Maatalouden ja maaseudun tuet – mistä on kysymys?

Maataloustuotantoa ja maaseudun kehittämistä tuettiin viime vuonna Suomessa 1,8 miljardilla eurolla.

Summasta valtaosa oli viljelijätukia. Ilman viljelijätukia kotimainen ruoantuotanto ei olisi Suomen oloissa mahdollista nykyisessä laajuudessa. Viljelijätuilla turvataan kotimainen ruoantuotanto ja kohtuuhintaiset elintarvikkeet kuluttajille. Suomalaiset syövät pääasiassa kotimaassa tuotettua ruokaa: Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 70 prosenttia Suomessa syödystä ruoasta on kotimaista.

Tukigraafit-2023-Suomi2.jpg

Viljelijätuilla edistetään kestävää kotieläintuotantoa ja ympäristöä huomioivaa viljelyä. Suomalaisista pelloista 82 % oli talven yli kasvipeitteisenä. Yli puolet kotieläintiloista saa eläinten hyvinvointikorvausta toimista, joilla taataan tuotantoeläimille lainsäädännön vaatimuksia paremmat oltavat. Maatiloista noin puolet on kehittänyt toimintaansa tilaamalla neuvontaa esimerkiksi kilpailukyvyn parantamiseen, eläinten hyvinvoinnin parantamiseen tai ilmasto- ja ympäristötoimien suunnitteluun.

Tukigraafit-2023-Suomi9.jpgTukigraafit-2023-Suomi10.jpg

 

Vaikka viljelijätuet muodostavat valtaosan viime vuonna maksetusta maatalouden ja maaseudun rahoituksesta, summa sisältää myös esimerkiksi maaseudun yritysten ja yhteisöjen investointeja, kyläkauppatukea, tuottajaorganisaatiotukea, erilaisia koulutus- ja kehittämishankkeita sekä rahoitusta maidon ja hedelmien jakeluun kouluissa ja päiväkodeissa.

EU-tukitiedot julkaistaan verkkopalvelussa

EU-tukitietojen verkkopalvelussa näet tuet, jotka on maksettu Euroopan maatalouden tukirahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Tavoitteena on lisätä maaseuturahastojen käytön läpinäkyvyyttä. Lue lisää EU-tukitietojen verkkopalvelusta ja tutustu palveluun.

Ruokaviraston roolista EU-maksajavirastona voit lukea lisää maksajaviraston esittelysivulla.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Maatalouden tukeminen Suomessa ja koko EU:ssa perustuu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisiin periaatteisiin ja säädöksiin. Maataloutta tuetaan yhteisiin pelisäännöin kaikissa EU-maissa, ja yhteisen raamin sisällä painotukset eri maissa vaihtelevat erilaisten olosuhteiden vuoksi. Euroopan komissio ohjaa ja valvoo tukivälineiden toimeenpanoa ja varmistaa, että ehtoja noudatetaan eri maissa ja että tuilla ei vääristetä markkinoita.

Ilman viljelijätukia kotimainen ruoantuotanto ei olisi Suomen oloissa mahdollista nykyisessä laajuudessa. Maataloustuotteiden tuotantokustannukset ovat Suomessa selvästi korkeammat kuin EU:ssa keskimäärin. Tämä johtuu erityisesti pohjoisesta sijainnista mutta myös pitkistä etäisyyksistä, suhteellisen pienestä tilakoosta ja muista suomalaisen maatalouden erityispiirteistä. Tukipolitiikalla halutaan varmistaa kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saatavuus kuluttajille sekä kotimainen ruuantuotanto ja sen kehittämisedellytykset.

Suomessa maatalouden tukivälineiden rahoitus perustuu käytännössä joko siihen, että tuotanto on kalliimpaa kuin kilpailevilla EU:n alueilla ja siksi vaarassa loppua tai siihen että tuettavien toimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuu tuensaajalle korvattavia lisäkustannuksia.

Peruslähtökohtana on, että kaikki tukiehtojen mukaista tuotantoa ja toimintaa harjoittavat viljelijät ovat samalla viivalla. Viljelijätukia pitää hakea, ja tukien käsittelyssä tarkastellaan esimerkiksi sitä, täyttääkö viljelijä aktiiviviljelijään liittyviä ehtoja. Tukiin kuuluu monia viljelyyn, eläinten kasvatukseen ja hoitoon liittyviä ehtoja, joita viljelijän pitää noudattaa. Viljelijätukien perustason ehtona on, että maataloutta harjoitetaan hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) noudattaen. Tukien perusehtoihin kuuluvat myös lakisääteiset hoitovaatimukset (SMR).

Maatalouden tukien merkitys viljelijöiden tulonmuodostuksessa on keskeinen, mutta tuki ei ole sama asia kuin palkka. Luonnonvarakeskus Luken laatiman maatalouden kokonaislaskennan mukaan tukien osuus maatilojen kokonaistuotosta (markkinatulot + tuet) on viime vuosina ollut keskimäärin noin 30 %. Vastaavasti noin 70 % maatilan kokonaistuotosta tulee markkinoilta, mutta maatalouden kokonaiskustannukset ovat Suomen oloissa markkinatuloja suuremmat.

Eri tuotantosuuntien välillä tukien merkitys vaihtelee paljon. Esimerkiksi kasvihuonetuotannossa tuotantoon suoraan perustuvan tuen osuus jää tyypillisesti alle 10 prosenttiin liikevaihdosta. Toisaalta tuotannon erityispiirteiden vuoksi ja hintasuhteiden vaihdellessa esimerkiksi viljanviljelyssä, lammastaloudessa ja emolehmien kasvatuksessa tukien osuus liikevaihdosta voi olla useita kymmeniä prosentteja. On myös huomattava, että yksittäisten tilojen välillä tulo- ja kustannusrakenne ja tavat tuottaa ja toteuttaa yritystoimintaa ovat hyvin yksilöllisiä ja erilaisia.

Maatalouden lisäksi viljelijäperheet saavat tuloja usein metsätaloudesta, muusta maaseudun yritystoiminnasta ja palkkatöistä. Kotieläintiloilla tuotanto sitoo työpanosta maatilalle enemmän kuin kasvinviljelytiloilla, joten siksi kotieläintiloilla maatalouden osuus viljelijän tuloista on tyypillisesti keskimääräistä suurempi.

Rahoituksen saamiseen liittyy ehtoja, jotka hakijoiden pitää täyttää. Esimerkiksi maaseudun yritysrahoitusta myönnetään vain sellaisille yrityksille, joilla on kasvun ja kehittymisen mahdollisuuksia.  Hankerahoitusta saavan on toimittava hakemuksessaan esittämänsä suunnitelman mukaisesti ja tuen ehtoja noudattaen. Kun tuki maksetaan, tarkastetaan, että tuensaaja on tehnyt tuella sitä, mihin se oli tarkoitettukin.

Viljelijöiden on noudatettava lainsäädännön mukaisia hoitovaatimuksia, joilla turvataan elintarvikkeiden turvallisuutta sekä edistetään kasvien terveyttä ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset ovat sitovia viljelyehtoja, joilla edistetään mm. turvemaiden suojelua, peltojen vähimmäismaanpeitettä ja suojakaistoja vesistöjen varrella, rajataan muokkausta kaltevilla mailla ja lisätään viljelykiertoa peltoalalla. Käytännössä jokaiseen haettavaan tukeen liittyy vielä omat ehtonsa. Lakisääteisten hoitovaatimusten ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten lisätietoja löydät maa- ja metsätalousministeriön sivuilta.

Valvonta on edellytys sekä kansallisten että EU-tukien maksamiselle. Jäsenmaat saavat Euroopan unionin rahoitusosuuden vain siinä tapauksessa, että tarkastukset on tehty asianmukaisesti. Valvontaa hoitavat ELY-keskukset ja Ruokavirasto, ja myös näiden viranomaisten toimintaa valvotaan.

Kaikki tuet eivät ole maataloustukia. Viljelijöille suuntautuva rahoitus on kokonaisuudessaan selkeästi suurin, mutta lisäksi viime vuonna rahoitusta saivat muun muassa yhdistykset, yritykset, kunnat, järjestöt, kauppa ja teollisuus, neuvontaorganisaatiot sekä tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot.

Iso yritys on voinut saada rahoitusta esimerkiksi koulumaidon tai -hedelmien jakeluun. Järjestöllä tai yhdistyksellä on saattanut olla isoja hankkeita ja matkailuyritys on voinut saada maaseudun yritysrahoitusta, joka on tarkoitettu elinvoimaisten maaseudun yritysten avuksi. Maaseudun yritysrahoituksen tuensaajana voivat olla pienet ja keskisuuret yritykset.

Suomi on Euroopan maaseutuvoittoisin maa. Maaseudulle suunnatun rahoituksen tavoitteena on tukea kasvua ja kehitystä, tuoda hyvinvointia koko Suomelle. Elinvoimainen maaseutu on tärkeä myös maamme huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden kannalta.

Maaseudun kehittämisessä pyritään näkemään erilaisten alueiden mahdollisuudet ja edistämään niitä. Jokaisella alueella on omat vahvuutensa ja haasteensa.

Maaseutualueiden määrittely perustuu seitsemänportaiseen kaupunki-maaseutu-luokitukseen, jota apuna käyttäen on määritelty tukikelpoinen maaseutualue.  Käytännössä pääkaupunkiseudun ulkopuolella maaseutua on lähes kaikkialla paitsi suurimpien kaupunkien keskusta-alueilla.

Päätökset rahoituksesta tehdään pääasiassa kunnissa ja ELY-keskuksissa. Leader-rahoitteiset hankkeet valitaan paikallisissa Leader-ryhmissä. Ruokavirasto maksaa tuet kuntien ja ELY-keskusten päätösten perusteella. Markkinatuet, kuten koulumaito- ja hedelmätuet, myöntää Ruokavirasto.

Maatalouden ja maaseudun tuet haetaan Ruokaviraston verkkoasiointipalvelujen kautta.

Suurin osa maatalouden tuista on eläin- ja pinta-alatukia, jotka perustuvat maatilojen tuotantoon ja muihin eri tukivälineiden edellyttämiin toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi ympäristönhoitoa ja eläinten hyvinvointia edistäviin toimiin. Kyse ei ole sosiaali- tai toimeentulotuesta, vaan EU-tasolla yhtenäisesti säädettyjen maatalous- ja maaseudun kehittämistoimien toteuttamisesta ja tukiehtojen noudattamisesta. On kyse sitten maatilojen, maaseudun muiden yritysten tai kehittämishankkeiden rahoituksesta, tuettavan kohteen ja toiminnan tukikelpoisuuden tarkastelu säädetyin kriteerein on keskeistä. Maaseudun kehittämisen toimenpiteitä ei määritellä EU-tasolla, vaan jäsenmaat saavat itse rakentaa ne tarpeenmukaisiksi EU:n lainsäädännön ja valtiontukisääntelyn asettamissa rajoissa.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusperiaatteena on se, että toimenpiteillä ja tuilla ei saa vääristää kilpailua EU:n yhteisillä markkinoilla. Tämä lähtökohta koskee kaikki tukivälineitä, niin viljelijätukia, markkinatukia kuin maaseudun yritys- ja hanketukiakin, ja EU-komissio valvoo tarkasti tukien käyttöä ja toimeenpanoa eri jäsenmaissa.

Maaseudun yritysrahoitusta myönnetään vain elinvoimaisille yrityksille, sillä ei ylläpidetä kannattamatonta liiketoimintaa. Yritysrahoitus on usein tekijä, joka mahdollistaa yrityksen investoinnin tai nopeuttaa sitä, mutta yrittäjä laittaa aina mukaan myös yksityistä rahaa. Ajatuksena on, että yritysrahoituksen vaikutukset eivät rajoitu vain rahoitusta saaneeseen yritykseen, vaan kehittyvät yritykset hankintaketjuineen luovat työpaikkoja ja tuovat verotuloja alueelle.

Maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen budjetoidun noin kahden miljardin euron summasta runsaat 40 % on EU-rahoitusta. Loput potista koostuu Suomen kansallisesti rahoittamasta osuudesta EU-tukivälineisiin ja kokonaan kansallisesta maatalouden tuesta.

Kaikesta Suomen vuosittain saamasta EU-rahoituksesta yli puolet suuntautuu maatalouden ja maaseudun kehittämiseen.

Suurin osa maatalouden tuista on eläin- ja pinta-alatukia, jotka perustuvat maatilojen tuotantoon ja muihin eri tukivälineiden edellyttämiin toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi ympäristönhoitoa ja eläinten hyvinvointia edistäviin toimiin. Kyse ei ole sosiaali- tai toimeentulotuesta, vaan EU-tasolla yhtenäisesti säädettyjen maatalous- ja maaseudun kehittämistoimien toteuttamisesta ja tukiehtojen noudattamisesta. On kyse sitten maatilojen, maaseudun muiden yritysten tai kehittämishankkeiden rahoituksesta, tuettavan kohteen ja toiminnan tukikelpoisuuden tarkastelu säädetyin kriteerein on keskeistä. Maaseudun kehittämisen toimenpiteitä ei määritellä EU-tasolla, vaan jäsenmaat saavat itse rakentaa ne tarpeenmukaisiksi EU:n lainsäädännön ja valtiontukisääntelyn asettamissa rajoissa.

 

 

Sivu on viimeksi päivitetty 18.4.2024