Puisen pakkausmateriaalin ISPM 15 -vaatimukset kansainvälisessä kaupassa

Puisen pakkausmateriaalin pitää täyttää ISPM 15 -standardin vaatimukset, kun sitä käytetään EU:n ulkopuolelle vietävien tuotteiden kuljettamiseen.

Myös EU:n ulkopuolisesta maasta tai Portugalista Suomeen tuotavan puisen pakkausmateriaalin pitää täyttää standardin vaatimukset. Portugali on poikkeus EU:n alueella, koska siellä esiintyy mäntyankeroista. Muista EU-maista Suomeen tuotavan pakkausmateriaalin ei tarvitse olla standardin mukaista.

Huomioi sekä tuonnissa että viennissä, että Britannia on EU:n ulkopuolinen maa.

ISPM 15 -standardin vaatimuksena on käsittely ja merkintä

ISPM 15 standardi on YK:n maatalousjärjestö FAO:n laatima. Sen tavoitteena on estää metsä- ja puutavaratuholaisten leviämistä kansainvälisen kaupan välityksellä.

Standardin vaatimuksena on, että puinen pakkausmateriaali on  

  • kuoretonta
  • käsiteltyä kasvintuhoojien torjumiseksi
  • merkittyä standardin mukaisella merkinnällä

Standardin mukaan hyväksyttyjä käsittelyjä ovat

  • HT-käsittely (56 celsiusastetta, 30 minuuttia, puun ytimeen asti) eli ”kuumennus- tai lämpökäsittely” (englanniksi heat treatment). Jatkossa tällä sivulla käytetään termiä kuumennuskäsittely.
  • metyylibromidikaasutus MB
  • dielektrinen kuumennus DH 
  • sulfuryylifluoridikaasutus SF

Suomessa pakkausmateriaalin käsittely tehdään kuumennuskäsittelynä yleensä sahatavaran uunikuivauksen yhteydessä. Metyylibromidi- tai sulfuryylifluoridikaasutusta ei ole sallittua tehdä Suomessa, mutta kaasutetun puupakkausmateriaalin maahantuonti on sallittua.

Merkinnän käyttö vaatii Ruokaviraston hyväksynnän

ISPM 15 -merkinnän saa tehdä puiseen pakkausmateriaaliin Ruokaviraston hyväksymä toimija. Edellytyksenä on, että pakkausmateriaali on standardin mukaisesti käsiteltyä. Merkintä sisältää IPPC-logon, toimijan maakoodin ja rekisterinumeron sekä käsittelymerkinnän koodin.

ISPM merkki 2021.PNGKuva: ISPM 15 -puupakkausstandardin mukaisen merkinnän malli.

Merkintä sisältää:

  • IPPC -logo
  • XX = kaksikirjaiminen maakoodi (Suomessa FI)
  • 000 = merkintäoikeuden haltijan tunnusnumero (annetaan Ruokaviraston päätöksessä)
  • YY = käsittelymerkintä
    • kuumennuskäsittely HT
    • metyylibromidikaasutus MB
    • dielektrinen kuumennus DT
    • sulfuryylikaasutus SF

ISPM 15 -standardi koskee kaikkea puista pakkausmateriaalia

ISPM 15 -vaatimukset koskevat

  • sekä havupuusta että lehtipuusta valmistettua pakkausmateriaalia, kun sitä käytetään tavaroiden kuljettamiseen
  • uutta ja vanhaa pakkausmateriaalia
  • kaikkea puista pakkausmateriaalia: kuormalavat, alustat, kehikot, kelat, laatikot, rasiat, pytyt sekä tuki- ja välipuut.
  • EU:n alueelle tuotaessa ISPM 15 -vaatimukset koskevat myös ilman kuormaa tuotavaa puista pakkausmateriaalia.
  • Kun puista pakkausmateriaalia viedään EU:n ulkopuolelle sellaisenaan ilman kuormaa, selvitä vaatimukset vastaanottajamaasta.

ISPM 15 -vaatimukset eivät koske puuperäisiä teollisesti valmistettuja materiaaleja kuten vaneria, lastu- ja kuitulevyjä eikä alle 6 mm puuainesta.

ISPM 15 -standardin vaatimukset ovat voimassa lähes kaikissa maissa

  • Suurin osa EU:n ulkopuolisista maista vaatii, että ISPM 15 -standardia noudatetaan, kun niihin vietävien tavaroiden pakkaamiseen on käytetty puista pakkausmateriaalia.
  • Katso lista ISPM 15 -vaatimukset käyttöön ottaneista maista täältä.
  • Myös EU-maiden välisessä kaupassa kannattaa käyttää vaatimukset täyttävää puista pakkausmateriaalia, varsinkin jos lähetys tai pakkaukset voivat myöhemmin päätyä EU-alueen ulkopuolelle. Erityisesti kannattaa huomioida Portugaliin menevät tavaralähetykset. Portugalista ei saa kuljettaa muihin EU-maihin puista pakkausmateriaalia, jos se ei täytä standardin vaatimuksia.

Vaatimukset täyttävää puista pakkausmateriaalia valmistavat yritykset

  • Suomessa ISPM 15 -vaatimukset täyttävä puinen pakkausmateriaali valmistetaan yleensä uunikuivatusta sahatavarasta. Vaadittu käsittelyaika ja lämpötila 56 celsiusastetta / 30 minuuttia puutavaran sisällä pitää täyttyä käsittelyn aikana.
  • Katso Ruokaviraston Avoin tieto -raportilta puisen pakkausmateriaalin valmistajat ja puutavaran käsittelijät, joilla molemmilla on ISPM 15 -merkinnän käyttöoikeus: Valitse ylhäältä tummansiniseltä alueelta ”Kasvipassi ja ISPM 15”.
    1. Valitse valikosta Käyttöoikeus ”ISPM 15”
    2. Valitse valikosta Tuotantotyyppi ”Valmistaja” tai ”Käsittelijä”

Hae ISPM 15 -merkinnän käyttöoikeutta Ruokavirastosta

  • ISPM 15 -merkinnän käyttöoikeuden voi tarvita esimerkiksi vientiyritys, huolintaliike, puisen pakkausmateriaalin valmistaja, saha tai puutavaran kuumennuskäsittelylaitos.

  • Kaikilla yrityksillä, jotka merkitsevät pakkausmateriaalia ISPM 15 -leimalla, täytyy olla oma merkinnän käyttöoikeus. Toisen yrityksen merkintää tai leimasinta ei saa käyttää.

  • Merkinnän käyttöoikeus on myös toimipaikkakohtainen, eli yrityksen jokainen toimipaikka rekisteröityy ja hakee erikseen merkintäoikeuden. Jokainen toimipaikka käyttää siis omaa ISPM 15 -leimaansa, eikä leimaa saa käyttää yrityksen toisessa toimipaikassa.

  • Jos yritys pelkästään ostaa valmiiksi käsiteltyjä ja merkittyjä pakkauksia ja käyttää niitä vientilähetyksissä, yritys ei tarvitse merkinnän käyttöoikeutta.

  • Kun yritys tarvitsee ISPM 15 -merkinnän käyttöoikeuden, se rekisteröityy Touko-palvelussa kasvinterveysrekisteriin ja hakee samalla ISPM 15 -merkinnän käyttöoikeutta.

  • Merkinnän käyttöoikeus myönnetään, kun pakkausmateriaali tai sahatavara täyttävät ISPM 15 -standardin vaatimukset. Katso tarkemmat ohjeet toimijaryhmittäin alta.

  • Päätös merkinnän käyttöoikeudesta on maksullinen. Katso Ruokaviraston hinnasto: Kasvintuotanto ja lannoitteet / Kasvinterveys ja taimiaineistot / Rekisteröinnit, toiminnan tarkastukset ja valvonta / Kasvinterveys- ja taimiaineistolainsäädännön edellyttämät rekisteröinnit ja rekisteröintitarkastukset

Ohjeet sahatavaran tai pakkausmateriaalin kuumennuskäsittelyä tekeville yrityksille

Ohjeet puisen pakkausmateriaalin valmistajille

Yhteydenotot

Sivu on viimeksi päivitetty 18.9.2023