Vältä rehujen maahantuontia afrikkalaisen sikaruton esiintymisalueilta

11. joulukuuta 2018

21.8.2018 12:44

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa pidättäytymään kuumentamattomien rehujen ja kuivikkeiden maahantuonnista niistä maista, joissa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa (ASF). Herkästi leviävä, sikoja tappava ASF-virus voi kulkeutua maasta toiseen myös kuumentamattomien rehujen mukana. Suomeen levitessään afrikkalainen sikarutto aiheuttaisi mittavat tappiot sikataloudelle ja -tiloille kansainvälisen kaupan pysähtymisen, eläinten hävittämisen ja tilojen saneerauksen vuoksi.

Afrikkalainen sikarutto on sikojen ja villisikojen vakava verenvuotokuumetauti, johon ei ole lääkitystä tai hoitoa. Vastustustoimista huolimatta tauti jatkaa leviämistään uusille alueille ja lähestyy uhkaavasti Suomen rajoja. Lähialueillamme afrikkalaista sikaruttoa tavataan laajalti Baltian maissa ja Puolassa sekä Romaniassa. Tauti on levinnyt myös Tšekkiin ja Unkariin. Noin kuukausi sitten tautia löytyi venäläiseltä sikatilalta 250 kilometrin päässä Suomen rajalta.

Tautia aiheuttava ASF-virus kestää lämpöä ja happamuutta, ja voi levitä myös kuumentamattomien rehujen ja kuivikkeiden mukana. Viljan (mukaan luettuna maissi, herne, sinimailanen) kuivaus ei välttämättä tuhoa virusta. Myös ruokajäte voi levittää ASF-virusta ja muita eläintauteja, minkä vuoksi sen käyttö on EU:ssa kielletty sikojen ja villisikojen ruokinnassa. Virus leviää herkästi ihmisen mukana metsästysvälineiden ja -jalkineiden sekä elintarvikkeiden ja kuljetusvälineiden välityksellä.

Edellä mainituista syistä Evira suosittelee, että kuumentamattomia rehuja, kuten säilörehua, heinää tai viljaa, ei tuoda Baltian maista, Puolasta tai muilta tautialueilta Suomeen. Mikäli kuumentamatonta rehua on kuitenkin tarkoitus hankkia Virosta, tulisi rehun tuojan olla yhteydessä Viron viranomaisiin jo hankinnan suunnitteluvaiheessa (vet@vet.agri.ee). Maahantuotavan rehun alkuperä on aina syytä varmistaa, sillä se voi olla peräisin muusta kuin ostomaasta.

Olkea ja heinää saa tuoda EU:n ulkopuolista maista Suomeen vain eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman kautta. Suu- ja sorkkatautiriskin vuoksi tuonti on mahdollista vain tietyistä maista eli Australiasta, Kanadasta, Sveitsistä, Chilestä, Grönlannista, Islannista, Uudesta-Seelannista, Serbiasta, Yhdysvalloista ja tautivapailta alueilta Etelä-Afrikasta. Olkea ja heinää ei saa tuoda Suomeen esimerkiksi Venäjältä. Ukrainasta ja Valko-Venäjältä saa tuoda ainoastaan poltettavaksi tarkoitettuja olkipellettejä.

Rehualan toimijat vastaavat tuomansa rehun laadusta ja turvallisuudesta. Hyvä tautisuojaus on varmin keino estää afrikkalaisen sikaruton pääsy sikalaan.

Lisätietoja:

Jaostopäällikkö Sinikka Marmo, p. 040 725 7239 (rehuvalvonta)
Jaostopäällikkö Kitty Schulman, p. 040 163 2531 (eläinlääkinnällinen rajatarkastus)
Jaostopäällikkö Miia Kauremaa, p. 0400 318 510 (eläintautien valvonta)

Lue lisää:

Älä tuo afrikkalaista sikaruttoa Suomeen