Muuntogeeniset puutarhakasvit

Muuntogeeninen (gm) tarkoittaa eliötä, esimerkiksi kasvia tai bakteeria, jonka perimää on geeniteknisin menetelmin muunnettu. Lyhenteellä gmo (geneettisesti muunnettu organismi) tarkoitetaan elävää ja lisääntymiskykyistä eliötä, joihin kuuluvat myös siemenet.

Geenitekniikan lautakunta

Euroopan unionissa muuntogeenisten organismien (GMO) käyttöä säätelevien direktiivien ja muiden säädösten tarkoituksena on varmistaa, ettei geenitekniikan käyttö aiheuta haittaa ihmisen terveydelle tai ympäristölle. Muuntogeenisten organismien käyttöä sääntelee Suomessa ensisijaisesti geenitekniikkalaki (377/1995)

Geenitekniikan lautakunta (GTLK) on Suomen kansallinen toimivaltainen viranomainen geenitekniikkalain soveltamisalaan kuuluvissa asioissa ja myöntää lupia muuntogeenisten kasvien suljettuun ja avoimeen käyttöön.

Muuntogeenisille kasveille tarvitaan lupa

Muuntogeenisia kasveja ei saa viljellä eikä markkinoida, ellei niille ole myönnetty lupaa EU:ssa. Kaikki muuntogeeniset ainekset käyvät EU:ssa läpi tiukan hyväksymismenettelyn, joka sisältää muun muassa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) laatiman lausunnon muuntogeenisen tuotteen turvallisuudesta.

Puutarhakasveista EU:ssa on hyväksytty viljeltäväksi vain yksi muuntogeeninen maissilajike.

Sivu on viimeksi päivitetty 27.1.2023