Harva alkuaine aiheuttaa maataloudessa yhtä paljon meteliä kuin fosfori. Tämä välttämätön kasvinravinne on ollut maatalouspolitiikan kiistakapula niin kauan kuin maatalouspolitiikassa on tunnistettu ja tunnustettu ravinnevalumien haitat. Fosfori on ajankohtainen, koska sen säätelyä muutettiin tammikuun puolivälissä.
Mitä muutettiin?
Aloitetaan aluksi vääjäämättömillä tosiasioilla. Vuodesta 2023 alkaen fosforin käyttöä ei enää rajoiteta ympäristökorvauksen ehdoissa vaan sen rajoitukset annetaan valtioneuvoston asetuksella. Lainsäädännöllä kun jotain rajoitetaan, sitä noudatetaan riippumatta siitä, onko sitoutunut muihin ympäristötoimiin tai ei. Tarkkaavaisimmat ovat huomanneet, että asetusluonnos fosforin käytön rajoittamisesta maataloudessa ja viherrakentamisessa oli lausunnolla heinä–elokuussa. Etevimmät antoivat lausuntojakin, kiitos niistä. Lausunnot voi kukin käydä lukemassa verkkosivuilta.
Miksi muutetaan?
Suomessa on arvostelusta huolimatta koettu, että nykyinen fosforin käytön ohjaus on ollut toimivaa. Ympäristökorvauksen ehtoja on noudatettu melkein kaikilla hehtaareilla ja näin fosforin käytön rajoitukset ovat olleet varsin kattavia. Viime kaudellakaan fosforin käytön rajoittamisesta ei ole maksettu, ne ovat olleet vähimmäisvaatimuksia toimenpiteisiin, joista rahaa on tullut. Käytännössä muutos on siis pieni, mutta teoreettisesti toki merkittävä. Ympäristötoimien ulkopuolelle jättäytyminen ei enää tarkoita lähes vapaata fosforin käyttöä. Toki lainsäädännössä on ollut perälauta, mutta se on ollut niin korkealla, ettei sillä ole ollut juurikaan käytännön merkitystä. Nyt muutoksella käytännössä tuodaan pääosin samanlaiset fosforinkäytön rajoitteet kuin ympäristökorvauksessa on ollut. Kun tukijärjestelmän ohjaus loppuu, säädöksellä määrätään. Kyse on enemmänkin jatkumosta, johon on neljännesvuosisata viljelijöitä valmisteltu. Ihan yllättävästä muutoksesta ei ole kyse. Muutokseen johtaneet syyt ovat ihan kotimaista sorttia. Ravinteiden tolkullinen käyttö on vesistöjen sekä maatalouden etu.
Kotieläinten lanta – erikoistapaus
Kotieläinten lanta on erinomainen lannoite. Kiusallista vain, että erityisesti typpi–fosforisuhde ei ole valmiiksi kohdallaan. Typpi jää vajaaksi ja fosforia on useimmiten liikaa. Ja näitä arvokkaita ravinteita on promilleluokkaa kokonaismassasta. Ei siksi ole ihme, että usein lanta kuljetetaan vain välttämättömän matkan päähän. Politiikan hyväksyttävyyden ja käytännön ohjaamana on ollut käytössä karjanlantapoikkeus, joka on ollut sopuratkaisu kasvien tarpeiden ja lantalogistiikan haasteiden välimaastosta. Nimeltään se on ollut poikkeus, koska kyseessä on ollut määräaikainen, joka kerta uudelleen pohdittu poikkeus perussäännöstä. Alusta asti toisella kädellä on yritetty työntää siihen suuntaan, että poikkeusta ei tarvittaisi ja lanta leviäisi pidemmälle. Edistystä on tapahtunut ja teknologia on kehittynyt. Nyt annettu valtioneuvoston asetus antaa määräaikaista lantapoikkeuksen jatkoa muutamaksi vuodeksi. Joku jossain ja jostain syystä on sen kestosta niin sopinut ja valtioneuvosto päättänyt. Koetetaan elää sen kanssa.
Miksi juuri nyt, eikö tässä olisi nyt muitakin murheita?
Fosforin käyttöä on yritetty ohjata maataloudessa sellaiseen suuntaan, että satokasveilla siitä ei olisi pulaa, mutta sitä ei olisi peltomaassa liikaa. Keino oli alun perin raha, jota laitettiin vähän kylkiäiseksi, kun noudatti lakisääteistä tiukempia lannoitusrajoja. Jo menneen kauden valmistelussa vuosina 2011–2014 pohdittiin vakavasti, olisiko aika kypsä lakisääteiselle fosforiohjaukselle. Silloin ei vielä ollut. Niiltä vuosilta taitaa kummuta myös vaatimukset karjanlantapoikkeuksen poistolle. Rahaa ei niukemmasta lannoituksesta ole enää hetkeen maksettu. Lakisääteisten ehtojen ja tukijärjestelmien uusi rajamaasto tuottaa ehkä sen lohdullisimman hyödyn tässä hankkeessa: enää ei tarvitse pihdata ympäristökorvaukseen liittymistä lannoitusrajoiteverukkeella. Takavuosina jotkut saattoivat niin tehdä.
Oikeutettua närkästystä voi herättää, kun virkamies oikein kehuu, että kivasti tämä rajoitteiden asettaminen meiltä sujuu. Ymmärrän kismityksen oikein hyvin, sillä traktorin kopissa, alaselkä jäykkänä, istumista on jo valmiiksi liikaa. Ja sitten vielä määrätään ajamaan lietteet ehkä vielä vähän kauemmas. Maatalouden ympäristöasioissa fosfori on tuottanut aina vihan ja rakkauden tunteita.
Antti Unnaslahti
MMM:n rivivälivirkamies