Yli 800 yrittäjää saanut apua koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisista tuista

27. elokuuta 2020

ELY-keskukset ovat myöntäneet maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisia tukia kesän aikana yhteensä noin 7 miljoonaa euroa, joka on vajaa neljännes tukeen varatuista varoista. Rahoitusta on siis yhä jäljellä ja sitä voi hakea vuoden 2020 loppuun saakka.

Tuki on tarkoitettu koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin. Monen alkutuottajan tai elintarvikejalostajan toimitukset ravintoloihin pysähtyivät keväällä kokonaan koronaviruspandemian vuoksi. Pandemia tyhjensi myös esimerkiksi maatilojen yhteydessä matkailu- ja juhlapalvelutoimintaa harjoittavien yritysten tilauskirjoja.

Väliaikaisia tukia voivat hakea maatilan yhteydessä muuta yritystoimintaa harjoittavat yrittäjät, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset sekä erikoistuneet alkutuotannon alan yritykset. Yrityksen taloudellisten vaikeuksien tulee johtua koronaviruspandemiasta.

Väliaikaiset tuet tulivat haettavaksi toukokuun puolivälissä. ELY-keskukset ovat tähän mennessä saaneet yli 1300 hakemusta ja myöntäneet tuen yli 800 yrittäjälle. Noin viidesosa hakemuksista on hylätty. Hylkäykseen on usein johtanut se, että tukikelpoiset kustannukset eivät ole riittäneet vähimmäistukeen tai harjoitetun toiminnan osuus koko maatilakokonaisuuden liikevaihdosta on ollut vähäinen.

Tuen saaneista lähes 60 % on erikoistuneita alkutuotannon alan yrityksiä ja noin 40 % maatilakytkentäisiä yrityksiä tai maataloustuotteiden jalostajia ja myyjiä. Myönnetystä seitsemästä miljoonasta eurosta noin neljä miljoonaa euroa on myönnetty maatalouden alkutuotannon yrityksille.

Alkutuotannon väliaikaisesta tuesta valtaosan ovat saaneet Pohjanmaan alueella toimivat yritykset. Maatilakytkentäisille ja maataloustuotteiden jalostajille ja myyjille tarkoitettua tukea on myönnetty eniten Etelä-Savoon. Tukea ovat hyödyntäneet varsinkin maatilakytkentäiset matkailuyritykset.

Hakemusmäärät ELY-keskuksittain 23.8.2020 mennessä (pdf)

Hakemusmäärät viikoittain (viikot 21-34) (pdf)

Väliaikaisen tuen hakemusten määrät viikoittain, viikot 21-34. Samat tiedot saat tekstimuodossa oheisesta pdf-tiedostosta.

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikainen tuki

  • Tukea haetaan Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa. Päätökset tuen myöntämisestä tekevät ELY-keskukset.
  • Tukea voi käyttää yrityksen toiminnan jatkumisen turvaaviin välttämättömiin menoihin, kuten henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakuluihin.
  • Tukea voi saada 5000 – 10 000 euroa.


Lisätietoja yrittäjälle

Lisätiedot tuesta ja sen hakemisesta: www.ruokavirasto.fi/koronarahoitus 
ELY-keskusten puhelinpalvelu, puh. 0295 024 800
Yritys-Suomen puhelinpalvelu, puh. 0295 020 500
poikkeusrahoitus.ely@ely-keskus.fi

Lisätietoja medialle

Johtava asiantuntija Reijo Martikainen
0295 204 677
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi