystodistuksella tai muulla hyväksytyllä todistuksella tuotavat lähetykset.

Katso ohjeet Traces-järjestelmän käyttöönottoon.

Lähetys ilmoitetaan Traces-järjestelmässä täyttämällä CHED-PP -tuloilmoitus.
Katso ohje CHED-PP:n täyttämisestä.

Katso myös: Tuontiprosessit kasvinterveystodistuksella tuotaville lähetyksille

Ilmoita maahantuotavasta lähetyksestä kasvintarkastajalle tuontitarkastuksen tilauslomakkeella. Liitä ilmoitukseen Traces-järjestelmästä saatu CHED-numero.

Huomioi, että maksullinen tuontitarkastus tehdään kaikille eläville kasveille, lisäysmateriaaleille sekä muille kasvinterveystodistusta vaativille tavaroille, jos niille ei ole hyväksytty alennettua tarkastustasoa. Tarkastustasot Ruokaviraston ohjeessa.

HUOM. Hedelmien, vihannesten ym. kasvisten tuontitarkastukset tekee Tulli. Niitä ei ilmoiteta Ruokavirastolle. Lue lisää Tullin verkkosivuilta.

Tarkastusmaksut löydät hinnastosta. Katso kasvinterveys ja taimiaineistot > tuonti- ja vientitarkastukset.

Sivu on viimeksi päivitetty 14.3.2024