Alkutuotannon väliaikaista tukea voi hakea nyt uusilla ehdoilla

4. marraskuuta 2020

Alkutuotannon yritykset voivat hakea väliaikaista tukea koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin uusilla ehdoilla 4.11.2020 alkaen. Uusien ehtojen mukaan tukea voi saada 2000–80 000 euroa ja tukea voidaan myöntää myös kuluihin, jotka syntyvät tuotantoeläinten terveyden ja yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi välttämättömien rehujen hankinnasta.

Maatalouden alkutuotannon tuki on tarkoitettu alkutuotannon alalla toimiville, koronapandemiasta suoraan kärsineille yrityksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai oleellisesti heikentynyt pandemian vuoksi.

Aikaisemmin alkutuotannon väliaikaista tukea saanut yrittäjä voi hakea tukea uudelleen, jos kustannuksia oli enemmän kuin tuen enimmäismäärään tarvittiin. Samoin tukea voi hakea uudelleen, jos hakijalla on rehukustannuksia, joita ei aikaisemmin hyväksytty tuen piiriin.

Tukea voi hakea uudelleen myös siinä tapauksessa, että aiempi hakemus on hylätty sen takia, että kustannukset eivät ole riittäneet tuen vähimmäismäärään.

Jos yrittäjä on jo saanut tukea, hän voi hakea tukea tukijakson päättymisen jälkeen alkavalle toiselle, enintään 6 kuukauden pituiselle jaksolle. Täydentävästä tuesta ja uudesta jaksosta on kummastakin tehtävä oma hakemuksensa. Vaikka yrittäjä hakisi tukea useammalla hakemuksella, yksi yrittäjä voi saada yhteensä korkeintaan 80 000 euron tuen.

Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa (https://hyrra.ruokavirasto.fi). Hyrrän etusivulta valitaan ”Asioi yrityksen tai organisaation puolesta” ja kirjaudutaan sisään henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla (HST-kortti). Tukimuodoksi valitaan ”Maaseutuyritysten ja maatalouden väliaikainen tuki”. Hakemuksia ei voi tehdä tulevan viikonlopun aikana maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tietojärjestelmien käyttökatkon vuoksi. Käyttökatko alkaa pe 6.11. klo 16.15 ja päättyy ma 9.11. klo 8. Haku jatkuu normaalisti käyttökatkon jälkeen.

Päätökset tuen myöntämisestä tekevät alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Marraskuun alkuun mennessä alkutuotannon väliaikaista tukea on myönnetty lähes 680 yritykselle, yhteensä 6,4 miljoonaa euroa.

Lisätietoja yrittäjälle:
Lisätiedot tuesta ja sen hakemisesta: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus
Yritys-Suomen puhelinpalvelu, puh. 0295 020 500
Alueelliset ELY-keskukset: www.ely-keskus.fi

Lisätietoja medialle:
Johtava asiantuntija Reijo Martikainen
0295 204 677
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi