Kirjolohien lopetus saatu päätökseen ja saneeraus edessä IHN-taudin hävittämiseksi Ahvenanmaalta

18. elokuuta 2022

Eckerössä, Ahvenanmaalla kirjolohien lopetus ja perkaus on saatu päätökseen IHN-tartunnan saaneessa kiertovesilaitoksessa. Ruokavirasto määräsi heinäkuussa pitopaikan kirjolohet lopetettavaksi tai perattavaksi kesäkuun lopussa todetun tartunnan leviämisen estämiseksi. Taudin hävittäminen jatkuu seuraavaksi pitopaikan rakenteiden puhdistamisella ja desinfioimisella valmisteilla olevan saneeraussuunnitelman mukaisesti.

Teuraskoon saavuttaneet oireettomat kalat teurastettiin elintarvikekäyttöön ja loput noin 250 000 kiloa kirjolohta lopetettiin. Suurin osa lopetetusta kalasta toimitettiin Honkajoen käsittelylaitokseen jatkokäsiteltäväksi ja hyödynnettäväksi muun muassa biopolttoaineen valmistuksessa. Noin 25 000 kiloa kirjolohta toimitettiin paikalliseen kompostointilaitokseen. Ahvenanmaan eläinterveysviranomaiset valvoivat kalojen lopettamista.

Saneeraustoimien jälkeen kiertovesilaitos pidetään tyhjillään kirjolohista vähintään kuuden viikon ajan, jonka jälkeen sen toiminta voi jatkua. Viruksen esiintymistä seurataan kuitenkin tehostetusti vähintään kahden vuoden ajan, ennen kuin alueen IHN-taudista vapaa asema saadaan palautettua. Muista tartuntapaikan ympärille perustetulla rajoitusvyöhykkeellä toimivista pitopaikoista ei ole löytynyt IHN-virusta. 

Viranomaiset jatkavat kesäkuussa ilmenneen IHN-tartunnan lähteen selvittämistä. Tutkimuksissa on varmistunut, että kyseessä on sama virustyyppi, jota löydettiin Ahvenanmaalta viime vuonna, ja jota on esiintynyt Tanskan kalanviljelylaitoksissa keväästä 2021 lähtien.

IHN-tauti on viruksen aiheuttama vertamuodostavan kudoksen kuoliotauti (infectious haematopoietic necrosis), joka on lakisääteisesti vastustettava, vakava kalatauti. Se voi levitä kirjolohen lisäksi esimerkiksi lohiin, taimeniin tai haukiin ja levitä muidenkin luonnonvaraisten kalojen ja veden välityksellä. IHN-tauti ei tartu ihmisiin tai maaeläimiin.

IHN-tapauksesta huolimatta Ahvenmaalla voi kalastaa ja syödä kalaa normaalisti. Kalastajia kehotetaan kuitenkin huolehtimaan kalastusvälineiden desinfioinnista liikuttaessa alueelta toiselle. IHN-virus kuolee kuivassa ja lämpimässä ja siihen tehoavat useat desinfiointiaineet. Pakastaminen ei tapa virusta. Sairaista kaloista tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille.

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja Sirpa Kiviruusu, Ruokavirasto, p. 029 520 4436, etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi (eläintautien valvonta)

Eläinlääkäri Laura Ölander, Ahvenanmaan maakuntahallitus, p. 045 735 00415, etunimi.sukunimi@regeringen.ax (alueelliset toimet)

Lue lisää:

Lohikalojen IHN-tauti
Ohjeita kalastajille