Elintarvikealan kärkihankkeessa neuvottu jo satoja yrityksiä

29. maaliskuuta 2019

Elintarviketurvallisuusvirasto (nyt Ruokavirasto) on kouluttanut ja opastanut satoja yrityksiä hallituksen kärkihankkeessa vuosina 20162018. Neuvonta- ja koulutustoimintaa kehitetään ja jalkautetaan osaksi Ruokaviraston perustoimintaa vielä vuoden 2019 ajan. Hanke todettiin ulkopuolisessa vaikuttavuuden arvioinnissa tarpeelliseksi.

Elintarvikealan pienten ja keskisuurten yritysten neuvonta ja vientiosaamisen parantaminen -hankkeessa on tehty töitä sen eteen, että elintarvikeyrittäjät saisivat tarvitsemansa tiedon helpommin ja nopeammin. Kun yrittäjien osaaminen vahvistuu, heidän valmiutensa esimerkiksi elintarvikkeiden vientiin paranee.

”Toimintatapamme on selkeä: teemme helposti hyödynnettävissä olevaa materiaalia yrityksille ja valvojille. Koulutamme niin kasvokkain kuin verkossakin. Annamme yrityskohtaista vientineuvontaa”, sanoo Saara Lönnroth Ruokaviraston pk-vientihankkeesta.

Kotimaan asiat kuntoon

Pk-yritysten käyttöön on tehty selkokielisiä oppaita ja verkkokoulutuspaketit ravintolan ja lihalaitoksen perustamisesta, alkutuotannon yhteydessä tapahtuvasta myynnistä ja tarjoilusta, pienimuotoisesta kasvikunnan tuotteiden jalostuksesta sekä pakkausmerkinnöistä.

Koulutusmateriaalia on käännetty useille eri kielille, esimerkiksi turkiksi ja kiinaksi. Lisäksi elintarvikealan yrityksiä, valvojia ja opiskelijoita on koulutettu kymmenissä tilaisuuksissa eri puolella Suomea.

”Tänä vuonna teemme uutta ohjeistusta etämyyntiyrityksen perustamisesta ja luomuelintarvikkeiden valmistuksesta”, mainitsee Kaisa Kukkonen pk-neuvontahankkeesta.

Eväitä elintarvikevientiin

Elintarvikeviejän on tärkeää tietää eri maiden viranomaisten vaatimukset. Ruokaviraston internetsivujen Kontti-osiosta löytyy maittain ja tuotteittain tietoa viennistä. Jo yli neljälle sadalle yritykselle ja valvojalle on tarjottu neuvontaa viennin viranomaisvaatimuksista ja opastusta vientiin liittyvissä kysymyksissä.

”Helmikuussa julkaistiin erityisesti valvojille suunnattu viennin pelisäännöt -verkkokurssi. Vastaava yrityksille suunnattu verkkokurssi julkaistaan kevään aikana. Lisäksi järjestämme jo perinteeksi muodostuneen elintarvikealan vientivalmennuspäivän yhdessä Food from Finland -ohjelman kanssa 4.4.2019. Tervetuloa mukaan!”, vinkkaa Lönnroth.

Neuvontatyölle ollut tilausta

Frisky & Anjoy Oy selvitti pk-hankkeen vaikuttavuutta syksyllä 2018. Hanke arvioitiin tarpeelliseksi ja sille suositeltiin jatkoa vuoden 2019 alussa toimintansa aloittaneessa Ruokavirastossa.

Elintarvikealan pk-yritysten neuvonta ja vientiosaamisen parantaminen -hanke oli yksi Sipilän hallituksen Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase ja sininen biotalous nousuun -kärkihankkeista. Hanke toteutettiin Evirassa vuosina 2016–2018 maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella.

Lue lisää
Pk-hankkeen loppuraportti 2016–2018 (pdf)
Vaikuttavuuden arviointiraportti (Frisky & Anjoy) (pdf)
Pk-yritysten ohjeistus ja neuvonta
Vientitietoa yrityksille 

Seuraa Twitteristä @Oivaruoka ja @Export_team

Lisätietoja
ylitarkastaja Kaisa Kukkonen, p. 050 329 3840 (neuvonta)
ylitarkastaja Saara Lönnroth, p. 050 328 7166 (vienti)