Titaanidioksidin käyttö elintarvikelisäaineena tullaan kieltämään

7. toukokuuta 2021

Euroopan elintarvikeviranomainen (EFSA) julkaisi 6.5.2021 pitkään työn alla olleen arvion titaanidioksidin turvallisuudesta elintarvikelisäaineena. EFSA toteaa lausunnossaan, että se ei voi poissulkea, ettei titaanidioksidilla (E 171) voisi olla genotoksisia vaikutuksia elintarvikelisäaineena käytettynä. Näin ollen Euroopan komissio tulee ehdottamaan, että aineen käyttö elintarvikelisäaineena kielletään.

EFSAn tiedote titaanidioksidin turvallisuudesta elintarvikelisäaineena

EFSA arvioi titaanidioksidin turvallisuuden jo vuonna 2016 osana EU:n elintarvikelisäaineiden uudelleenarviointiohjelmaa. EFSA ei pystynyt tuolloin asettamaan aineelle turvallista ylintä päivittäistä saantirajaa (ADI), mutta totesi, ettei aineesta nautittuna ole terveysvaaraa. Vuonna 2019 EFSA julkaisi tieteellisen raportin titaanidioksidin osittaisesta nanomuotoisuudesta.

Nyt julkaistussa arviossa EFSA kävi läpi lähes 10 000 tutkimusta ja käytti ensimmäistä kertaa erityisesti nanoteknologialla valmistetuille aineille tarkoitettua menetelmällistä ohjeistusta. Asia on ollut EU-komission kannalta tärkeä ja poliittisesti herkkä siitä lähtien, kun Ranska viime vuoden alussa kansallisesti kielsi aineen käytön lisäaineena.

EFSAn arviota ja komission ehdotusta kieltää titaanidioksidin käyttö elintarvikelisäaineena käsitellään viikolla 20 Euroopan komission lisäaineasiantuntijatyöryhmässä.

Titaanidioksidi (TiO2) on inertti, valkoinen laajasti käytetty jauhemainen yhdiste. Titaanidioksidia käytetään muuan muassa makeisissa, leivonnaisissa ja kastikkeissa valkoisena elintarvikeväriaineena sekä sameuden aikaansaajana. Titaanidioksidi sisältää luontaisesti nanoluokan kokoisia partikkeleita. Titaanidioksidin käyttökohteista säädetään EU:n lisäaineasetuksella (EY) No 1333/2008.

Lue lisää:

EFSAn turvallisuusarvio titaanidioksidista
Lisäaineasetuksen internetpohjainen sovellus
Elintarvikkeiden lisäaineet (Ruokavirasto)

Lisätietoja:

Pertti Koivisto, tutkimusprofessori
Ruokavirasto
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi, p. 0295 204447

Anna Lemström, elintarvikeylitarkastaja
Maa- ja metsätalousministeriö
etunimi.sukunimi@mmm.fi, p. 0295 162145

Kirsi-Helena Kanninen, ylitarkastaja (paikalla 17.5 eteenpäin)
Ruokavirasto
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi, p. 0295 204382

Merja Virtanen, ylitarkastaja
Ruokavirasto
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi, p. 0295 205 189