Taiwan

Tältä sivulta löydät tietoa elintarvikeketjun tuotteiden kaupallisesta viennistä Suomesta Taiwaniin. Matkustajaviemisiä koskevista ohjeista ja rajoituksista löydät tietoa kohdemaan tullin internetsivuilta. Ohjeita lemmikin kanssa matkustavalle löydät Lemmikkien matkustus-sivuiltamme.

Suomesta on viety Taiwaniin viime vuosina esimerkiksi sianlihaa, myllyteollisuustuotteita, maitojauhetta ja alkoholijuomia.

Tutustu Taiwanin vientivaatimuksiin tämän sivun tietojen ja linkkien avulla. Hae lisäksi EU:n Access2Markets-sivustolta maa- ja tuotekohtaiset tiedot esimerkiksi vientikäytännöistä ja tullitariffeista.

Elintarvikkeet

Kala ja kalastustuotteet

Suomesta ei tällä hetkellä ole mahdollista viedä kalaa ja kalastustuotteita Taiwaniin. Viennin aloittaminen vaatii erillisen markkinoillepääsyhankkeen. Lisätietoja: aasia@ruokavirasto.fi

Luomutuotteet

Maakohtaista tietoa luomutuotteiden viennistä löydät luomutuotteiden vienti -sivultamme.

Maitotuotteet

Kun yrityksesi vie maitotuotteita Taiwaniin, tarvitset erän mukaan eläinterveystodistuksen. Suomi ja Taiwan ovat sopineet viennissä käytettävästä todistuksesta, josta näet ehdot viennille. Todistuksen saamiseksi ota yhteyttä laitostasi valvovaan virkaeläinlääkäriin. Todistuksen myöntävä virkaeläinlääkäri tilaa todistuspohjan Ruokavirastosta. Vientierän mukana on oltava alkuperäisen todistuksen lisäksi yksi oikeaksi todistettu todistuskopio. Lisätietoja: aasia@ruokavirasto.fi

Munat ja munatuotteet

Suomesta ei ole tällä hetkellä mahdollista viedä munia ja munatuotteita Taiwaniin. Lisätietoja: aasia@ruokavirasto.fi

Sianliha

Sianlihan vienti Taiwaniin on mahdollista ainoastaan Taiwanin jo hyväksymistä laitoksista. Ruokavirastossa on ollut vuodesta 2018 lähtien käynnissä sianlihan markkinoillepääsyhanke, joka on edellytyksenä uusien vientilaitosten hyväksymiselle, mutta hyväksyntäprosessi on vielä kesken. Hanke on maksuton. Lisätietoja: vientihankkeet@ruokavirasto.fi.

Kun yrityksesi vie sianlihaa Taiwaniin, tarvitset erän mukaan eläinterveystodistuksen. Viennissä tulee käyttää Suomen ja Taiwanin sopimaa todistusta, josta löydät ehdot näiden tuotteiden viennille. Todistuksen saamiseksi ota yhteyttä laitostasi valvovaan virkaeläinlääkäriin. Todistus täytetään ja myönnetään sähköisessä eCert-järjestelmässä ja tulostetaan turvapaperille. Vientierän mukana on oltava alkuperäisen todistuksen lisäksi yksi todistuskopio, joka on oikeaksi todistettu, päivätty ja leimattu punaisella COPY-leimalla. Yritys kirjautuu eCert-järjestelmään Suomi.fi-tunnuksilla, ja valvoja tilaa tunnukset pääsynhallinnasta. Saat tarkempia ohjeita eCert-järjestelmän käytöstä ja tunnusten hakemisesta ottamalla yhteyttä ecert@ruokavirasto.fi.

Todistuksen myöntävän virkaeläinlääkärin allekirjoitus- ja leimanäyte on oltava Taiwanin viranomaisella ennen vientiä. Todistus- ja allekirjoitusasioissa ota yhteyttä: aasia@ruokavirasto.fi.

Elävät eläimet, alkiot, sukusolut, sivutuotteet

Hirvieläimet ja niistä saatavat tuotteet

Ruokaviraston saamien tietojen mukaan Taiwan on kieltänyt elävien hirvieläinten sekä hirvieläinten alkioiden ja sukusolujen viennin Suomesta Taiwaniin hirvieläinten TSE-taudin vuoksi. Muiden hirvieläintuotteiden, kuten sarvien, viennissä Taiwan edellyttää virallista vakuutusta siitä, etteivät tuotteet ole peräisin alueelta, jossa on todettu CWD:tä, eivätkä peräisin eläimistä, joilla on CWD. 

Taiwanin viranomainen edellyttää lisäksi elintarvikekäyttöön tai kiinalaisen lääketieteen käyttöön tulevilta tuotteilta virallista vakuutusta tuotteiden elintarvikekelpoisuudesta. Tämä on mahdollista antaa vain tuotteille, joita on käsitelty elintarvikkeina niiden koko elinkaaren ajan. Lisätietoja: aasia@ruokavirasto.fi  

Sivu on viimeksi päivitetty 27.10.2023