Saksan ja Puolan rajalla on todettu lähes 5000 villisikatapausta tammikuun 2019 jälkeen, suurin osa Puolan puolella rajaa. Helmikuu 2021 on ollut tappavin kuukausi länsi-Puolassa tähän mennessä 524 ASF-löydöksellä. Puolassa ASF-tapauksia todetaan myös kotisioissa. Tapausten kokonaismäärä Saksassa on lähes 900 ASF-villisikaa, joista suurin osa on löydetty Brandenburgin ja Saksin alueelta. Tänä vuonna on Saksassa jo todettu yli 500 ASF-positiivista villisikaa. Saksassa tauti ei ole levinnyt kotisikoihin.
Puola ja Saksa aikovat taistella tautia vastaan vielä voimakkaammin yhteistyössä ja maiden kanssa työhön liittyy myös Tšekki, jonka alueella ei ole toistaiseksi löydetty tapauksia, lähimmät ovat olleet noin 40 km päässä rajalta Saksissa. Puolan ja Saksan villisikatartunnat ovat levinneet vähitellen etelään kohti Tšekkiä. Villisikojen metsästystä maiden raja-alueella lisätään populaation pienentämiseksi.
Kuva: EU:n vahvistamat ASF-rajoitusalueet Keski-Euroopassa. Punainen väri tarkoittaa tartuntoja kotisioissa, vaaleanpunainen tartuntoja luonnonvaraisissa villisioissa ja sininen tartunta-alueen reunalle nimettyä puskurialuetta.
Lähteet:
https://ec.europa.eu/food/animals/animal-diseases/control-measures/asf_en
Lisätietoa: